Hyvä kassajärjestelmä on kaikkien etu

post_image

Tarjoilija kirjoittaa taiteellisella käsialalla jotain pienelle muistilapulle. Keittiössä veikkaillaan, mitä lapulla oikein lukee ja käytetään mielikuvitusta. Asiakas tuskastuu, kun laskun tekeminen kestää ja kestää. Ravintolakokemuksen kruunaa hässäkkä, kun kaikki seurueen jäsenet haluavat maksaa erikseen oman osuutensa. Tarjoilija juoksee salissa pöydän ja kassan väliä edestakaisin.
Tilanne taitaa olla arkipäivää aika monessa suomalaisessa ravintolassa. Mutta ei esimerkiksi Närpiössä, Hotel Red & Greenissä, jossa käytössä on Winpos Mobile POS ‑kassajärjestelmä.

Hotellinjohtaja Cisse Grönholm kertoo, että hotellin ravintolassa tarjoilijoilla on käytössään tabletit, joihin he kirjaavat tilaukset. Näistä tiedot siirtyvät suoraan keittiön printterille.

”Ja tabletin kassajärjestelmän avulla laskut on sitten hyvin helppoa jakaa vaikkapa neljään osaan”, Grönholm kertoo.

Hotel Red & Greenissä käy lounasaikaan myös paljon asiakkaita, joiden aterioista työnantaja sponsoroi osan. Tabletilla on valmiina tiedot, jolla laskut saadaan jyvitettyä automaattisesti.

Grönholm on tyytyväinen siitä, että ravintolajärjestelmään on liitetty myös varastokirjanpito.

”On hyvin kätevää, kun näen heti, minkä verran juomia on jäljellä varastossa ja mitä pitää tilata lisää. Inventaariota varten on olemassa valmis pohja.”

”Tärkeä ominaisuus on myös se, että hotelliasukas saa halutessaan siirrettyä ateriansa suoraan hotellihuoneensa laskuun – ilman välivaiheita ja käsin kirjaamisia.”

Marraskuussa 2014 avatussa Hotel Red & Greenissä on 30 hotellihuonetta ja ravintolassa 155 asiakaspaikkaa – tapahtumien yhteydessä anniskelupaikkoja on jopa 470 henkilölle. Hotellin yhteydessä toimii myös 200 hengen kulttuurisali, taidehalli, yksityinen työterveysasema, hammaslääkärin vastaanotto sekä kuntokeskus.

Artikkeli julkaistu proresto lehdessä.

Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Studio Sara / Sara Bondegård

Lisätiedot: myynti@winpos.fi, Puh: 06 346 2000

Suosittelija:

”On hyvin kätevää, kun näen heti, minkä verran juomia on jäljellä varastossa ja mitä pitää tilata lisää. Tärkeä ominaisuus on myös se, että hotelliasukas saa halutessaan siirrettyä ateriansa suoraan hotellihuoneensa laskuun – ilman välivaiheita ja käsin kirjaamisia.”

Cisse Grönholm

Referenssi Hyvä kassajärjestelmä on kaikkien etu
Tilaaja: Hotel Red & Green
Ajankohta:2014 -
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Siirry yrityksen kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
Asiakaspalvelu
Myynti
Projektinhallinta
Tuotekehitys ja suunnittelu
Integraatiot
Maksaminen
Mobiilikehitys
Ohjelmistokehitys
Pilvipalvelut / SaaS
Hotelli, matkailu ja ravitsemus
IT
Julkishallinto
Kauppa
Koulutus
Valmisohjelmisto
Windows
kassajärjestelmä mobiilikassa kassaohjelma Winpos
Pinterest

Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä lisätty, tai premium-profiilia ei ole aktivoitu.

Muita julkaisuja Winpos Oy:lta

ite wikin digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Business Intelligence ja data-analytiikka tulivat osaksi kaikkea liiketoimintaa
Nordic Digital Business Summit torstaina 5.10. - liput 20 % alennuksella ite wikin alennuskoodilla
Parhaat mainosmediat Suomessa - tutkimus: printtimedia päihittää Facebookin
EU:n tietosuoja-asetus GDPR tulee, tässä kaikista tärkein toimenpide tehtäväksi!
City Digital -konserni vahvistuu - Ohjelmistotalo W3 Group muuttuu City Dev Labsiksi
Näin tunnistat hakkerin verkossasi - Kyberturvallisuus vaatii yrityksiltä reagointikykyä