Lain takana syytökset poliittisen konservatismin syrjinnästä

Teknologiateollisuusryhmät NetChoice ja CCIA ovat jättäneet hätähakemuksen korkeimmalle oikeudelle. Ryhmät ovat pyytäneet tuomioistuinta lykkäämään viime viikolla tehtyä päätöstä, joka mahdollistaa Teksasin sosiaalisen median ”sensuurilain” voimaan astumisen. Asiasta uutisoi CNN 13.05.2022.

Sensuurilailla viitataan Teksasissa laadittuun HB 20 säännökseen, jonka myötä yli 50 miljoonan käyttäjän sosiaalisen median alustat eivät saa rajoittaa käyttäjien julkaisuja millään tavalla. 

Laki sai alkunsa erityisesti republikaanipuolueen esittämästä kritiikistä. Heidän mukaansa teknologia-alustat ovat jo pitkään syrjineet käyttäjiä, jotka ilmaisevat poliittisesti konservatiivisia näkemyksiään. Yhtiöt ovat kiistäneet syytteet ja vedonneet asiasta tehtyihin tutkimuksiin, joiden mukaan järjestelmällistä syrjinnästä ei ole tarpeeksi näyttöä. 

HB 20 aiheuttaa suuria oikeudellisia haasteita sosiaalisen median yhtiöille, sillä sen myötä yksityiset osapuolet voivat haastaa alustoja oikeuteen sensuurisyytöksiin vedoten. Tämä koituisi teknologiayhtiöille hyvin kalliiksi, sillä syytöksiä olisi hyvin vaikeaa puolustaa. 

Sosiaalinen media uuden lain valossa

Teknologiayhtiöt suunnittelevat nyt toimintaansa lain rajoitusten mukaisesti. Kaikista tärkein tavoite yhtiöille on välttää mahdollisia oikeudenkäyntejä. Tavoite on monialaisen lain valossa erittäin haastava.

Yksi vaihtoehto toteuttaa lakia on lopettaa kaiken sisällön algoritminen suodatus ja luokittelu. Stanfordin yliopiston alustavastuuasiantuntija Daphne Keller kuvailee tämän skenaarion mukaista alustaa ”moderoimattomaksi kaatopaikaksi”. Koska algoritmeja kiellettäisiin poistamasta tai arvottamasta materiaalia, sosiaalisen median yhtiöiden pitäisi hyväksyä myös roskapostin ja vihapuheen esittäminen alustoillaan. 

Algoritmien poistaminen ei kuitenkaan välttämättä suojaa yhtiöitä oikeudenkäynneiltä. Sensuurilain laajan kielenkäytön vuoksi kantaja voi myös esimerkiksi väittää, että alustat hiljentävät puhetta, koska sisältöä ei enää löydy suuren roskapostivuoren alta. 

Tässä tilanteessa yhtiö joutuisi oikeuteen riippumatta sen toimintatavasta: se voidaan haastaa oikeuteen sekä sisällön poistamisesta että sisällön mainostamatta jättämisestä.

Toinen vaihtoehto yhtiöille on vetäytyä kokonaan Teksasista. Tämäkään ei riitä pelastukseksi mahdollisilta oikeudenkäynneiltä, sillä HB 20 kieltää syrjinnän käyttäjien maantieteellisen sijainnin perusteella. Vetäytyessään Teksasista teknologiayritykset altistavat itsensä syytöksille syrjinnästä teksasilaisia vastaan.

Edellytykset korkeimman oikeuden käsittelyyn

Monimutkaisuutensa vuoksi laki on aiheuttanut paljon kuhinaa ympäri Yhdysvaltoja. Sen käsittely voi asiantuntijoiden mukaan päästä vielä korkeimman oikeuden käsittelyyn, sillä sen monitulkintainen luonne voi haastaa Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäiseen muutokseen liittyvät ennakkotapaukset.

Perustuslain näkökulmasta suurin kysymys on “hallituksen pakottama puhe”. HB 20 lain myötä Teksas pakottaisi sosiaalisen median alustoja julkaisemaan puhetta vastoin yhtiöiden tahtoa. Tätä pidetään yleisesti perustuslain vastaisena.

 

Artikkelin kuva: Ars Technica