Sosiaalisessa mediassa tapahtuva työviestintä lisää sitoutumista työhön, selviää Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori Atte Oksasen johtamasta tutkimuksesta, joka on julkaistu New Media & Society -lehdessä. Tutkimustuloksista kerrotaan Tampereen yliopiston julkaisemassa tiedotteessa.

Tuloksista ilmenee, että sosiaalisen median käyttö on olennaista tietotyön tekijöille etenkin käynnissä olevan koronapandemian aikana.

– Tunneyhteys työyhteisöön ja tieto, että sosiaalista tukea on saatavilla, ovat merkittäviä asioita pandemian aikana, kun työntekijöiltä vaaditaan fyysistä etäisyyttä. Työn imua voidaan pitää ratkaisevalla tavalla yllä sosiaalisen median avulla, tutkija Reetta Oksa sanoo tiedotteessa.

“Työn imua voidaan pitää ratkaisevalla tavalla yllä sosiaalisen median avulla.”

Oksasen vetämä tutkijaryhmä tarkasteli virallisen työviestinnän lisäksi myös epävirallista viestintää, jota käydään muissa kuin työasioissa. 

Myös sillä näyttää olevan merkittävä yhteys työn imuun. 

Tutkimuksessa havaittiin, että epävirallinen viestintä voi vahvistaa yhteyksiä kollegoihin ja edusauttaa yhteenkuuluvuutta, organisaatioon samaistumista ja lisätä työntekijöiden kokemusta saamastaan sosiaalisesta tuesta.

Tutkijat suosittelevat epävirallisempien keskustelujen sallimista

Nyt julkaistu tutkimus perustuu kahteen kyselyaineistoon, joihin kuului yhteensä 2 380 vastaajaa. Toisessa aineistossa vastaajia oli 563 ja he edustivat viittä yritystä. Niiden toimialoja olivat rahoitus, telekommunikaatio, henkilöstöpalvelut, kustannustoiminta ja vähittäiskauppa. Toisessa tutkimusaineistossa oli mukana 1 817 suomalaista työntekijää.

“Organisaatioiden tulisi kiinnittää enemmän huomiota sosiaalisen median viestintäkäytäntöihin ja tarjota myös näissä kanavissa mahdollisuuksia sosiaalisen tuen saamiseen.”

Tulosten pohjalta tutkijat päätyivät suosittelemaan, että organisaatiot sallisivat myös sosiaalisessa mediassa käytävät epävirallisemmat keskustelut. Heidän mukaansa niihin kannattaisi jopa kannustaa korkeamman työn imun edistämiseksi. 

Tutkijat myös toteavat, että tulevaisuudessa organisaatioiden tulisi kiinnittää enemmän huomiota sosiaalisen median viestintäkäytäntöihin ja tarjota myös näissä kanavissa mahdollisuuksia sosiaalisen tuen saamiseen.

 

Tutkimuksessa työn imulla tarkoitettiin positiivista työhön liittyvää tunne- ja motivaatiokäyttäytymisen tilaa, joka edistää työntekijöiden hyvinvointia ja työssä menestymistä.

 

Tutkimusartikkeli kokonaisuudessaan:

Oksa, R., Savela, N., Kaakinen, M., Ellonen, N., & Oksanen, A. (2020). Professional social media usage: Work engagement perspective. New Media & Society. New Media & Society, DOI: 10.1177/1461444820921938.

 

Lue myös:

Facebook uudistuu – uusi minimalistisempi ulkoasu nyt saatavilla

Zoom peittosi kaikki käyttäjäennätykset: 10 miljoonasta 200 miljoonaan päivittäiseen käyttäjään kolmessa kuukaudessa

Top 150 katsotuimmat it-konsultti- ja ohjelmistoyritykset Ite wikissä vuonna 2019

Top 250 Suomen suurimmat it-yritykset

Tutkimus koronaviruksen talousvaikutuksista ohjelmistoalan yrityksiin: 40% uskoo kasvavansa ja 70% on hakenut tukea