Me kaikki käytämme niitä päivittäin, mutta kuinka moni meistä oikeastaan tietää miten internet ja pilvipalvelut toimivat?

Opetushallituksen rahoittama LUMATIKKA -hanke on julkaissut suurelle yleisölle suunnatun opetusvideon liittyen Internetin toimintaperiaatteisiin ja pilvipalveluihin. Videolla tarkastellaan Helsingin Yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharjun johdolla internetin perustoimintaperiaatteita sekä kurkistetaan pilvipalveluiden maailmaan.

Videon tavoitteena on edistää suuren yleisön ymmärrystä teknologiasta.

Tony Puustinen LUMATIKKA-hankkeesta kertoo, että kokonaisvaltaiselle koulutukselle ja laajalle yleissivistykselle on tarvetta, ja monelta meistä puuttuu ymmärrystä jokapäiväiseen elämään kuuluvan teknologian toimintaperiaatteista.

“Nyky-yhteiskunnan toimiminen on yhä vain enemmän riippuvaista tieto- ja viestintäteknologian päälle rakennetuista palveluista ja muusta siihen liittyvästä infrastruktuurista.”

“Nyky-yhteiskunnan toimiminen on yhä vain enemmän riippuvaista tieto- ja viestintäteknologian päälle rakennetuista palveluista ja muusta siihen liittyvästä infrastruktuurista. Kuitenkaan suurin osa meistä ei ymmärrä millään tavalla näiden teknologioiden toimintaperiaatteita. Tämä palanen siis puuttuu useimpien ihmisten yleissivistyksestä ja maailman toiminnan ymmärtämisestä”, selittää Puustinen.

Teknologian ymmärtäminen antaa paremmat edellytykset jäsentää maailmaa ympärillämme.

“Teknologian kehittymiseen liittyy paljon upeita mahdollisuuksia, mutta myös monia uhkakuvia ja eettisiä kysymyksiä. Millekään näistä kolmesta emme voi sulkea silmiämme.”

“Teknologian kehittymiseen liittyy paljon upeita mahdollisuuksia, mutta myös monia uhkakuvia ja eettisiä kysymyksiä. Millekään näistä kolmesta emme voi sulkea silmiämme.”

Puustisen mukaan parempi ymmärrys teknologiasta auttaisi tekemään parempia päätöksiä.

“Ymmärryksen puutteesta johtuen meillä on tällä hetkellä huonot lähtökohdat sekä hyödyntää teknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla että tehdä valistuneita päätöksiä teknologiaan liittyvissä kysymyksissä arjessamme, yhteisöissämme sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Valintamme eivät ole pelkästään henkilökohtaisia, vaan ne vaikuttavat myös muihin”, Puustinen kertoo.

Videon yhteydestä löytyy myös tehtäväpaketti, jota voidaan käyttää opetukseen tai itseopiskeluun. Tehtäväpaketti on ladattavissa LUMA-keskuksen verkkosivuilta.

 

 

 

Linkkejä muihin artikkeleihin