Case Taitoa: Kunnat tiedolla johtamisen aikakauteen

ReferenssiTaitoa on kunta-alan suurin valtakunnallinen toimija, joka tuottaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita omistajinaan toimiville kunnille. Taitoalle tehdyn informaationhallinnan kokonaisarkkitehtuurin tavoitteena oli mahdollistaa täysin uuden palvelun kehittäminen Taitoan asiakkaille. Nyt kunnille on tarjolla uusia palveluratkaisuja, joiden avulla kunnat voivat siirtyä tiedolla johtamisen aikakauteen ja kehittää palvelujaan vastaamaan paremmin kuntalaisten tarpeita.

Hankkeen alussa Solita lähti yhdessä asiakkaan kanssa miettimään, miten Taitoa pystyy kehittämään tarjoamaansa siten, että se palvelee omistajaorganisaatioitaan aiempaa paremmin. Lähtökohtana oli täysin uuden palvelun kehittäminen Taitoalle uuteen toimintaympäristöön, jotta Taitoa pystyy tarjoamaan asiakkailleen eli kunnille tiedolla johtamisen ratkaisuja.Informaationhallinnan kokonaisarkkitehtuuria tarvittiin, jotta Taitoa kykeni yksinkertaistamaan informaationhallinnan prosessiaan ja varmistamaan, että asiakkaat saavat laadukasta palvelua ja oikeanlaisia lopputuotteita. Kokonaisarkkitehtuurin määrittelyn perusteella pystytettiin tarvittava infra sekä kaikki muu palveluiden tuottamisen vaadittava.


Tiedon tarve kunnissa kasvaa

Taitoan kehitysjohtaja Sari Kujalan mukaan kunnat ovat hyvin pitkälti perustaneet oman toimintansa ja palvelujen tarjoamisen puhtaasti kuntien hallinnossa tuotettuun taloustietoon. Kuntien rooli on kuitenkin muuttumassa, ja tiedon tarve ja sen hyödyntäminen kunnissa kasvaa. Jotta kunnat pystyvät suunnittelemaan ja kehittämään kuntalaisille suunnattuja palvelujaan, tarvitaan myös tietoa kuntien omien järjestelmien ulkopuolelta.

Luotu informaationhallinnan kokonaisarkkitehtuuri on nykyaikainen, ja se mahdollistaa uusimpien teknologioiden ja liiketoimintamallien käytön. Informaationhallinnan kokonaisratkaisussa pidettiin tärkeänä, että Taitoalla on tarvittaessa mahdollisuus vaihtaa teknologiaa. Toteutus tehtiin pilviratkaisuna, jossa sekä laitteistot ja palvelut tulevat pilvestä. Näin saatiin aikaan skaalautuvuus ja kustannustehokkuus.


Uudenlaista tietojohtamista kuntiin

Huolellisesti luodun informaationhallinnan kokonaisarkkitehtuurin ansiosta Taitoan tiedon ekosysteemi Saagan pystytykseen meni vain puoli vuotta.

Asiakkailta saatu palaute on ollut kiittävää. Nyt Taitoa pystyy tarjoamaan asiakkailleen eli kunnille niiden tarvitsemaa palvelua. Kunnat voivat suunnitella ja kehittää palvelutarjontaansa tehokkaammin hyödyntämällä eri lähteistä tulevaa tietoa monipuolisesti.Sari Kujala kiittelee Solitan asiantuntijoita sparrauksesta, näkemyksestä ja rohkeasta otteesta. Solitan asiantuntijat lähtivät aidon asiakaslähtöisesti ratkaisemaan tehtävänasettelua.

Taitoalle oli tärkeää löytää projektiin juuri oikea yhteistyökumppani. Solita valikoitui kumppaniksi referenssiensä perusteella – Solitalla oli kokemusta Taitoan asiakaskentästä, avoimen datan hyödyntämisestä sekä niistä teknologioista, joista Taitoalla ei ollut tuntemusta.


TULOKSET

  • Luotiin informaationhallinnan kokonaisarkkitehtuuri.
  • Mahdollistettiin täysin uuden palvelun kehittäminen asiakkaille.
  • Voitiin luoda täysin uudenlainen kunnille suunnattu tiedon ekosysteemi.
  • Palvelun avulla voidaan yhdistää monista lähteistä tulevaa tietoa monipuolisesti.
  • Kunnat voivat suunnitella ja kehittää palvelutarjontaansa tehokkaammin.

Suosittelija:

”Solitan asiantuntijoiden kanssa keskustellessamme vahvistui käsityksemme, että visiomme on mahdollista toteuttaa. He kuuntelivat ja rohkaisivat meitä, jotta uskaltauduimme tarkastelemaan asiaa isosti. Hanke oli meille samalla oppimiskokemus. Saimme Solitalta kokonaan uusia ajatuksia ja ideoita, minkä lisäksi he kehittivät ajatuksiamme konkretiaksi.”

Sari Kujala, kehitysjohtaja, Taitoa

Pinterest
Referenssin infoboxi
Solita Oy

Tiedot

Tilaaja: Taitoa
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Katja Metsola

Lisätietoja

Solita Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Tietohallinto
Taloushallinto
HR
Viestintä

Erikoisosaaminen

Arkkitehtuuri
Dokumenttien hallinta
Pilvipalvelut / SaaS
Tietoliikennepalvelut

Toimialakokemus

Julkishallinto

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö

Omat tagit

informaationhallinta
Saaga

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Solita Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Solita - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Solita - Muita referenssejä

Solita - Muita julkaisuja

Siirry Solita Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen
Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia