logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

PowerTrainee-ohjelmat - haku ohjelmaan on nyt käynnissä!

post_image
Rekryilmoitus

PowerTrainee-ohjelmat

PowerMarkkinointi aloittaa kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin, järjestettävän trainee-ohjelman. Ohjelma on tarkoitettu erityisesti opiskeluiden loppusuoralla oleville opiskelijoille tai vastavalmistuneille, ja ohjelmaan valitaan 2-8 henkilöä. Trainee-ohjelman kesto on noin kuusi kuukautta, ja ne sijoittuvat pääsääntöisesti tammi-toukokuun ja syys-joulukuun välille.

Trainee-ohjelmamme on hyvä tilaisuus hypätä työelämään. Traineena sinulla on mahdollisuus kehittyä alasi rautaiseksi ammattilaiseksi -kunhan olet valmis käärimään hihat, sinulta löytyy halu kehittyä ja olet tarvittaessa myös valmis astumaan hetkellisesti omalle epämukavuusalueellesi!

"Opin puolivuotisen traineejaksoni aikana aivan valtavasti uutta. Haastavat työtehtävät ja kollegojen tiivis tuki loivat ympäristön, jossa on hyvä ja mukava kasvattaa omaa markkinoinnillista osaamistaan. Traineejakson päätyttyä sain jatkaa PowerMarkkinoinnilla vakituisena työntekijänä. Tällä hetkellä työskentelen avustavana markkinointikonsulttina." Markkinointitraineena työskennellyt Hanna

"Työn paras puoli on ehdottomasti se, kun huomaa meidän pystyvän auttamaan asiakasta ja kun pääsemme yhdessä asiakkaan kanssa ratkomaan heidän haasteitaan. Päällimmäiseksi nostaisin osaavan ja mukavan työporukan, joiden kanssa tehdä töitä. Myös aiemmin mainitsemani tavoite työskennellä yrityksessä jossa pääsee kehittymään on toteutunut tähän mennessä todella hyvin." Sales Development Rep -traineena työskennellyt Ville    

PowerBlogista voit käydä lukemassa, millaista meillä on olla töissä! 

Koulun penkiltä asiantuntijaksi - näin trainee-ohjelmamme toimii

Trainee-ohjelmassa tarjoamme harjoittelujaksoja myynnin- ja markkinoinnin asiantuntijatiimeissä. Tarjoamme traineelle mahdollisuuden kehittyä asiantuntijatehtäviin - omien kykyjensä ja mielenkiintojensa mukaan. Pääset mukaan oikeisiin asiakasprojekteihin ja saat monipuolisen kuvan modernista markkinoinnista ja myynnistä.

Me emme etsi kahvinkeittäjiä! Traineejakson alussa kartoitamme osaamisalueesi ja räätälöimme sinulle sopivan kehityssuunnitelman. Sinun ei tarvitse osata tänne tullessasi kaikkea - meidän tehtävämme on perehdyttää sinut tehtävään.Trainee-ohjelmassa kehityt joka päivä ja ohjelman edetessä saat jatkuvasti enemmän vastuuta. Traineejakson aikana suoritat muun muassa HubSpot-sertifikaatteja, jonka jälkeen pääset toteuttamaan opittuja asioita käytännössä. Ohjelman tavoitteena on, että traineejakson jälkeen työsuhde jatkuu vakituisena tiimissämme.

Trainee-ohjelma pitää sisällään seuraavia oppimismuotoja:

  • Sertifikaattien suorittaminen,
  • itsenäinen verkko-opiskelu,
  • alan kirjallisuuteen perehtyminen,
  • yhteiset osaamisen jakamisen workshopit (PowerAcademy),
  • mentorointi,
  • sisäiset koulutukset, sekä tietysti
  • osallistuminen oikeisiin asiakasprojekteihin käytännön työn muodossa!

Lue tarkemmat kuvaukset trainee-ohjelmista:

Markkinointitrainee

Myyntitrainee

Miksi sinun kannattaa hakea mukaan?

  • Tarjoamme sinulle kokopäiväisen palkallisen harjoittelupaikan
  • Saat laajan koulutuksen moderniin B2B-markkinointiin ja -myyntiin, ja voit todentaa osaamisesi suorittamalla mm. HubSpot-sertifikaatteja
  • Kehittymistäsi tukee hiottu perehdytysohjelmamme ja oma mentorisi
  • Pääset työskentelemään osana asiantuntijatiimiämme ja sinulla on tärkeä rooli tavoitteidemme saavuttamisessa
  • Mahdollisuus jatkaa tiimissämme vakituisessa työsuhteessa
Pinterest
PowerMarkkinointi Oy

Tietoja

Hakuaika: 27.11.2018 - 14.12.2018
Sijainti: Jyväskylä
Linkki: https://www.powermarkkinointi.com/traineeohjelma

Lisätietoa

Näytä rekrysivu Ilmoitus yrityksen kotisivuilla Yritysprofiilii PowerMarkkinointi Oy:n kotisivut

Tagit

PowerMarkkinointi Oy:n muita rekryilmoituksia

Siirry PowerMarkkinointi Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku