logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Henkilöstöanti teki riviresurssista omistajan

BloggausRakettitiede järjesti henkilöstöannin vuosi sitten syksyllä, ja uusi on suunnitteilla. Henkilöstöannilla halutaan koukuttaa konsultit pysymään firmassa ja lisätä yhteenkuuluvuutta.



Henkilöstöannin ideana on yhdistää rividuunarin etu osakkeenomistajan etuun. Kun firman omat resurssit omistavat osan yhtiöstä, osakkeiden tuotolla ja yrityksen menestymisellä on oikeasti merkitystä työntekijöille.

Kuulostaa ihan korporaatiolta.

Ehkä, mutta henkilöstöanti sitouttaa ja luo yhteenkuuluvuutta. IT-alalla ovet käyvät tiuhaan, ja kaikki haluavat pitää kiinni huippudevaajistaan. Kahleet siinsivät myös Rakettitieteen silmissä, kun firmassa toteutettiin anti viime vuoden syksyllä. Kaikki työntekijät saivat mahdollisuuden ostaa osakkeita itselleen, ja noin puolet silloisesta henkilöstöstä lähtikin leikkiin mukaan.

Komentokeskuksemme puheenjohtaja
Marko Saaresto kertoo, että muitakin sitouttamis- ja palkitsemiskeinoja mietittiin. Bonusjärjestelmien rakentamista ei nähty järkevänä vaihtoehtona, koska rakettitieteilijöiden liksat ovat muutenkin kohdallaan. Pitäisikö sitten perustaa henkilöstön omistama holding-yhtiö, joka omistaa osan varsinaista firmaa? Vai olisiko osuuskunta hyvä vaihtoehto?

“Päädyimme suoraan omistukseen, koska emme halunneet erotella porukkaa kahden kerroksen väkeen eli niihin, jotka omistavat firman ja niihin, jotka eristetään holding-yhtiöön”, Saaresto sanoo.

Annissa oli selkeä suunta: ne, jotka haluavat pistää jotain likoon firman eteen, pistäköön. Minimipanos asetettiin niin tuntuvaksi, ettei kukaan solmi osakassopimusta harkitsematta. Vaikka firman kanssa astutaankin avioliittoon ja tehdään avioehto, aina voi erota. Jos sanoo heipat, osakkeet myydään takaisin firmalle.

Tasapuolisuus oli tärkeää, joten kaikille tarjottiin myös mahdollisuutta osallistua osakeantiin lainaamalla rahaa Raketin kassasta (ihmisillä kun on hyvin erilaisia summia sohvatyynyjensä väleissä).

Riskejä on otettava

Listaamattoman konsulttifirman osakkeiden ostaminen kuulostaa paperilla huonolta diililtä. Hintalappua on hankala määritellä, osakkeilla ei voi käydä kauppaa, niitä ei voi pantata eikä tuotosta ole varmuutta. Vaikka taitavia devaajia tarvitaan, on konsulttifirmoja mennyt nurin tai ostettu pois löytölaarihinnoin maailman sivu.

Konsulttifirman arvo (ja liikevaihto) riippuu olennaisesti siitä, kuinka monta tuottavaa konsulttia koodia nakuttelee. Rakettitiede on kasvanut jo yli 30 työntekijän kioskiksi, mutta emme halua laajentua satojen ihmisten yhtiöksi nykyisellä fokuksella. Emme voi odottaa sekä huimaa arvonnousua että firman pysymistä sen kokoisena, jossa haluaisimme yhä työskennellä.

Vaikka osinkoa maksetaan vuosittain, riskituotto-odotukset eivät olleet kovin hyvät. Miksi sitten niin moni halusi osallistua antiin?

Anonyymiksi jättäytyvä rakettitieteilijä näkee henkilöstöannin hyvänä sijoituksena taloudellisista riskeistä huolimatta: “En olisi lähtenyt mukaan, jos olisin aikeissa vaihtaa työpaikkaa vaikka vuoden päästä. Henkilöstöanti ja Rakettitieteen palkkamalli tehostavat sitä, että työntekijät sitoutuvat ja pyrkivät toimimaan firman parhaaksi. Tällöin yritys menestyy paremmin. On myös firmoja, joissa koodarit tekevät ilmaiseksi hommia, esimerkiksi aikaisemmassa duunissa pidettiin devauspäiviä eli korjattiin pizzapalkalla kyseisen firman infrajärjestelmää.”

Paikka pöydästä

Henkilöstöannin avulla firma koetaan enemmän omaksi ja työntekijät ovat kiinnostuneita siitä, mihin suuntaan Raketti on menossa.

Eräs anonyymi rakettitieteilijä korostaa, että osallistumisesta pitää olla konkreettista hyötyä ja sen pitää näkyä suhteessa sijoitukseen: “Pelkkä yhtiökokoukseen pääseminen ei tällaista ole. Itselläni osallistuminen on jäänyt melko kapeaksi, joten tässä on vielä kehitettävää. Prosessi itsessään oli työntekijän näkökulmasta avoin ja rehellinen.”

Saareston mukaan kaikkia halutaan kuulla: “Ei ole oleellista, miten suuri äänivalta kullakin on, vaan tärkeintä on paikka pöydässä. Turhanpäiväistä äänestämistä vältetään. Jos jokin asia ratkeaa vasta äänestämällä, silloin ei ole osattu keskustella.”

Mistään kerran elämässä -tilaisuudesta annissa ei ollut kyse. Seuraava ostosreissu järjestetään näillä näkymin ensi vuonna. Toistuva antien järjestäminen ei kasvata ota tai jätä -painetta.

Kun tuotteena on osaaminen ja arvo syntyy työstä, on hankalaa perustella, miksi vain osa firmasta kantaisi huolen yhtiön tulevaisuudesta sekä saisi tuoton.

“Vapaan ohjelmoijan koodilassa on itseohjautuvuutta ja mukavat olot, mutta lopulta vaurastumisen työstä korjaavat Omistaja ja Sijoittaja. Häkkikoodilassa osakkaat ovat etuja nauttiva sisäpiiri, jonne kutsutaan ehdotonta lojaliteettia osoittavat ahkerat nokkijat. Rakettitieteellä osakkuus on henkilökohtainen valinta, jonka myötä omistajuus jakaantuu entistä tasaisemmin”, Saaresto tiivistää.

Pinterest
Rakettitiede Oy

Lisätietoja

Rakettitiede Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Omat tagit

markosaaresto
Rakettikulttuuri
henkilöstöanti
korporaatio

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Rakettitiede Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Rakettitiede - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Rakettitiede - Muita referenssejä

Rakettitiede - Muita bloggauksia

Siirry Rakettitiede Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Kuntasektori suuntaa kohti avoimen lähdekoodin ratkaisuja
Ohjelmistoyritykset tekivät toiset verkkosivut internetiin ja analytiikka räjähti
Eficoden ROOT DevOps Platform on automatisoitu ohjelmistotuotantolinja, jota kehittäjät rakastavat

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia