Huomenna torstaina vietetään maailman insinööripäivää. UNESCOn vuonna 2020 aloittama teemapäivä World Engineering Day for Sustainable Development rantautuu ensimmäistä kertaa Suomeen.

Päivän teemana on insinöörien tärkeä työ kestävyyshaasteiden ratkaisijoina esimerkiksi ilmastoteknologioita kehittämällä.

“Haluamme korostaa, että kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemisessa insinööreillä on keskeinen rooli. Tiedämme jo nyt paljon tulevaisuuden tuomista haasteista ja sen takia on tärkeää, että koulutus ja tarve kohtaavat”, kertoo Engineers Finlandin puheenjohtaja Jari Jokinen.

“Esimerkiksi TEKin tutkimuksista tiedämme, että tuleville insinöörisukupolville on todella tärkeää edistää kestävää kehitystä osana työuraansa”

Kestävä kehitys on insinööreille tärkeää, ja se korostuu etenkin alan opiskelijoiden keskuudessa.

“Esimerkiksi TEKin tutkimuksista tiedämme, että tuleville insinöörisukupolville on todella tärkeää edistää kestävää kehitystä osana työuraansa”, Jokinen sanoo.

Uusia innovaatioita tarvitaan, jotta Suomi voisi olla kestävän kehityksen teknologioiden etunenässä.

“Innovaatiovaje vaivaa tällä hetkellä esimerkiksi hiilen talteenottoon ja varastointiin sekä puhtaaseen vedyntuotantoon liittyviä teknologioita. Näiden teknologioiden ympärille on kehittymässä valtavat globaalit markkinat, joissa Suomen pitäisi ehdottomasti olla mukana”, kuvailee Engineers Finlandin pääsihteeri Tommi Grönholm.

Engineers Finland järjestää yhteistyössä Suomen UNESCO-toimikunnan kanssa virtuaalisen tapahtuman, jossa pohditaan, millaisia TKI-investointeja Suomessa tarvitaan kestävän kehityksen ja kiertotalouden liiketoimintamallien hyödyntämiseksi. Tapahtumassa puhuvat muun muassa VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara sekä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Joakim Strand.

Lisää tietoa tapahtumasta löytyy tästä linkistä

 

Kansikuva: Unsplash

Lue myös: