Avoimen datan äärellä

Digitraffic tarjoaa kattavan ja avoimen tietorajapinnan eri liikennemuotojen tietoon Suomessa. Nodeon hyödyntää tietoja liikenneanalytiikassaan, yhdistelee niitä asiakaskohtaiseen tietoon ja tarjoaa tehokkaat työkalut Suomen päätieverkon liikenteen tilannekuvaan ja historiatietoihin.
Julkishallinnon hallussa olevan tiedon jakaminen yksityissektorin käyttöön on osa EU:n laajuista trendiä. Tavoitteena on synnyttää tiedon avulla uutta liiketoimintaa. Mahdollisuudet ovatkin merkittävät, sillä julkishallinnolla on hallussaan kiinnostavia tietovarantoja.
Tätä suuntausta voidaan ajatella myös hyödyn tarjoamisena takaisin sen maksajille. Ovathan julkishallinnon järjestelmät ja tietovarannot kuitenkin kansalaisten ja yritysten verovaroin maksamia.
Digitrafficilla on Suomessa pitkä historia. Alun perin sitä alettiin kehittämään 2000-luvun alussa VTT:n ja TKK:n projektissa, ja tavoitteena oli tuottaa entistä parempia liikennetelematiikan palveluja.
Monien kehitysvaiheiden jälkeen rajapinta sisältää nykyään merkittävän määrän liikenne- ja olosuhdetietoja liittyen tie-, meri- ja rataliikenteeseen. Tietojen tuottamisen taustalla ovat valtio-omisteinen Traffic Management Finland Oy, Väylävirasto ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
MERKITTÄVÄT KEHITYSPANOKSET AVOIMEN DATAN HYÖDYNTÄMISEEN
Avoimen datan rajapinnat tarjoavat ilmaisen kanavan merkittävään määrään tietoja. Yritysten on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka tieto itsessään on ilmaista, niin sen keruu, varastointi ja jalostaminen saattaa tarkoittaa merkittäviä panostuksia.
Niin myös Nodeonilla. Digitraffic-tietojen keräämiseen ja jalostamiseen kulunutta työaikaa ei enää lasketa edes sadoissa työtunneissa.
Avoimen datan hyödyntämisen mahdollisuudet ovat kuitenkin merkittävät. Nyt, kun kaikki Digitraffic-tieto jopa 90-luvulta saakka on tallennettu Nodeonin liikennetiedon analysointityökalun käyttöön, pystyy käyttäjä selvittämään liikenteen tilannekuvan koko maassa yhdellä hiiren napsauksella.
Tilannekuvan lisäksi merkittävät tiedon hyödyntämismahdollisuudet ovat historiatietojen analysoinnissa. Nodeonin järjestelmällä pystytään esimerkiksi selvittämään raskaan liikenteen tarkka määrällinen sekä suhteellisen osuuden kasvu 2010-luvulla missä tahansa mittapisteellä parilla hiiren klikkauksella.
Nodeon jatkaa edelleen avoimen tiedon jalostamista, tavoitteena yhä arvokkaammat analyysit. Jo nyt fuusioimme Traficomin, Väestörekisterikeskuksen ja Digitrafficin tietoja analyyseissämme.
Asiakkaillemme tämä kehitys tarjoaa merkittäviä hyötyjä. Tarjoamme avoimen datan lähteistä kerättyjä tietoja osaksi asiakaskohtaisia järjestelmiä, jolloin mm. kaupungit näkevät kaupungin sisäisen liikenteen lisäksi ympärillä olevien pääväylien tilanteen ja kehityksen.

Tiedot
Tilaaja: | Julkishallinto |
Ajankohta: | 2017 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Timo Majala |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Logistiikka |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Arkkitehtuuri |
![]() |
Big Data |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
IoT |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
IT |
![]() |
Julkishallinto |
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
![]() |
Azure |
![]() |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Johtamistyö |
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
Omat tagit
Nodeon - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Timo Majala
Director
![]() |
|
Intohimoinen ja poikkitieteellinen suhtautuminen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen. Humanistisesta otteesta huolimatta pitkä ja monipuolinen tausta teknologia-aloilla, .. | |
timo.majala@nodeon.com +358 40 7511 790 |
|
![]() ![]() |
Nodeon - Muita referenssejä
Nodeon - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
Tapahtumat & webinaarit
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System Finland Alihankinta 2023 -tapahtumassa
- Rakettitiede Oy - Onko IT-konsultointi vastuutonta?
- SC Software Oy - SC Software vahvistaa kasvuaan Korona Investin tuella
- Monitor ERP System Finland AB - Uusi ERP-järjestelmä haussa vuodelle 2024?
- Monitor ERP System Finland AB - SP stainless Oy:n investointi Monitor ERP -järjestelmään
- S1 Networks Oy - Keskittyneille yritysvalokuidun markkinoille syntyy uusi haastaja Suomessa.
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |