Åbo Akademin moderni intranet

HiQ toteuttu Åbo Akademille intranetin moderneilla SharePoint-sivustoilla. Intra toimii sekä henkilöstön että opiskelijoiden oppaana arjessa, myös mobiilisti.
Haaste
Intranetin uusimiselle oli Åbo Akademilla selkeä tarve, sillä aikaisemman intranetin tekninen alusta alkoi olla vahvasti vanhentunut. Lisäksi opiskelijoille ja henkilöstölle tarvittiin entistä monipuolisemmat mahdollisuudet viestintään ja yhteistyöhön. Siksi oli luontevaa suunnitella uusi intra osaksi Microsoft 365 -ympäristöä, joka tarjoaa myös muita palveluja sisäisen viestinnän ja tietotyön tueksi.
Uuden intranetin lisäksi Åbo Akademilla otettiin käyttöön Microsoft Teams tiimityöhön sekä Yammer koko organisaation yhteisiin keskusteluihin. HiQ oli mukana myös Teams-käyttöönotossa kouluttamalla ja tuottamalla ohjemateriaaleja Teamsin käyttäjille.
Tavoite
Åbo Akademilla on noin 5 500 perustutkinto-opiskelijaa sekä 780 jatko-opiskelijaa. Henkilökuntaa on yhteensä noin 1 200. Uuden intranetin tuli palvella kaikkia rooleja tasapuolisesti ja niin, että kukin kohderyhmä löytää helposti itselleen olennaisimmat sisällöt.
Uuden intranetin tärkeimmät tavoitteet olivat sujuvoittaa arkista työtä, tukea yhteistyötä ja tiedonvaihtoa sekä vahvistaa yhteistä organisaatiokulttuuria. Selkeys, helppokäyttöisyys ja mobiilikäyttö olivat ohjaavia ajatuksia. Myös yleisimmät saavutettavuusperiaatteet tuli täyttyä. Teknisesti oli tärkeää mahdollistaa ratkaisun jatkokehitys ja vakaus tulevaisuudessa.
Ratkaisu
HiQ toteutti Åbo Akademin intranet SharePointin moderneilla viestintäsivustoilla, mahdollisimman paljon oletustoimintoja hyödyntäen. Tarvittavat kustomoinnit tehtiin Microsoftin parhaiden käytäntöjen mukaisesti ja saavutettavuusperiaatteet huomioiden.
Intranetin uutiset on kohdistettu tiedekunnan ja roolin mukaan, joten esimerkiksi opiskelijat voivat helposti seurata juuri heille tarkoitettuja uutisia. Opiskelijoiden uutiset ajetaan HiQ:n toteuttaman integraation avulla myös Tuudo-mobiilisovellukseen, joka kokoaa yhteen opiskelijoiden tärkeimmät palvelut.
Åbo Akademin uusi intranet on kokonaisuudessaan kaksikielinen eli se palvelee käyttäjiä sekä ruotsiksi että englanniksi. Åbo Akademilla on lähes sata intranetin sisällöntuottajaa, jotka tekivät suuren työn uusien intrasisältöjen kanssa. HiQ koulutti kaikki sisällöntuottajat ja tuotti ohjemateriaalin sisällöntuottajille.
Suosittelija:
"Lopputuloksesta tuli juuri sellainen kuin pitikin: uusi intranet toimii oppaana arjessa niin henkilöstölle kuin opiskelijoillekin. Oli hienoa saada kaikki sisällöt kahdella kielellä" "HiQ:n kanssa on kiva tehdä töitä, ja projekti eteni hyvällä fiiliksellä. Olen koko ajan luottanut HiQ:n asiantuntijoiden ammattitaitoon"
Thurid Eriksson, Åbo Akademin

Tiedot
Tilaaja: | Åbo Akademi |
Ajankohta: | 2019 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Emmi Turanlahti |
Lisätietoja
Tagit
Toimialakokemus
![]() |
Koulutusala |
Teknologia
![]() |
React |
![]() |
Sharepoint |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
HiQ Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
HiQ Finland - Muita referenssejä
HiQ Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Vaimo Finland Oy - Rapala
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |