C More uudistui asiakaslähtöisesti ja ketterästi

ReferenssiMTV:n maksullinen verkkosisältö uudistuu ja siirtyy kaikkinensa C More -tuoteperheeseen. Uudistettu C More on ensimmäinen kotimainen palvelu, joka toimii samaan tapaan kuin kansainvälisesti tunnetut Netflix ja HBO.

MTV:n mukaan markkinoilla on maailmanlaajuisten jättien rinnalla mainiosti tilaa myös kotimaista ohjelmistoa tarjoavalle palvelulle.

”Digitaalisen liiketoiminnan kasvattaminen on meillä voimakkaasti tavoitteena, ja näimme, että kotimaiselle kuluttajarahoitteiselle palvelulle on tilausta. Uusi C More on otettu vastaan positiivisesti ja tilaajiakin on tullut mukavasti”, kertoo MTV:n Business IT Manager Tomas Perovuo.

Uuden palvelun suunnittelussa kiinnitettiin huomiota ennen kaikkea helppokäyttöisyyteen ja mobiilioptimointiin.

”Kuten ajan henkeen kuuluu, mobile first -ajattelu oli vahvasti läsnä uuden palvelun suunnittelutyössä. Jo puolet katselijoista käyttää suoratoistopalveluita mobiililaitteilla, joten tietysti se puoli oli tärkeässä roolissa”, ratkaisusuunnittelija Johannes Paarvala Talent Baselta ja UX designer Juha Vartiainen Nitorilta kertovat.

”Olemme saaneet käytettävyydestä erinomaista palautetta – sisällöt löytyvät helposti ja navigointi on sujuvaa”, Tomas Perovuo kehaisee.

Nitor ja Talent Base ovat tehneet pitkään yhteistyötä MTV:n kanssa, minkä ansiosta ketterät työskentelymenetelmät olivat MTV:lle jo ennestään tuttuja. Näin kehitystyön kanssa päästiin etenemään reippaasti.

”Projekti sujui todella hienosti. Tiimi oli erittäin sitoutunut sen läpivientiin heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Kaikki tekivät kovaa duunia rautaisella ammattitaidolla, kuten olemme oppineet tältä porukalta odottamaankin!” MTV:n Tomas Perovuo kuvailee yhteistyötä.

”Uusi C More -palvelu toimii tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla, ja on yhteensopiva muun muassa Chromecastin kanssa. MTV:n nykyiset maksu-tv-sisällöt päivittyivät C More -tuoteperheen alle alkuvuodesta, ja myöhemmin keväällä C More saa myös oman sovelluksensa älytelevisioihin.”, sovellusarkkitehti Juha Syrjälä Nitorilta kertoo.

Suoratoistopalvelun ohjelmisto koostuu kotimaisesta sisällöstä, kansainvälisistä laatusarjoista, elokuvista ja urheilusta. Sovellukset älypuhelimille ja tableteille ovat ladattavissa Applen ja Googlen sovelluskaupoista.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Talent Base Oy

Tiedot

Tilaaja: MTV

Lisätietoja

Talent Base Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Talent Base Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Talent Base - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Talent Base - Muita referenssejä

Talent Base - Muita julkaisuja

Siirry Talent Base Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suomen Partiolaiset hakee digitaalisten ratkaisujen suunnittelijaa
Ulkomaiset ohjelmisto-osaajat haluavat tulla Suomeen, mutta muuttaminen on aina iso askel
Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia