Miltä tuntuisi elää vuosi ilman internetiä? Long Playn päätoimittaja Ilkka Karisto päätti suorittaa moisen ihmiskokeen ja kokosi vuoden mittaan tekemänsä havainnot päiväkirjan muotoon alkusyksystä ilmestyneeseen kirjaansa Vuosi ilman nettiä (WSOY).

Kirjan alussa eletään joulukuun loppua vuonna 2019. Karisto kertoo kokeilleensa kaikkia mahdollisia keinoja vähentääkseen netissä roikkumistaan. Silti Twitter-debattien seuraaminen, klikkiotsikot ja jatkuva sähköpostin tarkkailu ovat olleet arkipäivää.

Karisto muistuttaa, että älylaitteiden selailu ei johdu vain huonosta itsekurista. Vaikka pikaviestisovellusten äänimerkit olisi mykistetty, aina laitteesta löytyy joku kulma, jossa palaa valo uuden ilmoituksen merkiksi. Asia johon moni lukija voinee samaistua.

Muistan itsekin ne ajat, kun netillä ei ollut elämässä vielä mitään isompaa roolia. Kotona oli lankapuhelin, jääkiekko-otteluiden tulokset tarkistettiin teksti-tv:stä, eikä jokaista mieltä askarruttavaa asiaa voinut ratkaista pikaisella googletuksella. Karisto on minua vuosikymmenen vanhempi, mutta käytännössä lapsuutemme ovat olleet yhtä teknologiavapaita. Ehkä juuri siksi tunsin jonkinlaista hengenheimolaisuutta lukiessani hänen ajatuksiaan esimerkiksi nykyihmisen somekäyttäytymisestä.

Kariston nettilakko alkoi, kun koronaa ei osattu vielä pelätä. Vaikka kirjan alkupuoliskon kertomukset laskujen maksamisesta pankkikonttorissa, vanhan iPodin esiin kaivamisesta ja Ateenan matkasta entisaikojen malliin ovat kepeän mielenkiintoista luettavaa, hyppää kirjan aihe uudelle tasolle pandemian alkaessa sekoittaa pakkaa. Siitä eteenpäin Vuosi ilman nettiä kysyy myös yhteiskunnallisesti tärkeitä kysymyksiä.

Kirjan rivien välit muistuttavat useassa kohtaa siitä, että maailmaa modernisoidaan kovaa vauhtia perustuen olettamukseen, että jokaisella meistä on yhteys verkkoon, älypuhelin ja kova halu käyttää digitaalisia palveluja. Paikoin Karisto tarttuu aiheeseen myös suoraan. Mietteliääksi minut veti muun muassa kohtaus, jossa kuvataan erästä reissua Helsingin päärautatieaseman lipunmyyntipisteeseen.

Karistolla oli nettilakkonsa aikana kaikki oikeastaan aivan hyvin. Hänellä oli rinnallaan puoliso, jonka älylaitteilla Googlen hakukone yhä toimi ja jolle pystyi delegoimaan yhtä jos toista tehtävää, kuten printtilehden tilauksen tai kesälomareissun majoitusvarausten tekemisen. Kaikilla vastaavaa tukiverkostoa ei ole.

Puolen vuoden kohdalla Karisto kirjoittaa, että puolison mukaan hän on ollut kokeensa aikana enemmän läsnä perheelleen. Vaikka olen lukenut monia lehtiartikkeleita älylaitteiden vaikutuksesta esimerkiksi parisuhteeseen, tuli tässä kohtaa yksi selkeä havahtumisen hetki: internet voi siis todellakin olla melkoinen aikasyöppö, joka pahimmillaan saa meidät unohtamaan myös kaikista rakkaimpien ihmisten läsnäolon.

Karisto on kokenut kirjoittaja, joten Vuosi ilman nettiä soljuu eteenpäin mukavaa tahtia. Nettilakon lisäksi kirjan sivuilla käsitellään paljon mediassa digiajalla tapahtunutta murrosta. Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä, eikä niissä jokaisessa ole samanlaista syvyyttä. Siksi osan niistä olisi voinut jättää poiskin. Netin myötä yleistyneeseen selailevaan lukutapaan Karisto viittaa useassa yhteydessä. Liekö lainkaan sattumaa, että hän päätyi kirjoittamaan kirjan, joka sopii loistavasti sitä suosiville lukijoille.

 

Kuvat: Otto Virtanen / WSOY

 

Lue myös:

Kirja-arvostelu: Mikko Hyppösen Internet on yhdistelmä tuhtia tietopakettia ja tietoturvagurun muistelmia

Suosituimmat sosiaaliset mediat vuonna 2021 – Yli puolet suomalaisista käyttää Facebookia, B2B-yritykset luottavat LinkedIniin