Onko myynnillinen epäonnistuminen massatapahtumissa luonnonlaki?

post_image

Messut ja tapahtumat ovat tärkeä osa myyntityötä. Kun kylmäkontaktointi vaikeutuu, nousee verkostoitumisen merkitys entisestään. Tapahtumissa on hyvä potentiaali uusien kontaktien luontiin.

Miksi minusta kuitenkin tuntuu, että tapahtumiin mennään innoissaan sisään ja tullaan pettyneinä ulos? Tapahtuma on järjestetty upeasti, aiheet ovat kiinnostavia, oikeat ihmiset on kutsuttu paikalle, parhaat osaajayritykset ovat paikalle pitämässä ständiä, kaikki ovat innoissaan kartoittamassa yhteistyömahdollisuuksia.

Odotukset ovat kovat, jännitys tiivistyy, ja sitten mitään ei tapahdukaan. Liidejä ei tullut, vaikka esillä oli karkit ja kynät ja kaikki. Ehkä tapahtuma olikin huono. Äkkiä palautetta tapahtuman järjestäjälle.

Onko asia todella näin?

Me Pedabilla päätimme lähteä tutkimaan, onko myynnillinen onnistuminen massatapahtumissa mahdollista. Onko epäonnistuminen luonnonlaki, vai voiko sijoituksen tuottoon vaikuttaa?

Tutkinnan kohteena on lokakuussa 15.10. järjestettävä IBM BusinessConnect.

Tapahtuma aiheuttaa hyvää jännitystä IBM-perheessä. Kyseessä on vuoden isoin tilaisuus. Tilaisuuteen tulee nykysiä ja potentiaalisia asiakkaita kuulemaan uusimmista mahdollisuuksista, kuinka teknologian avulla voi tukea bisnestä. IBM-kumppanit taas ovat mukana osoittamassa kykyjään ratkaista asiakkaiden bisneshaasteista. Tilaisuus on saavuttanut suuren suosion ja se on mitä mainioin paikka asiakkaille löytää apua ja kumppaneille tavata henkilöitä, joille on muuten vaikea saada tapaamisaikaa.

Lähdimme liikkeelle selvittämällä, ketkä Suomessa ymmärtävät mitä tapahtumissa onnistuminen vaatii. Selvityksen jatkona palkkasimme aihealueen gurut valjastamaan kumppanimme onnistumisen eväillä. Valmennukset on nyt pidetty ja on aika valmistautua tilaisuuteen todenteolla. Ensimmäiseksi tehtäväksi valmennuksessa annettiin projektijohtajan valinta. Yksi henkilö, joka on vastuussa joukkojen organisoinnista kohti onnistunutta tapahtumaa.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten kumppaniemme myynnillinen onnistuminen BusinessConnectissa toteutuu, esim. montako sovittua jatkokeskustelua saadaan kalenteriin potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Onko nähtävissä eroja hyvin valmistautuneiden ja pelkkien karkkien vetovoimaan luottaneiden välillä?

Blogissa kirjoitan tärkeimmistä huomioitavista asioista tapahtumissa onnistumiseksi. Pysy kuulolla!


Taneli Eisto

Intohimoisesti myynnin asialla

taneli.eisto@pedab.fi

Bloggaus Onko myynnillinen epäonnistuminen massatapahtumissa luonnonlaki?
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Pedab Finland:n kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
IBM
Markkinointi
Myynti
Valmisohjelmisto
Ohjelmistot Ohjelmistoratkaisut
Pinterest

Muita julkaisuja Pedab Finland:lta

ite wikin digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Top 10 maailman parhaat ohjelmistot
Nouseva ohjelmistokehitystalo kasvaa yrityskaupoilla - Solidabis hankki palvelumuotoiluosaamista
Miten verkkopalvelu viedään onnistuneesti maailmalle?
Inbound-markkinointi: Hubspot jyrää Suomen johtavana markkinoinnin automaation teknologiana
Liiketoiminnan jatkuvuudenhallinta paranee paikkatiedon avulla
Moderni pilvipalvelu yhdistää kotimaisen konesalin, globaalin pilven ja co-locationin tietoturvalliseksi hybridiksi