Helsingin Kampissa sijaitseva startup-kampus Maria 01 tuplaa kokonsa lokakuun loppuun mennessä. Eikä laajentuminen lopu siihen, sillä Maria 01:n on tarkoitus kasvaa Euroopan suurimmaksi kasvuyrityskeskukseksi vuoteen 2023 mennessä.

Kunnianhimoiseen urakkaan ryhtyminen tarkoittaa, että seuraavien vuosien kuluessa alueen pinta-ala kasvaa 70 000 neliömetriin. Tilaa syntyy jopa 650 uudelle toimijalle ja 4000 uudelle työntekijälle. 

“Tilaa syntyy jopa 650 uudelle toimijalle ja 4000 uudelle työntekijälle.”

Laajennusta johtaa viime viikolla Maria 01:n toimitusjohtajana aloittanut Ville Simola. Hän myöntää laajentumisprojektissa riittävän työsarkaa. 

– Laajentumisprojekti tulee olemaan massiivinen, joten en odota tästä helppoa tehtävää myöskään itselleni. Projektin taustalla on kuitenkin todella hyvä konsortio, johon kuuluvat YIT,  Keva ja joukko muita toimijoita. En epäile hetkeäkään, ettemmekö tulisi onnistumaan, Simola toteaa.

Entisen Marian sairaalan tiloihin rakennetussa Maria 01:ssä toimii tällä hetkellä yli 120 startupia, 12 venture capital -rahastoa sekä joukko muita startup-ekosysteemin toimijoita, kuten Finnish Business Angel Network (FiBAN). 

 

Maria 01:n uusi toimitusjohtaja Ville Simola uskoo vakaasti massiivisen laajennusprojektin onnistumiseen. Kuva: Wasim Al-Nasser.

 

Simola uskoo, että laajennuksella on pelkästään myönteisiä vaikutuksia sekä Helsingin että koko Suomen startup-kenttään. Tulevaisuudessa kampuksella odotetaan työskentelevän toimijoita entistä monipuolisemmilla profiileilla.

Jatkossa Helsingissä on yksi maailman merkittävimmistä startup-hubeista, joka varmasti lisää houkutusta tulla ulkomailta Suomeen. On selvää, että tulevalla kampuksella toimii startupeja myös growth- ja scale-up vaiheista. Odotamme alueelle lisäksi muutamia suuryrityksiä, joilla on teknologialähtöinen bisnes sekä ymmärrys työskentelystä startupien kanssa, hän toteaa.

Laajentuvalla kampuksella halutaan säilyttää nykyisen yhteisön henki

Simola kertoo, että Maria 01:n keskeinen filosofia on ollut pitää firmojen laatu hyvänä. Siinä onnistuminen on lisännyt sijoittajien halua tulla alueelle.

– Tästä on poikinut positiivinen sykli, josta on muodostunut Marian yhteisö. Uskon juuri ihmisten tekevän Maria 01:stä uniikin toimintaympäristön kasvuyrityksille. Tarjottavat toimistotilat ovat ikään kuin pakollinen paha ja todellinen lisäarvo syntyy kaikesta ympärillä olevasta – ennen kaikkea ihmisistä. 

Laaja verkosto ympärillä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sparrausta liiketoimintaan, yhteistyökumppanuuksia ja rekrytointikanavia. 

Ja tietysti hauskanpitoa. 

Yhteisö on parhaimmillaan jotain suurempaa kuin osiensa summa ja startup-maailmassa polttoaineena toimii yhteinen tekemisen meininki. Perinteisissä toimistohotelleissa ei ole Slushista tuttua henkeä. 

“Uskon juuri ihmisten tekevän Maria 01:stä uniikin toimintaympäristön kasvuyrityksille.”

Simola toteaakin, että uutena toimitusjohtajana hän tekee kaikkensa, jotta Maria 01:n henki ja kulttuuri säilyvät entisellään myös jatkossa. Tulevia vuosia hän odottaa innolla.

– Olemme kasvaneet jo merkittävään kokoluokkaan ja yksi keskeisiä tehtäviäni on varmistaa hallittu ja kannattava kasvu. Organisaationa meillä tulee olla riittävästi struktuuria ja prosesseja pystyssä ilman, että menetämme ketteryyttämme. Tuleva laajennusprojekti tulee varmasti tarjoamaan myös täysin uudenlaista vauhtia ja vaaratilanteita, joita odotan jo innolla.

 

Maria 01:n kotisivut

 

Kansikuva: Wasim Al-Nasser