Case: Huhtamäki Foodservice Finland Oy

ReferenssiKokonaisvaltaista tehokkuuden hallintaa

Huhtamäki valmistaa erilaisia pakkauksia. Hämeenlinnan tehtailla koneet ahkeroivat kertakäyttöastioita, kuten mukeja, lautasia ja vuokia. Kilpailukykyisen hinnan lisäksi tärkeää on tuotteiden korkea laatu, mikä heijastuu edelleen siihen, että koneiden tulee tuottaa niitä niin nopeasti ja luotettavasti kuin mahdollista.

Koska tuotannon tehokkuudesta ja häiriöistä ei ollut kunnollista, mitattua tietoa, tehtaalle hankittiin ARROW Machine Track. ARROW Maint otettiin käyttöön hieman aiemmin. ”Konekannan ikä vaihtelee, vanhimmat ovat 60-luvun lopulta, uusimmat parin vuoden takaa. Osassa koneista ei ole edes logiikkaohjausta, mutta niissä, joista saatiin järkevää dataa logiikalta tai tietokoneohjaukselta, tätä luonnollisesti käytettiin hyväksi”, kertoo projektia johtanut Anne Perävainio.

Laatutarkastukset osaksi seurantaa


Huhtamäen sovelluksessa Machine Track hoitaa tavanomaisen tehokkuusseurannan lisäksi useita muitakin tehtäviä. Koska pakkausten loppukäyttäjänä on usein elintarviketeollisuus, osa asiakkaista esimerkiksi haluaa, että kutakin konetta käyttänyt henkilö on luotettavasti jäljitettävissä myöhemmin. Siksi järjestelmä toimii myös henkilörekisterinä.

Henkilöseurannan lisäksi Machine Trackin Ajonäyttö- ohjelman kautta tapahtuviin laatutarkistuksiin kuuluu mm. vuototestaukset, saumojen ja korvan tarkastukset, vierasesinetarkastukset sekä erilaiset turva- ja puhtaustarkistukset.

Tuote-, henkilö- laatu- ja materiaalidatan lisäksi järjestelmää käytetään OEE/KNL-laskentaan, mutta tämän osan kytkeminen on vielä kesken. Kun se on valmis, Huhtamäki saa tuotannosta aitoa OEE (KNL) –tietoa, jolloin valmistuksen todellinen teho on jatkuvasti käytettävissä ja jatkuvan parantamisen pohjana.

”Me olemme kohentaneet viimeisen kolmen vuoden aikana tehtaamme tehokkuutta kahdeksalla prosentilla. Maint ja Machine Track ovat merkittävä osa sitä jatkuvaa kehitystä, jolla haluamme käytettävyyttämme ja kokonaiskäyttöastettamme kohottaa. Sellaisessa kehityksessä on johdonmukaisesti lisättävä tietoa, jota koneilta ja perustoiminnoista voimme saada”, sanoo Perävainio.

Pinterest
Referenssin infoboxi
ARROW Engineering Oy

Tiedot

Tilaaja: Huhtamäki Foodservice Finland Oy
Ajankohta: 2011 -
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Juha Malmberg

Lisätietoja

ARROW Engineering Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Tuotanto

Erikoisosaaminen

IoT
Ohjelmistokehitys

Toimialakokemus

IT
Prosessiteollisuus
Raaka-aineet ja energia
Valmistava teollisuus

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Valmisohjelmisto

Omat tagit

OEE
KNL
kokonaistehokkuus

Siirry yrityksen profiiliin Siirry ARROW Engineering Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

ARROW Engineering - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

ARROW Engineering - Muita referenssejä

ARROW Engineering - Muita julkaisuja

Siirry ARROW Engineering Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen
Suomen 50 suurinta yritystä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia