Reilu vuosi sitten somessa villiinnyttiin matematiikkapähkinästä, josta myös Ite wiki uutisoi. Haastoimme silloin lukijamme ratkomaan ensisilmäyksellä helpolta vaikuttavaa laskuarvoitusta. Vastauksia saapui vajaassa viikossa tuhatkunta ja ne poikkesivat silminnähden toisistaan. Lopulta vain noin 13 prosenttia vastaajista tiesi oikean vastauksen.

Nyt matematiikkapähkinä on tehnyt paluun – ja uskallamme olettaa, että tälläkin kerralla vastauksissa on hajontaa. 

Saatko ratkaistua kuvan tehtävän?

 

 

Edit 16.4.2020

Oikea vastaus on 43. Ratkaisu muodostuu seuraavasti:

10 + 10 + 10 = 30
5 + 5 + 10 = 20
4 + 4 + 5 = 13
5 + (5 + 4 + 10)*2 = 43

Tärkeää on siis huomata, että alarivillä on vain yksi kenkä ja yksi töttörö. Myös toinen plusmerkki on vaihtunut kertomerkkiin. Lisäksi hahmolla on jaloissaan kengät ja käsissään kaksi töttöröä. Laskujärjestyssäännön mukaan sulkeista saatava summa kerrotaan ensin kahdella, jonka jälkeen tuloon lisätään 5.

Keräsimme lukijoidemme veikkauksia oikeasta vastauksesta koko viikon ajan. Tällä kertaa 32 prosenttia vastauksen jättäneistä sai tuloksen oikein.

 

Linkkejä muihin artikkeleihin