Uusia asiakkaita Lemonsoftin kautta

Vaasa VIICON on Lemonsoftin tilitoimistokumppani, jolle asiakkaat voivat ulkoistaa taloushallintonsa kokonaisvaltaisesti. Lemonsoft on ollut osa Vaasa VIICONin menstystä vuodesta 2010. Lemonsoftin kautta hoituvat kaikki Vaasa VIICONin monipuoliset asiakaspalvelut: osto- ja myyntireskontra, tilinpoäätölkset, johdon raportointi ja palkkahallinto. Vaasa VIICONilta on myös osallistuttu innokkaasti Lemonsoftin järjestämiin koulutuksiin, jotka ovat Asujamaan mukaan olleet erittäin onnistuneita. Asujamaa kuuluu myös Lemonsoftin tilitoimistofoorumiin, jossa taloushallinnon asiantuntijat auttavat kehittämään ohjelmistoa käyttäjän näkökulmasta.

Suosittelija:

”Teemme työtä usean toiminnanohjausjärjestelmän parissa sen mukaan, mikä järjestelmä kullakin asiakkaalla on käytössä. Meille itselle on kuitenkin hankittu vain yksi ainoa toiminnanohjausjärjestelmä, Lemonsoft. Sitä suosittelemme myös muille pk-yrityksille”, Asujamaa toteaa. Usean asiakkaan ja yrityksen kanssa yhteistyötä tekevän yrityksen toimitusjohtajana Asunmaalla on selkeä kuva siitä, millaista asiakaspalvelun ja yhteistyön tulee olla. ”Yhteistyö oman myyjämme kanssa toimii erittäin hyvin. Häneltä uskaltaa kysyä myös niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä, saamme vastauksia ja tukea. Mietimme muun muassa yhdessä, millaisia tarjouksia meidän kannattaa tehdä asiakkaillemme.”

Toimitusjohtaja Niina Asujamaa

Referenssi Uusia asiakkaita Lemonsoftin kautta
Tilaaja: Vaasa VIICON OY
Ajankohta:2010 -
Toimittajan yhteyshenkilö:
myyntipäällikkö Riku Väisänen
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Siirry yrityksen kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
Toiminnanohjaus ERP
HR
Taloushallinto
Pilvipalvelut / SaaS
Ohjelmistokehitys
Käyttäjähallinta
Asiantuntijapalvelut
Pankki ja vakuutus
Valmisohjelmisto
Microsoft
Windows
 
Pinterest

Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä lisätty, tai premium-profiilia ei ole aktivoitu.

Muita julkaisuja Lemonsoft Oy:lta

ite wikin digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

City Digital -konserni vahvistuu - Ohjelmistotalo W3 Group muuttuu City Dev Labsiksi
Näin tunnistat hakkerin verkossasi - Kyberturvallisuus vaatii yrityksiltä reagointikykyä
The Future of Finance - Taloushallinnon tulevaisuus on jo täällä ja sen ytimessä on data
Sytyttääkö PeaceMaker sodan it-alalle? Reaktorin rekrytointikanava ärsyttää kilpailijoita
Internet on vapauttanut osaamisen jakelun - suomalainen verkkokoulutusalusta TWID hakee kansainvälistä kasvua
Jatkuvuudenhallinta ICT:n näkökulmasta - WannaCry yllätti monet yritykset housut nilkoissa