Deadlinet kaatuvat niskaan eikä työnteosta tahdo tulla mitään, kun keskittymiskyky on tiessään. Kuulostaako tutulta? Apua ajankäytön hallintaan voi tuoda Pomodoro-tekniikan omaksuminen. Tomaattitekniikkana tunnettu ajanhallintamenetelmä perustuu työskentelyn tehokkaaseen jaksottamiseen. Lyhyissä intervalleissa työskentelyn tuottavuus paranee ja keskittyminen helpottuu.

Tomaattitekniikkana tunnettu ajanhallintamenetelmä perustuu työskentelyn tehokkaaseen jaksottamiseen.

Italialaisen Francesco Cirillon kehittämä menetelmä on saanut nimensä tomaatin mallisesta munakellosta, jolla työskentelyä voi ajastaa. Tekniikkaa voi hyödyntää kuitenkin yhtä hyvin myös puhelimen ajastimella tai millä tahansa kellolla. Näin se toimii:

Työskentele 25 minuuttia keskittyen yhteen tehtävään

Pomodoro-tekniikka sopii hyvin isojen kokonaisuuksien pilkkomiseen pienemmiksi paloiksi. Kun aloitat työskentelyn, valitse selkeä tehtävä, jota alat suorittaa. Laita ajastin soimaan 25 minuutin päähän, eliminoi häiriötekijät näköpiiristäsi ja keskity vain tehtävän tekemiseen kunnes ajastin soi. Kännykkä kannattaa laittaa äänettömälle, chat-ikkunat ja sähköposti sulkea ja eri applikaatioiden ilmoitukset kytkeä pois päältä.

Kun ajastin soi, kirjaa suoritus ylös

Aika helliä aivojen palkitsemiskeskusta! Merkitse paperille tomaatti, ruksi tai mikä vain konkreettinen osoitus siitä, että olet onnistuneesti työskennellyt 25 minuuttia ja suorittanut ensimmäisen pomodorosi. 

Pidä viiden minuutin tauko

Tauolla voi venytellä, tuijotella ulos ikkunasta, käydä hörppäämässä vettä tai tehdä mitä vain, mikä irrottaa hetkeksi ajatukset työnteosta. Älä pidä taukoa saman pöydän ääressä, jossa työskentelet, vaan nouse ylös ja pyri liikkumaan. Tauko ei kuitenkaan saa venyä viittä minuuttia pidemmäksi, ettei mieli pääse harhailemaan liian kauas käsillä olevasta tehtävästä.

Jatka taas työskentelyä 25 minuuttia

Jatka samalla tyylillä – 25 minuutin pomodoro, 5 minuutin tauko neljän kierroksen ajan. Kun paperille on kertynyt neljä tomaattia tai ruksia, on aika pitää pidempi puolen tunnin tauko. Tällöin aivot saavat huilahtaa ja omaksua päivän aikana opittuja asioita. Voit tehdä tomaattitekniikalla kokonaisen työpäivän tai jatkaa vain niin monta kierrosta, kuin sinulle sopii.

Applikaatiot avuksi

Jaksottamiseen voi käyttää puhelimen ajastinta tai perinteistä munakelloa, mutta Pomodoro-tekniikkaa varten on myös luotu erilaisia sovelluksia, jotka helpottavat tekniikan omaksumista entisestään. 

Selaimen kautta toimiva helppokäyttöinen Tomato Timer, FireFoxiin ladattava lisäosa Tomato Clock tai puhelimeen ladattava applikaatio PomoDone toimivat hyvin menetelmän haltuunotossa. Myös keskittymisapplikaatio Forest mukautuu tomaattitekniikkaan. Forestissa keskittymiseen saa lisämotivaatiota, sillä applikaatiossa istutetaan puita, jotka kuolevat jos puhelimeen tarttuu ennen työskentelyajan täyttymistä. 

Pomodoro sopii paitsi opiskelun tueksi, myös isojen kokonaisuuksien ja vaikeiden projektien aloittamiseen. Tekniikka helpottaa työhön tarttumista, sillä se lähestyy isoja tehtäviä pienin osatavoittein, ja aivot saavat jokaisesta “tomaatista” palkinnon.

 

Katso alta englanninkielinen video Pomodoro-tekniikasta:

 

Lue myös:

Toimituksen 10 vinkkiä tehokkaaseen etätyöhön

Tutkimus: työelämän murros ja digitalisaatio ahdistaa joka kolmatta, harvaa innostaa 

Testissä: Digi- ja väestötietoviraston Digiturvallinen elämä -mobiilipeli opettaa työelämän digiturvataitoja 

Näin suuri on ohjelmistokehittäjän palkka suomessa – it-alan palkkatutkimuksen tulokset

Kuinka suuri on diplomi-insinöörin palkka? TEK selvitti

 

Kuvalähde: Unsplash