Finn-ID puhuu blogissaan digitaalisesta pysäköinninvalvonnasta

post_image

Puhetta autoista ja pysäköinninvalvonnasta

Muistan istuneeni Ford Focukseen 2004. Tuon tänä päivänä 105-vuotiaan brändin kojetaulu oli siihen aikaan aika moderni ja nappien määrä kertoi varusteiden suuresta määrästä. Napit olivat silti ergonomisesti oikeilla paikoillaan ja helposti käytettävissä. Talvilomalle lähtiessä ei tarvinnut tehdä muuta kuin laittaa boxi katolle ja bensaa tankkiin. Ajomatka oli arvioitavissa ja perille päästiin.

En aja Teslalla, mutta on ollut ilo tutustua tähän digitaaliseen ihmeeseen. Alkuihmetyksen jälkeen oven kahvakin löytyy. Sisällä nappeja on vähemmän, mutta appeja sitäkin enemmän. Alkuihastuksen jälkeen voi tulla myös pettymys. Ajomatkan ennustus ei aina osu kohdalleen sen muuttuessa matkan edetessä. Aivan joka käyttöön tästä autosta ei siis vielä ole latausverkosta johtuen. Onneksi halukkaita auton lainaajia on, jotta Lapin talvilomareissut järjestyy perinteisemmillä välineillä.

Aina kun markkinoille tulee jotain uutta, merkittävästi toimintakenttää muuttavaa, aiheuttaa se hypeä. Onko uutuus sitten kaikille sopiva – se jää arvioitavaksi ja testattavaksi. Myös tuotteen ja brändin jatkuvuuden määrää markkina.

Mitkä asiat ovat sitten tuossa Ford Focus ja Tesla esimerkissäni yhtenevää pysäköinninvalvojan välineitä ajatellen? Millä keinoilla pystyisimme ottamaan mukaan investoinneissamme ne vanhemmissa ratkaisuissa toimivaksi todetut asiat? Mekaanisia nappeja on uusissa ratkaisuissa vähemmän, joissain tapauksessa käyttäjäkokemusta huonontaen. Tieto liikkuu Teslan tapaisesti pilveen ja takaisin. Entä kun yhteyttä ei ole?

Tämä on silti hyvä asia ja ilman muuta tekijä joka kuuluu tähän päivään. Ei silti unohdeta tuota yhteydenhallintaa. Kun kännykän akussa ei olekaan ”polttoainetta” koko päivän työskentelyyn ja pitäisi tehdä se viimeinen virhemaksu, on jatkossa syytä valita ammattilaiselle ammattilaisen puhelin.

Mistä kaikesta hyvä pysäköinnin valvonnan ratkaisu koostuu? Siitä lisää blogissamme heti ensi viikolla!

Tällä välin käy tilaamassa itsellesi maksuton ”Opas onnelliseen pysäköinninvalvontaan”. Opas julkaistaan ensi viikolla ja ennakkotilauksen tekemällä varmistat, että saat sen sähköpostiisi ensimmäisten joukossa!

Bloggaus Finn-ID puhuu blogissaan digitaalisesta pysäköinninvalvonnasta
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Finn-ID Oy :n kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
Logistiikka
Ketterät menetelmät
Mobiilikehitys
Asiantuntijapalvelut
IT
Julkishallinto
Kuljetus, liikenne ja logistiikka
Laitteet
Valmisohjelmisto
digitaalinen Mobiilisovellukset mobiilisovellus ohjemistokehitys Oivaltavasti digitaalinen pysäköinninvalvonta
Pinterest

Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä lisätty, tai premium-profiilia ei ole aktivoitu.

Muita julkaisuja Finn-ID Oy :lta

ite wikin digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

City Digital -konserni vahvistuu - Ohjelmistotalo W3 Group muuttuu City Dev Labsiksi
Näin tunnistat hakkerin verkossasi - Kyberturvallisuus vaatii yrityksiltä reagointikykyä
The Future of Finance - Taloushallinnon tulevaisuus on jo täällä ja sen ytimessä on data
Sytyttääkö PeaceMaker sodan it-alalle? Reaktorin rekrytointikanava ärsyttää kilpailijoita
Internet on vapauttanut osaamisen jakelun - suomalainen verkkokoulutusalusta TWID hakee kansainvälistä kasvua
Jatkuvuudenhallinta ICT:n näkökulmasta - WannaCry yllätti monet yritykset housut nilkoissa