Case Tilitoimisto EMU: "Meille oli päivänselvää, että Google Apps on meille ja asiakkaillemme turvallisempi ratkaisu kuin oma palvelinsali."

post_image

Sähköiseen taloushallintoon keskittyvä Tilitoimisto EMU Oy otti Google Appsit käyttöön Gappsin avustuksella syksyllä 2012. Vuonna 2007 perustettu yritys tarjoaa perustaloushallinnon ja johdon laskentatoimen palveluita, yrityksen lakipalveluita sekä tietojärjestelmäpalveluita pienille ja keskisuurille yrityksille.


EMU on perustamisestaan lähtien panostanut pilvipalveluihin, joten siirtymä Google Appseihin tuntui luontevalta ratkaisulta. Työntekijöillä oli käytössään useilla eri käyttöjärjestelmillä varustettuja laitteita, joten uudelta kokonaisuudelta vaadittiin joustavuutta. Koska Googlen palvelut olivat yksityiskäytön puolelta kaikille entuudestaan tuttuja, muutos koettiin helpoksi. “Keskeinen valintaperuste oli kuitenkin kalenterisynkronoinnin toimivuus ja helppous”, kertoo toimitusjohtaja Samuli Saviala Tilitoimisto EMU:sta.

Google Appsit sopivat edullisuutensa takia pienelle, kasvavalle yritykselle hyvin. Hinta-laatusuhde on erinomainen, koska kustannuksia ei lisenssi- ja tukikulujen lisäksi ole: uusimmat ominaisuudet saa aina käyttöön ilman työläitä tai hintavia järjestelmäpäivityksiä.
“EMU:n tapauksessa jo aikaisemmin käytössä olleesta pikaviestisovelluksesta luopuminen Google Appseihin siirtymisen myötä on maksanut lisenssikustannukset takaisin”, Saviala naurahtaa.

Googlen avulla pienikin yritys saa kovan luokan tietoturvaa huomattavasti enemmän ja edullisemmin kuin omin avuin. EMU käyttää kahden vaiheen vahvistusta kirjautumisen yhteydessä, mikä tarkoittaa, että salasanan ja tunnuksen syöttämisen lisäksi sisäänkirjautuminen vaatii toisen vaiheen varmennuskoodin, jonka Google lähettää tekstiviestitse.

“Meille oli päivänselvää, että Google Apps on meille ja asiakkaillemme turvallisempi ratkaisu kuin oma palvelinsali.”

Yksi aikaisemmin askarruttanut kysymys oli, onko Googlella jotain oikeuksia tietoon, jota Driveen on ladattu. Gappsilta kuitenkin osattiin kertoa, että tietoa ei käytetä mihinkään eikä luovuteta eteenpäin ilman oikeuden määräystä.

Drivessä sijaitsevien tiedostojen hallintaan on käytössä maailman paras hakukone, joka osaa lukea myös pdf- ja kuvatiedostojen tekstit. Tositteiden manuaaliselle läpikäymiselle on siten vihdoin löytynyt älykäs vaihtoehto.

“Suunnittelemme tiedostojen siirtämistä Google Driveen enenevässä määrin, ja etsimme jatkuvasti uusia ratkaisuja, joilla asiakkaamme voivat toimittaa aineistot meille helposti Drivea käyttäen”, kertoo Saviala.

Kaksi nopeaa Appseista:
Mitkä ovat lempiominaisuutesi Google Appseissa?
“Lempiasiani on, että kokonaisuus toimii. Pikachat ja kalenteri muistutuksineen jouhevoittavat työntekoa. Drive on yhteistyöskentelyn kannalta unelma – dokumenttien yhteiskäyttö on helpompaa kuin koskaan. Kaikki pelaa yhteen.”

Millaiset terveiset lähettäisit Google Appseihin siirtymistä pohtiville?
“Siirtymä on yksinkertainen ja helppo – luopukaa palvelinhirviöistänne ja lähtekää mukaan pilviseikkailuun. Se vapauttaa! Suosittelen myös koulutusta uuden it-viestintäjärjestelmän kanssa. Se helpottaisi oman tietotyön hallintaa, minkä vuoksi aiomme itsekin tilata Gappsilta lisäkoulutuksen.”

Referenssi Case Tilitoimisto EMU: "Meille oli päivänselvää, että Google Apps on meille ja asiakkaillemme turvallisempi ratkaisu kuin oma palvelinsali."
Tilaaja: Tilitoimisto EMU Oy
Toimittajan yhteyshenkilö:
Samuli Saviala
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Siirry yrityksen kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
Tietohallinto
Viestintä
Dokumenttien hallinta
Pilvipalvelut / SaaS
Sisällönhallinta
Google
Asiantuntijapalvelut
Koulutus
Valmisohjelmisto
Google Drive Gmail pikaviestin Google Hangouts sähköposti
Pinterest

Muita julkaisuja Gapps Oy:lta

ite wikin digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Top 10 maailman parhaat ohjelmistot
Nouseva ohjelmistokehitystalo kasvaa yrityskaupoilla - Solidabis hankki palvelumuotoiluosaamista
Miten verkkopalvelu viedään onnistuneesti maailmalle?
Inbound-markkinointi: Hubspot jyrää Suomen johtavana markkinoinnin automaation teknologiana
Liiketoiminnan jatkuvuudenhallinta paranee paikkatiedon avulla
Moderni pilvipalvelu yhdistää kotimaisen konesalin, globaalin pilven ja co-locationin tietoturvalliseksi hybridiksi