Case Olvi Oyj: Tiedonkeruusta Lean-päivittäisjohtamiseen

ReferenssiOlvin Iisalmen panimo halusi lähteä tehostamaan oman täyttöosastonsa toimintaa ja otti käyttöönsä ARROW Machine Track -järjestelmän kaksi vuotta sitten. Siirtyminen uuteen järjestelmään toteutettiin vähitellen. Nyt Machine Trackiin on liitetty noin 70 konetta. Täyttölinjojen lisäksi koneiden tehokkuutta seurataan järjestelmän avulla myös panimossa, varastossa ja keräilyssä. ”Järjestelmä kertoo, kuinka suuren osan ajasta koneet ovat olleet käynnissä ja kuinka paljon aikaa on tuhraantunut tuotannon ruuhkautumiseen, tuotevaihtojen edellyttämiin asetusten muutoksiin ja koneiden häiriöihin. Nämä tiedot helpottavat oleellisesti kehitystoimenpiteiden ja investointien suunnittelua”, kehitysinsinööri Sami Kajan sanoo. ”Esimerkiksi toisen tölkkilinjamme ajonaikaista tehokkuutta on pystytty parantamaan 15 prosenttia yhden vuoden aikana, kun suurimmat häiriöiden aiheuttajat ja pullonkaulat saatiin Machine Trackin avulla selville” Kajan jatkaa.

Machine Trackin hyödyt on todettu Olvilla niin merkittäviksi, että järjestelmä on päätetty ottaa käyttöön myös yrityksen neljässä tytäryhtiössä Baltiassa ja Valko-Venäjällä. Iisalmessa ollaan puolestaan ottamassa jo seuraavaa askelta, siirtymistä Lean-päivittäisjohtamiseen suoraan tuotantotiloissa tapahtuvien nopeiden seisontapalaverien avulla.

ARROW Shop floor Management, eli päivittäisjohtamisen ohjelmisto kerää Olvin eri järjestelmistä reaaliaikaisia tietoja ja kokoaa niistä selkeän, visuaalisen esityksen suurelle näytölle. Päivittäisjohtamisen työkalun avulla tuotannon johtamisesta halutaan tehdä mahdollisimman läpinäkyvää. Samalla pyritään aktivoimaan henkilöstöä tuotannon kehittämiseen Lean Management -ajattelutavan mukaisesti. ”Haluamme tuoda Olville uutta osallistavaa johtamiskulttuuria. Machine Trackin ja Shop Floor Managementin avulla pyrimme tehostamaan niin materian kuin tiedonkin virtausta”, tuotantojohtaja Lauri Multanen sanoo.

Pinterest
Referenssin infoboxi
ARROW Engineering Oy

Tiedot

Tilaaja: Olvi Oyj
Ajankohta: 2013 -
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Juho Vuohelainen

Lisätietoja

ARROW Engineering Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Tuotanto

Erikoisosaaminen

Big Data
IoT
Ohjelmistokehitys

Toimialakokemus

IT
Prosessiteollisuus
Raaka-aineet ja energia
Valmistava teollisuus

Tarjonnan tyyppi

Johtamistyö
Konsultointi
Valmisohjelmisto

Omat tagit

Lean
päivittäisjohtaminen
shop floor management

Siirry yrityksen profiiliin Siirry ARROW Engineering Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

ARROW Engineering - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

ARROW Engineering - Muita referenssejä

ARROW Engineering - Muita julkaisuja

Siirry ARROW Engineering Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen
Suomen 50 suurinta yritystä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia