Räätälöidyt ratkaisut valtionlainojen hallinnointiin

CGI räätälöi Valtiokonttorille tehokkaat tietojärjestelmät luottojen hallinnointiin. Laiho ja Kota ovat nopeasti kasvaneet osaksi valtion rahoitushallinnon operatiivista ydinjärjestelmää.

Valtiokonttori on valtiovarainministeriön alainen itsenäinen keskusvirasto, joka hallinnoi valtion muiden organisaatioiden myöntämiä lainoja sekä luottolaitoksille myönnettyjä korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa lainapäätöksen jälkeisistä tehtävistä, muun muassa luottodokumentaation laadinnasta, lainojen maksatuksesta, velkomisesta ja vakuuksien hallinnoinnista.

Lainsäädäntö ja muuttuvat lainaehdot ohjaavat

Erityslainojen hoitoon kohdistuu lainsäädäntöön ja asetuksiin liittyviä muuttuvia tarpeita, jotka vauhdittavat Laiho-järjestelmän jatkuvaa uudistamista. Järjestelmään on integroitu mm. pankkiyhteydet ja isona kokonaisuutena eurooppalaisen standardin mukaiset SEPA-tilisiirrot sekä ulosoton järjestelmät.

Valtiokonttorin Antolainausyksikkö suunnittelee ja toteuttaa normaalien valtiovelkojatehtäviensä lisäksi myös velallisasiakkaiden rahoitusjärjestelyjä ja taloudellisia tervehdyttämistoimia. Yksikön tehtäviä ovat myös oikeudellinen perintä ja luotto- ja takauskantaan liittyvä riskienhallinta.

Laiho-järjestelmällä viraston rahoitusasiantuntijat pystyvät hoitamaan valtion myöntämien lainojen koko elinkaaren. Laiholla voi tehokkaasti seurata lainakannan kehittymistä. Lisäksi järjestelmä mahdollistaa asiakaskohtaisen tilanteen ja velallisen maksukyvyn kattavan seuraamiseen.

Enemmän aikaa riskienhallintaan

– Valtion lainajärjestelmä on hyvin monimutkainen. Tehokas ja luotettava räätälijärjestelmä mahdollistaa sen, että asiantuntijoillemme jää enemmän aikaa riskienhallintaan ja erityistapausten käsittelyyn, kertoo Valtiokonttorin Rahoitustoimialalla Antolainausyksikön päällikkönä toimiva apulaisjohtaja Sakari Lehtiö.

Riskienhallintaa ja maksuturvan ennakointia tukee myös Valtiokonttorille räätälöity moderni Kota-järjestelmä, jolla seurataan valtion myöntämiä korkotukia sekä takausosuuksien kehittymistä ja luottolaitoksien myöntämiin lainoihin liittyvää valtion takausriskiä.

Valtiokonttorin luottojen hallinnointijärjestelmä on integroitu mm. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn, Tekesin ja Maanmittauslaitoksen järjestelmiin.

Asiaosaamisen soveltaminen tietohallinnon tarpeisiin

Vaikka CGI:n asiantuntijoilla on vahva kokemus pankkien ja muiden rahalaitosten järjestelmistä ja tuoteratkaisuista, on tämä räätälöity, tarkasti lainsäädännöllä rajattu valtion rahoituksen järjestelmä omaa luokkaansa. Laiho ja Kota ovat ainutkertaisia toteutuksia, joiden tarpeisiin valmiit toimialajärjestelmät eivät istu.

Laiho- ja Kota-järjestelmien teknologiaratkaisut perustuvat Valtiokonttorin arkkitehtuurivalintoihin. Tietokantana on Oracle ja muilta osin tukeudutaan Microsoft-teknologiaan.

Palvelutoimittajan vahva substanssiosaaminen ja sen soveltaminen Valtiokonttorin haasteellisiin tietojärjestelmätarpeisiin on yhteistyön ja jatkuvan palvelun ehdoton edellytys. CGI:n asiantunteva ja pitkäaikainen palvelutiimi ymmärtää Valtiokonttorin muuttuvaa toimintaympäristöä ja valtion luottojen hallinnoinnin vaatimuksia syvällisesti. Monipuolinen asiantuntijuutemme velvoittaa. 

Referenssi Räätälöidyt ratkaisut valtionlainojen hallinnointiin
Tilaaja: Valtiokonttori
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Siirry yrityksen kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
Asiakkuudenhallinta CRM
Taloushallinto
Tietohallinto
Dokumenttien hallinta
Integraatiot
It-infra loppukäyttäjäpalvelut
Laadunvarmistus
Master Data MDM
Microsoft
Oracle
Julkishallinto
Pankki ja vakuutus
Valmisohjelmisto
Tuki- ja ylläpitotyö
 
Pinterest

Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Osaajia ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu, tai premium-profiilia ei ole aktivoitu.

Muita julkaisuja CGI Suomi Oy:lta

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Seuraa Digitalisaatiokentän kehittymistä Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluja ja asiantuntijakirjoituksia lukemalla

Lisätty todellisuus etäneuvonnassa yhdistettynä älykkääseen asiantuntijaportaaliin auttaa teollisuuden huoltotöissä
Suksee.fi -verkkovalmennus on Inbound-markkinoinnin taidonnäyte
It- ja ohjelmistoyritysten markkinointi 2018 ja alan liiketoiminnan rakennus digiaikana