Finn-ID toi lisätehoa ja hallittavuutta Atean varastoon

post_image

Atea on johtava IT-infrastruktuuriratkaisujen, -tuotteiden ja palveluiden kokonaistoimittaja. Espoossa sijaitsevasta logistiikkakeskuksesta lähtee kuukausittain noin 11 000 toimitusriviä. Suurin osa käsiteltävästä tavarasta on sarjanumeroseurattavaa eli yksilöiden tunnistaminen on toiminnan elinehto. Laadukkaan ja tehokkaan toiminnan takaa Atean varastonhallintaratkaisu, joka kattaa kaikki toiminnot aina tavaran vastaanotosta niiden toimitukseen.

Jatkuvaa kehitystyötä

Atea on aina ollut aktiivinen kehittämään niin työtapojaan kuin toimintamallejaan. Ensimmäinen harppaus tapahtui jo 1990-luvun lopussa, jolloin yhtiö otti käyttöönsä kehittyneen toiminnanohjausjärjestelmän sekä langattomat keräilypäätteet. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin Atean logistiikkakeskus loikkasi Dynamics NAV -järjestelmään. Samaan aikaan mobiilipäätteistä päätettiin ottaa enemmän hyötyjä irti ja niihin lisättiin kaikki tarvittavat varastotoiminnot aina vastaanotosta toimituskuittauksiin.

Tuorein uudistus tehtiin reilu vuosi sitten, kun olemassa olevaa ratkaisu päivitettiin sopimaan paremmin WLAN-ympäristöön. Kaikki varaston toiminnot tehdään käsipääteratkaisulla. Varastotoimintojen sujuvuudella on välitön vaikutus yrityksen toimintaan. – Ei ole yhdentekevää, kuinka nopeasti esimerkiksi tavaroiden hyllytys sujuu. Toimiva varastonhallinnan malli mahdollistaa hyllytys- ja keräilytavoitteiden saavuttamisen ja tehostaa vasteaikoja, logistiikkakoordinaattori Riku Andersson Atealta kertoo.

Myös keräilyn laadulla ja saldojen oikeellisuudella on merkitystä. – Mitä paremmin saldot pitävät paikkansa, sitä helpommaksi oma työskentely käy. Ratkaisu on joustava, sillä se sallii saldotarkistuksen vaikkapa kesken keräilyn, hän jatkaa. Myös henkilöstön perehdyttämispuoli on hanskassa. – Uuden henkilökunnan kouluttaminen on nopeaa, koska käyttöliittymä on helppokäyttöinen ja käyttäjää opastava, Andersson kommentoi.

Uusi ympäristö haastoi päivitykseen
- haastattelussa Atean logistiikkakoordinaattori Riku Andersson

Ennen viimeisintä uudistusprojektia asiakkaan haasteena oli vanhojen päätteiden epäluotettava toimivuus ja näiden toimivuus WLAN-verkossa. Käytetty ohjelmisto sen sijaan oli toiminut hyvin.

Kuinka uusin konvertointiprojekti mielestäsi sujui?

– Projekti on sujunut hyvin. Finn-ID:n toimittama softa toimii kuten haluamme ja uudistuksessa tehdyt pienet lisäykset ohjelmistoon ovat tehostaneet entisestään toimintaamme ja vähentäneet virheitä.

Mietteitäsi projektin kulusta?
– Päätteiden luennassa ilmeni ongelmia, sillä luennan viivettä ei saatu heti meille sopivaksi. Luemme paljon pieniä tunnisteita, jolloin lukijalla pitää pystyä tähtäämään tarkasti haluttuun tunnisteeseen ja vasta sen jälkeen suorittaa luenta. Finn-ID ratkoi haasteen hienosti ja luenta saatiin toimimaan juuri haluamallamme tavalla. Ongelman ratkominen vei hieman aikaa, mutta se ei haitannut, koska asiasta tiedotettiin Finn-ID:n puolelta riittävästi.

Tekisittekö jotain toisin?
– Kaikki tuli tehtyä mitä pitikin. Muutama mielenkiintoinen kehitysajatus jäi muhimaan ja odottamaan tulevaa.

Onko uudessa ratkaisussa ilmennyt ongelmia?
– Ainoat ongelmat ovat liittyneet varastomme WLAN-verkkoon, mutta sekin on uudelleen ohjailtu Atean omilla resursseilla eikä siten liity Finn-ID:n toteutukseen. Ratkaisun käyttäjät ovat olleet tosi tyytyväisiä uuteen systeemiin.

Myytte omille asiakkaillenne erilaisia tabletteja ja älypuhelimia. Harkitsitteko näiden laitteiden hyödyntämistä omassa varastossanne?
– Älypuhelimen tai tabletin käyttö ei ole meidän nykyprosesseissa järkevää varastotoimintojen osalta.

Referenssi Finn-ID toi lisätehoa ja hallittavuutta Atean varastoon
Tilaaja: Atea
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Siirry yrityksen kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
Logistiikka
Tuotanto
Ketterät menetelmät
Mobiilikehitys
IT
Kuljetus, liikenne ja logistiikka
Laitteet
Valmisohjelmisto
mobiiliratkaisu mobiiliratkaisut mobiilisovellus varastonhallinta keräily
Pinterest

Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä lisätty, tai premium-profiilia ei ole aktivoitu.

Muita julkaisuja Finn-ID Oy :lta

ite wikin digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Business Intelligence ja data-analytiikka tulivat osaksi kaikkea liiketoimintaa
Nordic Digital Business Summit torstaina 5.10. - liput 20 % alennuksella ite wikin alennuskoodilla
Parhaat mainosmediat Suomessa - tutkimus: printtimedia päihittää Facebookin
EU:n tietosuoja-asetus GDPR tulee, tässä kaikista tärkein toimenpide tehtäväksi!
City Digital -konserni vahvistuu - Ohjelmistotalo W3 Group muuttuu City Dev Labsiksi
Näin tunnistat hakkerin verkossasi - Kyberturvallisuus vaatii yrityksiltä reagointikykyä