Case MPY: Samaan suuntaan soudetaan

ReferenssiMPY:n talouspäällikkö Sami Pulkkinen kertoo yrityksensä panostavan hyviin asiakaskokemuksiin. Henkilöstön aikaa ei haluta kuluvan hallinnolliseen näpräämiseen, ja siksi taloushallinto on sähköistetty ja automatisoitu mahdollisimman pitkälle. Manuaalista käsittelyä vaativat prosessin vaiheet volyymiprosesseissa on ulkoistettu Efimalle, mikä vapauttaa myös taloushallinnon henkilöstön aikaa liiketoiminnan tukemiseen. Efima vastaa myös prosessien jatkuvasta kehittämisestä. ”Sähköisyys on nykyaikaisen, paikasta riippumattoman työn perusta. Emme halua enää pyöritellä papereita, vaan keskittyä bisnekseen”, kertoo Pulkkinen.

Prosessiosaamista ja luottamusta

MPY on ulkoistanut taloushallinnon prosessejaan Efimalle. Pulkkinen toteaa sujuvan yhteistyön perustuvan hyvin rakennetulle pohjalle. Hänestä kumppanuus tarkoittaa ennen kaikkea luottamusta. ”Homma hoituu niin kuin pitää, ja voimme luottaa siihen. On hienoa päästä lomalle huolettomin mielin, kun tiedämme Efiman tiimin hoitavan prosessit”, hän kertoo.

Pulkkinen sanoo ulkoistuksen jopa auttaneen heitä laajentamaan vastuualueitaan, jolloin oma työ on muuttunut mielenkiintoisemmaksi. ”Meille on jäänyt aikaa osaamisen laajentamiseen. Olemme ottaneet käyttöön työnkierron, ja ihmiset ovat monitaitoisempia ja tyytyväisiä. Itsekin olen voinut ottaa vastaan uusia vastuualueita”, hän kuvaa.

Kehittyvä ulkoistuspalvelu

Pulkkinen kertoo Efiman tiimin olevan ”vähän kuin omaa porukkaa”. Efiman tiimi taas kehuu Samin tapaa johtaa kumppanuutta. Pulkkinen toteaa, ettei edes koe yritysten välillä olevan rajaa, ja korostaa avoimuuden ja luottamuksen merkitystä. ”Hyvällä fiiliksellä tehdään hyvää jälkeä. On tärkeää, että meille työtä tekevät uskaltavat kysyä asioita ja osaavat kyseenalaistaa. Jos tulee virheitä, korjataan. Yhdessä voimme myös oppia, kehittää ja viedä toimintatapaa eteenpäin. Samaan suuntaan ollaan soutamassa.”

Tulevaisuuden painopiste MPY:n taloushallinnossa on luonnollisesti liiketoiminnan vankassa tukemisessa. Esiin nousevat raportointi, ennustaminen, liikkuvan työn tukeminen ja robotiikan hyödyntäminen esimerkiksi tiliöinneissä. Erityisen tärkeänä Pulkkinen pitää raportoinnin ja ennustamisen kehittämistä. ”Efima tuottaa jo hyvää sisältöä talousraportointiimme. Jatkossa haemme vielä lisää nopeutta ja läpinäkyvyyttä. Hyvä raportointi on ajantasaista ja luotettavaa ja auttaa meitä näkemään pitkälle eteenpäin”, hän päättää.

Suosittelija:

MPY on ulkoistanut taloushallinnon prosessejaan Efimalle. Efima vastaa myös prosessien jatkuvasta kehittämisestä. Homma hoituu niin kuin pitää, ja voimme luottaa siihen. On hienoa päästä lomalle huolettomin mielin, kun tiedämme Efiman tiimin hoitavan prosessit. Tiimi Efimalla on vähän kuin omaa porukkaa. Samaan suuntaan soudetaan.

Sami Pulkkinen, talouspäällikkö, MPY Palvelut

Pinterest
Referenssin infoboxi
Efima Oy

Tiedot

Tilaaja: MPY Palvelut Oyj

Lisätietoja

Efima Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Taloushallinto

Erikoisosaaminen

Pilvipalvelut / SaaS

Teknologia

Microsoft

Toimialakokemus

Asiantuntijapalvelut

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö
Valmisohjelmisto

Omat tagit

Efima Finance
Efima Outsourcing
M2
Microsoft Dynamics AX

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Efima Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Efima - Muita referenssejä

Efima - Muita julkaisuja

Siirry Efima Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Ulkomaiset ohjelmisto-osaajat haluavat tulla Suomeen, mutta muuttaminen on aina iso askel
Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen
Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia