Asiakkaamme kertovat: mikä Tehdenissä toimii?
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/18111.jpg)
Alkuvuodesta 2020 päätimme ottaa selvää, mitä mieltä asiakkaamme ovat Tehdenistä, ja kyselyn tuloksia oli ilo lukea.
Edellisestä asiakastyytyväisyyskyselystä oli vierähtänyt jo pari vuotta, eli oli korkea aika saada tuoretta tietoa siitä, mikä Tehdenissä toimii ja missä on parantamisen varaa.
Tuloksia oli ilo lukea - iso osa asiakkaistamme on tyytyväisiä tuotteeseen, ja kyselyssä tullutta palautetta peratessa huomasimme, että huomattava osa asiakkaidemme kehitysehdotuksista on joko jo toteutettu tai otettu suunnittelun alle. Olemme siis selvästi perillä siitä, mitä käyttäjät ratkaisultamme toivovat - ja miksi emme olisi, sillä ei kysely suinkaan ole ainoa palautekanavamme: käsittelemme systemaattisesti kaikki asiakastukeen, myyjille ja muita kanavia pitkin tulevat kehitysehdotukset, ja ohjelmistokehityksemme nappaa eniten toivotut työn alle niin nopeasti kuin ehtii. (Tässä meillä on toki käytössä jäsennelty prosessi, mutta sitä lupaan avata tarkemmin joku toinen kerta.)
90 % vastaajista oli sitä mieltä, että Tehden-järjestelmä vastaa myyntivaiheessa saatua mielikuvaa
Myyntimme tekee työnsä hyvin, ei lupaile perättömiä ja miettii yhdessä järjestelmän hankkimista harkitsevan kanssa, onko Tehden aidosti järkevin ratkaisu yrityksen tarpeisiin. Se näkyy kyselyn tuloksista: 90 % vastanneista on sitä mieltä, että Tehden vastaa mielikuvaa, jonka he myyntivaiheessa tuotteesta saivat. Asteikolla 1–5 asiakkaidemme tyytyväisyys Tehdenin hinta-laatusuhteeseen oli 3,8, eli tuotteen hintakin on kohdillaan.
Olemme viimeisen vuoden ajan tehneet sisäisesti hartiavoimin työtä, jotta saamme käyttöönottovaiheesta asiakkaille mahdollisimman sujuvan, vaivattoman, loogisen ja tehokkaan.
Olemme työstäneet asiakkaillemme ohjeistusta siihen, kuinka järjestelmänvaihtoon kannattaa omassa päässä valmistautua, hioneet omaa projektinhallintaamme ja koostaneet tukimateriaalia, jotta asiakkaidemme ei tarvitse käyttöönottokoulutuksissa kirjoittaa kaikkea ylös, vaan he voivat tarvittaessa virkistää muistiaan käyttöohjeidemme ja ohjevideoidemme avulla. Ja olemme tainneet myös onnistua: käyttöönoton sujuvuudesta saimme asiakkailtamme erinomaisen arvosanan 4,1. Koska ohjelma kasvaa ja kehittyy jatkuvasti, asiantuntijoidemme työ ei tietenkään koskaan lopu, vaan uusiin omianisuuksiin on perehdyttävä jatkuvalla syötöllä: yksin kevään 2020 aikana kehityksemme on julkaissut Tehdeniin 82 uutta ominaisuutta!
Asiakkaan huolet otetaan tosissaan ja niihin pyritään löytämään ratkaisuja
Asiakaspalvelumme ja vikapäivystyksemme toimivat asiakkaidemme mielestä hyvin: asteikolla 1–5 nämä saivat asiakkailtamme arvosanan 4,0. Monet kiittelivät palautteessa myös sitä, että Tehdenin asiakaspalvelusta saa henkilökohtaista palvelua. Avoimissa vastauksissa Tehdenin helppokäyttöisyys nousi esille selvästi useimmin, ja helppokäyttöisyydelle asiakkaamme antoivatkin arvosanan 3,8.
Mobiilin varastonhallinnan mahdollistava Tehden-sovellus on asiakkaidemme mielestä nykyaikaa - ja koska me olemme samaa mieltä, sovellus ja sen laajentaminen tulee olemaan kehittäjiemme pöydällä jatkossakin. Asiakkaamme kuvailivat Tehdeniä myös adjektiiveilla toimiva, kehittyvä, vastuullinen ja asiantunteva. Myös luotettava toistui palautteessa usein, ja luotettavuudesta meillä on myös näyttää numeroita: Tehdenin toimintavarmuus kello 7–23 välisenä aikana on 99,95 %!
Tietysti ratkaisustamme löytyy myös parantamisen varaa. Muutamiin ohjelman osa-alueisiin toivottiin vähemmän klikkailua, ja tässäkin olemme jo ottaneet harppauksia: uudet kehittäjämme ovat ottaneet tuoreilla silmillään käyttöliittymän tiukkaan syyniin, ja klikkausten vähentäminen on uusien ominaisuuksien suunnittelussa keskeinen tekijä.
Jatkakaa samaa rataa!
Annetaan vielä muutaman asiakkaamme kertoa, millainen yritys Tehden on:
"Tehden on ollut paras kokonaisohjelmisto jota olemme käyttäneet. Kulunvalvonta, laskutus, ajanvaraus ja kassa toimivat kaikki niinkuin pitääkin. Ohjelma on moderni ulkoasultaan ja helppo käyttää. Helppo on suositella, ja kaupan päälle tulee vielä huippuhyvä asiakaspalvelu!"
Piia Pennanen, Kunto Salus, Salus Ladies ja Liikuntakeskus Vida
"Tehdenin kanssa yhteistyö on toiminut alusta saakka hyvin: meille myytiin asiakaslähtöisesti tuote, joka on ollut loistava. Hinta-laatusuhde erinomainen, helppo käyttää ja monipuolinen. Netvisor-integraatio helpottaa kirjanpidon työtä, kulunvalvontajärjestelmä on timanttisen toimintavarma ja sen etäkäyttömahdollisuus puhelimelta on äärimmäisen hyvä juttu."
Annika Lahtinen, Naisten Sali, Varkaus
![Tehden Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/tehden.jpg&size=x100)
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Hankinta |
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Tehden - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tehden - Muita referenssejä
Tehden - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |