Haetteko Product Owneria töihin? Lue tämä ensin!

BloggausProduct Owner eli tuoteomistaja on ketterissä tuotekehitystiimeissä rooli, jonka vastuulla on edustaa asiakkaan ja stakeholdereiden ääntä tiimille ja priorisoida tiimin tekemistä. Ideana on se, että yksi henkilö kerää tietoa monista eri lähteistä ja keskustelee säännöllisesti monien ihmisten kanssa, jotta voi sitten tehdä päätöksiä siitä mikä on tärkeää: mitä tehdään ja mitä ei. Lisäksi Product Owner vastaa siitä, että tiimillä on aina valmiina aloitettavaksi hyvin määriteltyä ja tärkeää tekemistä.

Tiimi säilyy stressittömänä!

Tällä tavalla Product Owner on vastuussa siitä, että tiimin työn arvo organisaatiolle on mahdollisimman korkea. Eikö kuulostakin aika tärkeältä hommalta? Tuotekehitys on monille yrityksille suuri investointi. Palkat, tietokoneet, työpisteet, kehitys- ja testiympäristöt maksavat maltaita. Product Owner on vastuussa siitä, että näistä investoinneista saatava hyöty maksimoidaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, kuitenkin niin, että tiimiä ei missään tilanteessa ylikuormiteta eikä ihmisiä polteta loppuun. Näin tulevaisuus on turvattu!
Hyvä Product Owner voi moninkertaistaa tuotekehitystiimin tehokkuuden verrattuna tilanteeseen, jossa tuoteomistajan roolia ei hoideta kunnolla. Product Owner -roolin laiminlyönti organisaatiossa onkin todella vaarallista.

Oman toimen ohella – vaarallista!


Product Ownerin työt voi tietenkin hoitaa joku muukin, vaikkapa tuotepäällikkö, projektipäällikkö tai tuotekehityspäällikkö. Mutta yhä yleisempää on, että organisaatiot heräävät siihen, että tiimin työn arvon maksimointi on niin tärkeä asia, että siihen kannattaa ottaa ihan dedikoitu ihminen. Product Ownerin hommaa pelkästään hoitava ihminen parantaa aivan takuuvarmasti tiimin toimintaa ja selkiyttää backlogia niin, että tuotekehityksen hukka vähenee ja tiimistä saadaan enemmän irti vähemmällä stressillä!

Vastuut ja tehtävät

Tämä blogi onkin tarkoitus olla yhtäältä lista asioista, joita Product Owner tekee, vaikkapa sitä varten, jos haluatte miettiä mitä työnpaikkailmoitukseen laitetaan. Ja toisaalta, miksipä tätä blogia ei voisi käyttää myös siihen, että koetetaan avata johdon silmiä, jos teillä vielä ajatellaan, että ei teillä Product Ownereita tarvita.

Product Owner vastuulista:

Scrum / tuotekehitystiimin päivittäinen työ
-Osallistuu useimpiin daily scrum -kokouksiin
-Osallistuu retrospektiiveihin, demoihin ja Sprint Review -kokoukseen
-Hyväksyy releaset ja Sprintin tuotoksen
-Tiimin päivittäisiin kysymyksiin vastaaminen ja läsnäolo

Tuotteen / Tiimin backlogi
-Backlogin pitäminen prioriteetin mukaisessa järjestyksessä
-Prioriteetissa ylimpänä olevien backlog itemien valmistelu yhdessä tiimin kanssa sellaiseen kuntoon, että itemit ovat aloitusvalmiita
-Säännölliset Backlog grooming -keskustelutilaisuudet
-Sprint planning -tilaisuus ja mahdolliset muut tarvittavat backlogia parantavat suunnittelutilaisuudet kuten Sprintin esisuunnittelu

Stakeholder-kommunikaatio
-Stakeholdereiden tarpeiden selvittäminen
-Release-aikatauluarvion ylläpitäminen
-Tiimien velocityn ymmärtäminen
-Edistysraportit stakeholdereille tuotekehityksestä
-Järjestää tarvittavia muita demoja ja pilotteja palautteen saamiseksi tarvittavilta tahoilta

Asiakaskontaktit ja asiakasymmärryksen ylläpitäminen
-Säännölliset kontaktit suoraan asiakkaiden kanssa tai ihmisten kanssa, joilla on suora asiakaskontakti
-Asiakaspresentaatiot, demot, tilaisuudet, joissa saada palautetta tuotteesta ja tulevaisuudensuunnitelmista ja asiakkaan ongelmista ja tarpeista
-Hyvän asiakaskokemuksen määrittely yhdessä tuotehallinnan kanssa

Virheiden hallinta
-Virheiden oikean prioriteetin varmistaminen
-Mitä korjataan mihinkin releaseen?
-Virheiden selkeyden varmistaminen, jotta korjaaminen on tehokasta

Roadmapping ja visio
-Pidemmän aikavälin suunnitelmien teko yhdessä tuotepäällikön kanssa
-Release-suunnitelmat
-Tuotteen visio, ja release-kohtainen visio
-Scrum-sprinttien tavoitteet

Tekemisen koordinointi
-Osallistuu tiimien välisten riippuvuuksien analysointiin ja pitää huolta siitä, että riippuvuudet vaikuttavat backlog prioriteettiin oikealla tavalla
-Varmistaa yhdessä mahdollisen projektijohdon kanssa, että tuotekehitystä tukevat toiminnot kuten myynti, markkinointi ja asiakastuki tekevät releasea tukevia toimenpiteitä

Oppiminen ja positiivisen ilmapiirin säilyttäminen
-Pitää osaltaan huolta, että tiimillä on hyvä olla ja positiivinen ilmapiiri
-Ymmärtää positiivisuuden tehostavan vaikutuksen tuloksiin ja luovuuteen ja valmentaa muuta osaa organisaatiosta tämän ymmärtämiseen
-Pitää huolta, että tiimi tehostaa toimintaansa

Miltä lista näyttää? Näyttääkö se siltä, että kyllähän tuon hoitaa muutamassa tunnissa per viikko, oman toimen ohella? Vai alkaako näyttää siltä, että ehkä tuo olisi jonkun ihmisen kokopäiväinen homma? Aika monet meidänkin asiakkaista alkavat päätyä jälkimmäiseen!

Kirjaa pukkaa! Paranna omaa osaamistasi!

Tuoteomistajiin kannattaa satsata. Dedikoitu ihminen tekemään tuota työtä on ensimmäinen askel, mutta sitä ei kannata jättää siihen. Koulutus ja valmennus ovat hyviä ja halpoja keinoja ottaa lisää tehoa irti tuotekehityksestä. Ja jos ne tuntuvat liian isoilta investoinneilta, niin voi vaikka itseopiskella paremmaksi tuoteomistajaksi.
Osaksi tästä syystä minäkin päätin kirjoittaa asiasta kirjan! Kirjaprojekti on kestänyt suunnilleen koko tämän vuoden, ja nyt voin ilokseni todeta, että valmista syntyi! Kirjan webbsite löytyy osoitteesta https://ownit8.com/ ja teokseni voi tilata kirjakaupoista, Amazonista tai BOD-kirjakaupasta. 

Jos sinulla on jo opus kädessäsi, kerro ihmeessä mitä tykkäsit! Olen aina halukas kuulemaan palautetta ja miten voisin parantaa kirjaa sen seuraavissa inkarnaatioissa – aivan kuten hyvän Product Ownerin kuuluukin !

Pinterest
Bloggauksen infoboxi
Contribyte

Lisätietoja

Contribyte:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Tietohallinto

Erikoisosaaminen

Ketterät menetelmät
Ohjelmistokehitys

Toimialakokemus

IT

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Koulutus

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Contribyte kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Contribyte - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Contribyte - Muita referenssejä

Contribyte - Muita julkaisuja

Siirry Contribyte kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen
Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia