Anvia Securille helpotusta käyttöönottoon Finceptum palveluilla

Haaste ja lähtötilanne
Anvia Securi on kasvanut tuoreen yritysoston myötä noin 170 ammattilaista yhteensä 18 toimipaikassa työllistäväksi organisaatioksi. Sillä on laaja ja tiivistä yhteistyötä tekevä kumppaniverkosto, joka koostuu muun muassa vartiointiliikkeistä. ”Palveluillemme on yhä enemmän kysyntää. Asiakkaamme haluavat ostaa meiltä yhä laajempia palvelukokonaisuuksia, sekä ulkoistaa meille esimerkiksi kulunvalvonnan ja turvallisuuden järjestelmät”, kertoo Anvia Securin tietohallintopäällikkö Ville Isoheiko.
Ratkaisu Finceptumilta Avaimet käteen-palveluna
Anvia Securin it-asiantuntijat kartoittivat markkinoilta löytyvät tiedostonjakojärjestelmät, jota voisivat käyttää yrityksen oman henkilöstön lisäksi myös asiakkaat ja kumppanit. ”Tutustuimme ratkaisuun aluksi omatoimisesti, ja päätimme hankkia ratkaisun käyttöönoton palveluna. Se osoittautui ehdottomasti oikeaksi valinnaksi. Ratkaisun asennus ja käyttöönotto sujui nopeasti kahdessa päivässä. Jos olisimme lähteneet toteuttamaan käyttöönottoa itse, olisi se vienyt merkittävästi enemmän aikaa. Saimme palvelulla huomattavan hyödyn”, sanoo Isoheiko. ”Finceptumin asiantuntijoilla on ratkaisuun liittyvää osaamista, ja me pääsimme keskittymään muuhun kehitystyöhön.” ”Finceptumin palvelu oli koko käyttöönottoprojektin ajan korkealuokkaista. Heidän asiantuntijat omistautuivat siihen, että saimme ratkaisun nopeasti käyttöön. He perehdyttivät aluksi muutaman henkilön meiltä käyttämään ratkaisua, joka nopeutti käyttöönottoa entisestään”, kertoo Isoheiko. ”Laadimme koko henkilöstöllemme käyttöohjeet, ja tänä päivänä Filr-ratkaisu on jatkuvassa käytössä.” Finceptumin käyttöönottopalvelulla varmistettiin myös optimaalinen ja luotettava toimivuus.