Asiaa toimitusketjun hallinnasta - Onni on toimiva palveluvarasto

post_image

Tukkukauppias yhdistää valmistajat ja asiakkaat. Onninen Oy:llä palvelu on hiottu omaan luokkaansa, kun asiakas voi mobiilipäätteillä tilata tunnettujen lv-, ilmastointi- ja sähköalan tavarantuottajien materiaaleja suoraa omissa tiloissaan olevasta palveluvarastosta.

Vuosien saatossa materiaalien varastointi ja jakelu ovat toiminnan laajentuessa nousseet tärkeään osaan. Vuonna 2009 Onnisella tehtiin merkittävä päätös, kun terästuotteiden varasto keskitettiin Hattulaan ja siitä vuoden päästä kaikkien muiden tuotteiden ympäri Suomea olleet varastot yhdistyivät Hyvinkään 22 hehtaarin alueen kattavaan jakelukeskukseen.

– Finn-ID kartoitti kanssamme muutostarpeitamme silloin käytössä olleeseen tilauspääteohjelmistoon. Halusimme kehittää juuri meille sopivan ohjelman, jonka voisimme ottaa käyttöön erityisesti palveluvarastopäätteissämme, mutta myös myyjäpäätteissämme sekä muutamissa erillisissä asiakaskohtaisissa tilauspäätteissä, selvittää Onnisen sähköisen kaupan asiantuntija
Jussi Virta.


Palveluvarastoratkaisu varmistaa tuotteiden saatavuuden

Sähköinen kaupankäynti ja toimitusketjun ketteryys ovat tätä päivää. Tämän tietää myös Onnisella useissa eri tehtävissä niin varastolla kuin tietohallintoyksikössä työskennellyt Virta. Siksi hän kertoo mielellään Onnisen palveluvarastoista (Vendor-Managed Inventory), joiden ideana on, että tuotteet ovat varastoituna asiakkaan luona. Fyysisesti palveluvaraston materiaalit ovat Onnisen omaisuutta niin kauan, kunnes niitä otetaan käyttöön. Järjestely vapauttaa asiakkaan pääomaa, joka muutoin olisi sitoutuneena varastoitavan tavaran arvoon.

Palveluvarastoja on ympäri Suomea ja lisää perustetaan asiakastarpeiden mukaan. – Järjestelmämme perustuu viivakooditekniikkaan. Asiakas ilmoittaa tavaroiden kulutuksesta heille käyttöön jätetyllä langattomalla päätelaitteella, jossa pyörii Finn-ID:n kehittämä sovellusohjelma. Se siirtää asiakkaan työntekijän tekemien varastosta ottojen ja palautusten tiedot sähköisesti suoraa tietojärjestelmäämme. Tämän perusteella lähetämme ilman eri tilausta täydennyksen asiakkaallemme, mikä säästää aikaa ja helpottaa rutiineja. Tarvittaessa huolehdimme tuotteiden hyllyttämisestä asiakkaalla, Virta kertoo.

Palveluvarastona voi myös toimia työmaakontti tai huoltoauto. – Näissä varastoimme asiakkaan työmaan tai huoltotoiminnan keskeisiä tuotteita, hän lisää.

Käyttäjien mukanaolo projektissa tärkeää

Onninen on hyödyntänyt langattomia päätelaitteita tilaustoiminnoissaan jo vuosia. Aiemmin toiselta toimittajalta hankittujen laitteiden tullessa tiensä päähän, tehtiin kaupat uusista päätteistä sekä uudesta softasta Finn-ID:ltä.

– Finn-ID:n tekemän esiselvityksen myötä kävi selväksi, että se pystyy toimittamaan meille juuri sellaiset sovellukset kuin tarvitsimme. Mobiilipäätteiden vaihtuminen Honeywellin Dolphin-päätteisiin oli myös hyvä siirto, sillä ne ovat toimineet moitteettomasti. Finn-ID:n laitteita meillä on tällä hetkellä palveluvarastoissa – kuten esimerkiksi sähkölaitoksilla – vajaa 80 kappaletta, kymmenkunta jälleenmyynnin yksikössä ja suunnilleen saman verran tilauspäätteinä muutamilla isoimmista asiakkaistamme, joissa niitä käytetään erityisesti sähköisen kaupankäynnin tukena. Jonkin verran meillä on vielä vanhankin toimittajan laitteistoa käytössä, mutta niitä korvataan pikku hiljaa, toteaa Virta.

Palveluvarastojen päätelaitesovellukseen Virta on tyytyväinen. Se on helppokäyttöinen ja toimii tarpeita vastaten. – Sovellus alkaa olla nyt valmis. Sitä on kehitetty meille nyt juuri niin pitkälle kuin tällä hetkellä tarvitsemme. Suurimmassa palveluvarastossa löytyy hieman vajaa 700 tuotenimikettä ja kapulan kautta kaikki otot ja palautukset hoituvat sujuvasti ja virheettä.

Ohjelmistoa on kehitetty suunnitelmallisesti saadun palautteen mukaan. Finn-ID:n käy yhdessä Onnisen väen kanssa läpi, mitä asiakaskohtaisia toiveita heille on tullut. Palautteenannon kautta tulee esimerkiksi esiin, miten päätteen ja siinä olevan sovelluksen käytettävyys koetaan ja miten laite toimii. - Tarvittaessa vierailemme aina kussakin palveluvarastossa paikan päällä ja tutustumme tilanteeseen, Finn-ID:ltä kerrotaan.

Jussi Virta haluaa muistuttaa kaikessa ohjelmistokehityksessä käyttäjien merkitystä. – Suunniteltaessa uutta mobiilisovellusta pitää aina miettiä, ottavatko käyttäjät sen omakseen. Jos uutta sovellusta ei haluta käyttää tai se koetaan oman työn kannalta turhaksi tai toimimattomaksi, on koko työ mennyt hukkaan. Käyttäjien ottaminen mukaan suunnitteluun tuo esiin työn yksityiskohtien vaateet.

Referenssi Asiaa toimitusketjun hallinnasta - Onni on toimiva palveluvarasto
Tilaaja: Onninen Oy
Lisätietoja: Siirry yrityksen profiiliin Siirry yrityksen kotisivulle
Tagit
Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen
Logistiikka
Projektinhallinta
Tietohallinto
Toiminnanohjaus ERP
Ketterät menetelmät
Käyttöliittymäsuunnittelu
Mobiilikehitys
Ohjelmistokehitys
Asiantuntijapalvelut
IT
Kuljetus, liikenne ja logistiikka
Konsultointi
Valmisohjelmisto
Mobiilisovellukset varastonhallinta mobiilisovellus kenttätyön ratkaisut langaton teknologia yrityssovellukset
Pinterest

Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä lisätty, tai premium-profiilia ei ole aktivoitu.

Muita julkaisuja Finn-ID Oy :lta

ite wikin digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Näin tunnistat hakkerin verkossasi - Kyberturvallisuus vaatii yrityksiltä reagointikykyä
The Future of Finance - Taloushallinnon tulevaisuus on jo täällä ja sen ytimessä on data
Sytyttääkö PeaceMaker sodan it-alalle? Reaktorin rekrytointikanava ärsyttää kilpailijoita
Internet on vapauttanut osaamisen jakelun - suomalainen verkkokoulutusalusta TWID hakee kansainvälistä kasvua
Jatkuvuudenhallinta ICT:n näkökulmasta - WannaCry yllätti monet yritykset housut nilkoissa
Kukaan ei tiedä paljonko Helsingin Sanomia luetaan - toisiko uusi immobiilimedia uutta liiketoimintaa?