Adara kehittää kustomoitua verkkokauppaansa Monad apunaan

Adara Pakkaus Oy on Valkeakoskella toimiva pahvi- ja pakkausalan yritys, jonka merkittävää markkinaa on muun muassa kotimainen elintarviketeollisuus.
Adara otti Monadin suosituksesta kumppanikseen, kun verkkokauppa Adarashop tarvitsi ylläpitäjää ja kehittäjää.
Luottamus on vuoden mittaan kasvanut vahvaksi. Olemme olleet todella tyytyväisiä ja siirtämässä nyt useampiakin toimia Monadille, palveluasiantuntija Marja Terenius kertoo.
Mutkatonta ohjelmisto-osaamisesta
Adaran verkkokauppa on tärkeä tilauskanava lukuisille aktiivisesti tilaaville asiakasyrityksille. Monad on siis osaltaan Adaran liiketoiminnan vartijana.
Verkkokauppa on liiketoiminnalle tärkeä, sillä sitä kautta tulee ja ajetaan tilauksia. Olemme saaneet tekemisen oikealle tasolle, ja nykyään olemme Monadin kanssa lähes viikoittain yhteydessä.
Toiminnanohjaus on järjestelmätoimittajan hallussa, mutta Monadin tehtävä on varmistaa , ettei ERP-järjestelmää päivitettäessä web-kaupan rajapinnoissa tule ongelmia.
Työ on vielä kesken, mutta olemme tehneet tärkeitä päivityksiä. Monadin kanssa kaikki on mutkatonta. Saan heti vastauksen yhteydenottoihin – ja jos esimerkiksi heitän, että mitä tälle ohjelmistolle pitäisi tehdä, saan varmasti asiantuntevan vastauksen.
Tereniuksen mukaan luottamusta lujitti myös se, että Monadin tekijöillä oli aiempaa kokemusta juuri heidän käyttämieen ohjelmistojen ylläpidosta. Seuraava projekti on jo tulilla.
Tulemme keskittämään vanhoja olemassa olevia työkaluja webbiympäristöön käytettäväksi ja tässä Monad tulee olemaan tärkeässä roolissa.
Suosittelija:
"Monad on vakuuttanut meidät ohjelmisto-osaamisellaan."
Marja Terenius, Palveluasiantuntija

Tiedot
Tilaaja: | Adara Pakkaus Oy |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
![]() |
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
Monad - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Monad - Muita referenssejä
Monad - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Monitor ERP System Finland AB - Monitorin ennätysvuosi!
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |