10.-14. helmikuuta kolmatta kertaa järjestettävän Kysy tutkijalta -viikon aikana tutkijat tuovat asiantuntemuksensa kenen tahansa käyttöön tunnin pituisten maksuttomien Skype-keskustelujen muodossa, Aalto-yliopisto uutisoi.

Edellisillä kerroilla tutkijoiden asiantuntemusta ovat päässeet hyödyntämään muun muassa startupit, teollisuusyritykset, viestintätoimistot, ministeriöt sekä kunnat. 

Viime vuonna Kysy tutkijalta -viikkoon osallistunut Aalto-yliopiston Research Fellow Kari Hiekkanen uskoo, että juttutuokioista hyötyivät molemmat osapuolet.

”Se myös motivoi miettimään, miten monimutkaisia ilmiöitä voi paremmin kuvailla, selittää, konkretisoida ja tuoda yleiseen keskusteluun. Uskon että keskustelijat saivat uusia näkemyksiä ja apua omien kysymystensä käsittelyyn, ja yleinen ymmärrys digitalisaation mahdollisuuksista ja vaikutuksista lisääntyi”, Hiekkanen toteaa Aalto-yliopiston tiedotteessa.

Tämän vuoden viikolla on mukana kaksitoista tutkijaa Aalto-yliopistosta, LUT-yliopistosta ja VTT:ltä. Heidän kanssaan on mahdollista keskustella esimerkiksi kiertotaloudesta, digitaalisesta strategiasta, esineiden internetistä, alustataloudesta ja digitaalisista kaksosista.

Kysy tutkijalta -viikolla mukana olevat tutkijat ja ohjeet ajanvaraukseen on nähtävillä täällä.

 

Kansikuva: Aalto-yliopisto