Akupunktioklinikan ajanvarausohjelmiston kehitysprojekti

Akupunktioklinikka lähestyi BeanBakersia etsien apua ajanvaraussovelluksen kehitykseen. Tarve sovellukselle oli ilmeinen ja sen kehitys olikin jo aloitettu, mutta yhteistyö silloisen kehittäjän kanssa ei tuntunut onnistuvan. Tästä syystä projekti oli päätynyt jäihin ja usko ohjelmistokehitystaloihin hiipunut. Asiassa ei myöskään auttanut se, että monet kehittäjät eivät tuntuneet haluavan lähteä “korjaamaan toisen aiheuttamaa sotkua”. Lopulta BeanBakers kuitenkin astui kuvioihin ja sovelluksen kehitysprojekti saatiin taas rullaamaan!
Juttelimme Akupunktioklinikan Johan Nymanin kanssa projektista ja sen onnistumisesta.
Kuinka projekti päätyi BeanBakersille?
BeanBakers löytyi Itewiki.fi -palvelun kautta ohjelmisto- ja sovelluskehitykseen liittyvillä hakusanoilla. Johan kertoi tykästyneensä verkkosivustoomme siksi, että ne ovat helppokäyttöiset ja tarjoavat selkeästi informaatiota palveluistamme ilman turhaa löpinää. Positiivista oli myös se, että BeanBakersiin voi ottaa yhteyttä chatin kautta. Tässä tapauksessa Johan selaili sivustoamme ilta-aikaan, jolloin chatissamme ei ollut päivystäjää paikalla.
Johan kuitenkin lähetti chatin kautta offline-viestin, johon BeanBakersilta reagoitiin heti seuraavana arkipäivänä. Nopean reagoinnin, selkeän yhteydenpidon ja kattavan tarjouksen yhdistelmä olikin voittava kombinaatio, jonka myötä BeanBakers valikoitui jatkamaan kesken jäänyttä ohjelmistoprojektia.
Projektin eteneminen
Projekti eteni normaalin ketterän ohjelmistokehitysprojektin tapaan. Käytännössä tämä tarkoittaa viikoittaista kommunikointia asiakkaan kanssa sekä päivittäistä tilannekatsauspalaveria BeanBakersin tiimin kesken.
Käytettävät teknologiat
Käytettävät teknologiat määräytyivät pitkälti sen mukaan, mitä edellinen kehittäjä oli projektiin valinnut. Sovelluksen käyttöliittymä ja muu front-end rakennettiin Reactilla ja taustajärjestelmä oli Node.js -alustalla pyörivä Express-sovellus, josta haettiin käyttöliittymään dataa REST-rajapintojen kautta.
Haasteita alussa
Vaikka projekti eteni muuten sujuvasti, oli alussa hieman haasteita siksi, että BeanBakers ryhtyi “korjaamaan” ohjelmistoa, jonka toinen taho oli jo suunnitellut ja aloittanut. Koska mahdollisuutta minkäänlaiseen tiedonsiirtoon entisen tekijän ja BeanBakersin välillä ei käytännössä ollut, joutui tiimimme hieman arvailemaan teknisten päätösten taustoja. Tämä ei kuitenkaan tiimiämme liiaksi hidastanut, vaan järjestelmän toimivuus selvitettiin dokumentaation puutteesta johtuen suoraan koodia lukemalla!
Taustajärjestelmä oli myös melko laaja kokonaisuus, mutta sitä varten ei oltu laadittu minkäänlaisia automaattisia testejä, joten tiimimme joutui taas manuaalisesti selvittämään, missä kohdassa ohjelmakoodia mahdollisia ongelmia ilmenee.
Säännöllinen yhteydenpito ja selkeä aikataulutus saivat kiitosta
Johan kertoo olleensa erityisen tyytyväinen siihen, miten tehokkaasti ja selkeästi projekti oltiin aikataulutettu sekä siihen, miten tarkasti aikataulussa pysyttiin. Kehitystoimien aikataulutus, säännölliset palaverit ja jatkuva yhteydenpito ovatkin oleellinen osa BeanBakersin toimintaa. Aikaisemman kehittäjän kanssa Johan kertoo projektin olleen hankalaa suurilta osin siksi, että yhteydenpito oli satunnaista, eikä aikataulusta tuntunut olevan kenelläkään tietoa.
Kiitosta myös kehitystiimillemme
Suurta kiitosta saivat myös kehitystiimimme, eli Markus W., Niko ja Tuukka, sillä yhteistyö heidän kanssaan oli Johannin mukaan miellyttävää ja helppoa. Tiimimme oli ottanut alusta alkaen oman osa-alueensa hyvin haltuun, mutta myös aktiivisesti ideoi ja antoi kehitysehdotuksia koko projektin kehityksen suhteen. Erityisen ilahduttavaa olikin ollut se, miten aktiivisesti kehittäjämme osallistuivat palavereissa keskusteluun ja tarjosivat omia näkemyksiään siitä, miten projekti saadaan parhaiten maaliin.
Lopputulos
Johan kertoo lopputuloksen olleen juuri sellainen, mitä tähän väliin kaivattiin. Projektin kehitys jatkuu vielä tuonnempana, mutta ensimmäisessä vaiheessa tähdättiin puhtaasti siihen, että ajanvarauspalvelu saadaan asiakkaiden käyttöön. Kieliversiot, UI:n kiillotus sekä muut lisäominaisuudet tullaan käymään läpi tulevaisuudessa, mutta tärkein ja suurin urakka on nyt onnistuneesti viety loppuun.
Suosittelija:
Suosittelisin BeanBakersia yhteistyömme pohjalta kaikille yrittäjille. Lopputulos oli juuri sellainen kuin tältä projektilta kaivattiin. Erityisen hienoa oli se, että BeanBakersin kehittäjät osallistuivat aktiivisesti ideointiin ja keskusteluun palavereissa. Tämä mahdollisti sen, että pienimmätkin epäkohdat ohjelmistossa voitiin ottaa huomioon ja korjata. Ei kritisoitavaa, pelkkää ruusua!
Johan Nyman

Tiedot
Tilaaja: | Akupunktioklinikka |
Ajankohta: | 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
David Mullo, david@beanbakers.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakkuudenhallinta CRM |
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
![]() |
Ketterät menetelmät |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
![]() |
Amazon Web Services |
![]() |
Node.js |
![]() |
React |
![]() |
Javascript |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
BeanBakers - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Anton Sjödahl
Asiakasvastaava
![]() |
|
Anton vastaa BeanBakersin myynnistä ja markkinoinnista. Hän pyrkii aina näkemään haasteet ja mahdollisuudet asiakkaan näkökulmasta. Jos olet ostamassa .. | |
anton@beanbakers.fi +358 40 741 0930 |
|
![]() |

Peter Lehto
Toimitusjohtaja / perustaja / ohjelmistoarkkitehti / senior ohjelmistokehittäjä
![]() |
|
Peter on konsultti ja full-stack -ohjelmistokehittäjä 14 vuoden ja yli 100:n projektin kokemuksella. Työtään Peter tekee mieluiten lähellä asiakasta siten, että parhaat .. | |
peter@beanbakers.fi +358 44 76 92 601 |
|
![]() ![]() |
BeanBakers - Muita referenssejä
BeanBakers - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |