Digitalisaatiosta kilpailuetua valmistavassa teollisuudessa

Digitalisaatio koskettaa myös valmistavaa teollisuutta. Hyödynnetäänkö teillä sen kaikkia mahdollisuuksia, vai oletteko vasta päässeet alkuun? Digitalisaatio on synnyttänyt työkaluja, joilla vapautetaan aikaa toistuvilta rutiinitehtäviltä liiketoiminnan ja kilpailukyvyn kasvattamiseen. Tutustu tapoihin, joilla digitalisaatio helpottaa toisteista työtä ja tarjoaa helposti hyödynnettäväksi dataa paitsi tuotannon tehostamiseen, myös liiketoiminnan innovatiiviseen kehittämiseen.
Prosessien automatisointi
Valmistavassa teollisuudessa on siirretty toisteista työtä ihmiseltä koneelle jo vuosisadan ajan. Automatisoinnin avulla paitsi nopeutetaan työtä, myös varmistetaan sen laatu. Lisäksi toisteisen työn automatisointi parantaa työtyytyväisyyttä.
Sen sijaan taustaprosessien puolella on usein vielä paljon mahdollisuuksia hyödintämättä. Sen lisäksi, että tuotantonne voi olla äärimmilleen modernisoitu ja automatisoitu, voitte saada merkittäviä hyötyjä myös niin kutsutun back officen puolelta.
Mitä muita työtehtäviä valmistava teollisuus voi helpottaa digitaalisesti? Esimerkiksi
- palkanlaskennan
- myynnin
- liiketoiminnan johdon tehtäviä.
Enemmän aikaa ja dataa kehittämiseen
Usein tuotantorobotit keräävät paljon dataa toiminnastaan. Valitettavan usein tämän tiedon hyödyntäminen jää kuitenkin vähälle. Usein syynä on pirstaloitunut tai vaikeassa muodossa oleva data, jonka pohjalta päätöksen teko olisi vaikeaa.
Tuotannonsuunnitteluun ja -ohjaukseen saadaan merkittäviä tehoja tiedolla johtamisen työkalujen avulla. Esimerkiksi järjestelmäintegraatiot keräävät arvokkaan tiedon aina tilausketjun alkupäästä toimituksen loppuun asti. Kun ydinprosessin kaikista pisteistä saadaan reaaliajassa dataa helposti luettavaan muotoon, on päivittäisjohtaminen ja esimerkiksi tuotannon pullonkaulojen tunnistaminen monin verroin helpompaa.
Digitalisaatio tuotteissa
Parhaimmillaan digitalisaatio varmistaa yrityksellenne aivan uuden suunnan. Digitalisaatio viedäänkin yhä useammin osaksi tuotetta. Esimerkiksi sensoriteknologia mahdollistaa tuotteiden kehittämisen datan avulla. Toisaalta asiakkaalle jaettu data luo uutta liiketoimintaa. Digitalisaation mahdollisuudet ovatkin lähes rajattomat!
Enemmän vinkkejä tuotantonne tehostamiseen, back officen automatisointiin sekä uusien mahdollisuuksien tunnistamiseen löydät blogistamme. Lue koko artikkeli täältä >>

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Supply chain management SCM |
![]() |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Arkkitehtuuri |
![]() |
Integraatiot |
Toimialakokemus
![]() |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
![]() |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
![]() |
Valmisohjelmisto |
Triuvare - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Triuvare - Muita referenssejä
Triuvare - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
- Digia Oyj - Junior ohjelmistokehittäjä – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |