Älykästä kierrätystä- konsepti: Vestia Oy & Media Pocket
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/19515.png)
Vestia Oy ja Media Tailor Oy ovat keksineet tavan yhdistää keinoälyavusteisen digitaalisen aineistonhallinnan ja tehokkaan kierrätyksen. Trendien ympärille rakentuva palvelukokonaisuus tulee helpottamaan ihmisten arkipäivää ja vauhdittamaan osaltaan kiertotaloutta.
Olemme tulleet pitkälle jätehuollon digitalisaation ensimmäisistä askelista, jolloin sähköiset päätelaitteet mullistivat jäteautokuljettajien työskentelyn tehokkuutta. Nykypäivän pitkälle kehittyneet mobiililaitteet mahdollistavat uusien alan teknologisten palveluinnovaatioiden kohdentamisen myös aina kuluttajalle asti.
Vestia Oy on Jokilaaksojen alueella toimiva 16:sta kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. Yhtiö on ottanut viime aikoina roiman harppauksen jätehuollon palveluiden digitalisoinnissa siirtyen alansa teknologisen kehityksen tiennäyttäjäksi Suomessa.
Vestia Oy:n toimitusjohtaja Olavi Soinio esitteli Media Tailorin kanssa suunnitellun Älykäs kierrätys-konseptin 21.9.2020 Ylivieskassa järjestetyssä Vestian lajittelupihojen etävalvomon avajaisten yhteydessä.
Innovatiivinen ratkaisu pohjautuu jätteiden lajittelun helpottamiseen älykkään median hallinnan alustan – Media Pocketin avulla. Ratkaisun keskiössä on pilvipohjaisen Media Pocketin ketteryys ja sen kehittynyt tekoälypohjainen kuvantunnistus.
Hiljattain solmittu sopimus kollaboraatiosta on Media Tailorille merkittävä, sillä yritys tukee itse ympäristöystävällisyyttä parhaansa mukaan kaikessa toiminnassaan.
Tavoitteena tarjota opastusta juuri kun sitä eniten kaivataan
Älykäs kierrätys- konseptin ensisijaisena tavoitteena on auttaa kuntalaisia konkreettisesti jätteiden kierrätyksessä selaimen kautta. Palvelua hyödyntääkseen kuntalainen tarvitsee vain laitteen, kuten älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen sekä Internet yhteyden.
Konseptin toteutuessa kierrättäjä saa tarkat esinekohtaiset kierrätysohjeistukset sekä tiedon, missä lähin tarvitsemansa materiaalin kierrätyspiste sijaitsee. Lisäksi palvelu auttaa tunnistamaan esineen materiaalin, mikäli sitä on vaikea tunnistaa silmämääräisesti.
Tekoälytunnistusmahdollisuus yhdessä lajittelupihan etävalvonnan kanssa varmistaa osaltaan jätteiden oikeaoppisen lajitteluprosessin toteutumisen. Kierrätysmielekkyyden ja -varmuuden kohotessa ratkaisulla on mahdollisesti vaikutusta kierrätysasteen paranemiseen entisestään.
Näppärä 3-vaiheinen prosessi kierrättäjälle kuvasta ohjeiksi
Vestian nykyinen jätehaku verkkosivuilla
Palvelukokonaisuuden valmistuessa kunnan asukas voi lähettää esimerkiksi mobiililaitteella ottamansa valokuvan kierrätettävästä esineestä Vestian verkkopalveluun.
Media Pocketin keinoäly analysoi kuvan esineet
Vestian vekkopalvelusta kuva siirtyy integraation ansiosta automaattisesti pilven kautta Media Pocketin medianhallinta-alustalle ja sen tunnistuskeinoälylle analysoitavaksi. Media Pocketin keinoäly prosessoi kuvan ja tunnistaa siitä esineen ja sen materiaalin – esimerkiksi puun, muovin, metallin jne.
Nopean analyysin valmistuttua Media Pocket lähettää tunnistetiedot takaisin Vestian verkkopalveluun. Verkkopalveluun koostetaan jokaista tunnistetietoa vastaavat ajankohtaiset kierrätysohjeet, jotka jaetaan kuluttajalle vastineeksi kuvasta.
Vaikka prosessi vaikuttaa monivaiheiselta kokonaisuudelta, käyttäjä saa ohjeistuksen silmän räpäyksessä kuvan ladattuaan. Kuvantunnistus keinoälyllä- käyttäjäprosessi voidaan yksinkertaistaa seuraavasti:
Elinkeinoministeri Mika Lintilä vihki Vestian etävalvomon
Lajittelupihojen avajaisissa vihittiin käyttöön Suomen ensimmäinen lajittelupihoja reaaliaikaisesti monitoroiva etävalvomo. Tulevaisuudessa asukas saa yhdellä napin painalluksella yhteyden etävalvomoon ja voi suorittaa tarvittavan jätemaksun kätevästi paikan päällä. Etävalvomon ansiosta lajittelupihojen aukioloaikoja pystytään pidentämään huomattavasti.
Mallit skaalautuvat myös muiden jätehuoltoyhtiöiden käyttöön
Jätehuolto digitalisoituu vauhdilla – kuka pysyy tahdissa mukana? Keinoälytunnistuskonseptin ja automatisoidun kierrätyspisteiden etävalvonta-mallin uskotaan herättävän kiinnostusta sekä kotimaisten, että ulkomaisten alan toimijoiden joukossa. Innovatiiviset kiertotaloutta tukevat teknologiset ratkaisut ovat tärkeitä Suomen kilpailukyvyn kannalta.
Suosittelija:
Olavi Soinio, toimistusjohtaja @ Vestia Oy
![Media Tailor Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/media-tailor.png&size=x59)
Tiedot
Tilaaja: | Vestia Oy |
Ajankohta: | 2020 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Patrik Björkeinheim, Head of Operations @ Media Tailor / patrik.björkenheim@mediatailor.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Ketterät menetelmät |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Media Tailor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Media Tailor - Muita referenssejä
Media Tailor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |