Gymnaestrada

post_image

World Gymnaestrada järjestettiin Helsingissä 12-18.7.2015. Tapahtuma on kansainväliseltä laajuudeltaan suurin Suomessa koskaan järjestetty tapahtuma. Järjestäjänä toimi Suomen Voimisteluliitto yhdessä Helsingin kaupungin sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Voimisteluliiton projektipäällikkö Saija Suomisen mukaan tapahtuman viestintä kaikille FIG:n (Federation Internationale de Gymnastique) jäsenmaille on paljolti sähköistä. Verkkosivuston haluttiin olevan hyvin toimiva ja helppo päivittää. Toimittajaksi valittiin jo ennestään tuttu Avoine, jonka kanssa myös Voimisteluliiton verkkosivut on aikanaan toteutettu.

Suomen Voimisteluliitto järjestää voimistelutoimintaa harrasteliikunnasta huippuvoimisteluun. Gymnaestrada on voimistelun suurtapahtuma, jossa ei kilpailla vaan esiinnytään. Festivaalin ohjelmaan kuuluu kenttä-, halli-, ja iltanäytöksiä sekä monenlaisia muita esityksiä läpi viikon. Tapahtumaan odotetaan lähes 25 000 osallistujaa jopa kuudestakymmenestä eri maasta.

Verkkosivut ovat yksi Gymnaestradan pääviestintäkanava. Suomisen mukaan haasteita verkkoviestinnälle asettavat osallistujajoukon kirjavat taustat. Tietokoneen käyttötaidot vaihtelevat ja osallistujien ikähaarukka on laaja, jopa 6‒90 vuotta. Lisäksi sivuston on oltava vähintään kaksikielinen. Kaikki tieto löytyykin verkkosivuilta sekä englanniksi että espanjaksi, jotka ovat molemmat FIG:n virallisia kieliä.

Verkkosivuprojekti toteutettiin nopealla aikataululla. ”Hieman enemmän olisimme halunneet aikaa testaukseen, mutta pääpiirteittäin projekti eteni nopeasti ja kaikki tehtiin kuten sovittiin”, kertoo Suominen. Ennen tapahtumaa ja sen aikana sivustolle odotetaan jopa 10 000-15 000 päivittäistä kävijää. Osallistujat etsivät sivustolta perustietoa tapahtumasta, aikatauluista, suorituspaikoista sekä yleisesti Helsingistä. Verkkosivujen tavoitteena on tarjota kaikille kiinnostuneille tietoa Gymnaestradasta sekä antaa sen järjestäjämaasta positiivinen mielikuva. Myös yhteistyökumppaneille verkkosivut ovat mainio paikka näkyä.

Antti Hongan suunnittelema graafinen ilme on saanut Voimisteluliiton jäsenistöltä paljon kehuja. ”Meillä oli grafiikat, elementit ja toiminnallisuudet valmiiksi mietittynä. Kun Avoine tuli mukaan, oli sivut helppo rakentaa valmiiksi.”, kiteyttää Suominen. Sivusto on tehty ProcessWire -julkaisujärjestelmällä, joka skaalautuu näppärästi myös mobiililaitteille. Sivuston teknisestä toteutuksesta vastasi Antti Peisa ja projektipäällikkönä toimi Marko Valo.


Referenssi Gymnaestrada
Tilaaja: Gymnaestrada
Ajankohta:2012
Toimittajan yhteyshenkilö:
Saija Suominen
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Siirry yrityksen kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
Markkinointi
Viestintä
Sisällönhallinta
Webkehitys
Julkaisujärjestelmä CMS
Järjestöt ja yhdistykset
Valmisohjelmisto
Tapahtumat
Pinterest

Muita julkaisuja Avoine Oy:lta

ite wikin digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Top 10 maailman parhaat ohjelmistot
Nouseva ohjelmistokehitystalo kasvaa yrityskaupoilla - Solidabis hankki palvelumuotoiluosaamista
Miten verkkopalvelu viedään onnistuneesti maailmalle?
Inbound-markkinointi: Hubspot jyrää Suomen johtavana markkinoinnin automaation teknologiana
Liiketoiminnan jatkuvuudenhallinta paranee paikkatiedon avulla
Moderni pilvipalvelu yhdistää kotimaisen konesalin, globaalin pilven ja co-locationin tietoturvalliseksi hybridiksi