Ohjelmistoyritys Digian henkilöstö on kasvanut viidessä vuodessa yli 500 hengellä ja tällä hetkellä sen riveissä työskentelee jo 1300 it-ammattilaista. Omien joukkojensa kasvattamisen ohella yritys päätti viime vuonna alkaa kehittää yhteistyötä myös kumppaniverkostonsa kanssa. Kesän kynnyksellä syntyi Digia Hub, it-alan freelancerit ja asiakashankkeet yhdistävä verkosto. 

Digia Hubin Business Lead Timo Saarinen kertoo, että verkostolla halutaan vastata ennen kaikkea yrityksen asiakkaiden tarpeisiin.

– Vahvan projektiosaamisen lisäksi monet asiakkaat haluavat viedä omia kehityshankkeitaan eteenpäin ketterästi itse ohjaten, jolloin parhaiden osaajien kasaaminen projektiryhmäksi voi olla hyvä vaihtoehto. Tätä toimintamallia tukeaksemme aloimme panostaa nopeasti kasvavan osaajaverkoston kehittämiseen, hän taustoittaa. 

Reilussa puolessa vuodessa verkostosta on tullut mittava. Saarisen mukaan Digia Hubiin kuuluu jo 2000 freelancer-konsulttia, joiden osaamista Digian asiakasprojekteissa voidaan hyödyntää. Edustettuina ovat kaikki it-alan osaamisalueet. Mukana on esimerkiksi ohjelmistokehittäjiä, arkkitehtejä, ux-suunnittelijoita, testaajia ja projektipäälliköitä. 

– Konsulttien laskutusmalli on tuntipohjainen, joten asiakas maksaa ainoastaan tehdystä työstä. Yleensä toimimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaan omien henkilöiden kanssa tai monitoimittajaympäristöissä, Saarinen sanoo.

Ei enää haastattelu- ja rekrytointityötä

Digialla on huomattu, että nykypäivänä moni asiakas haluaa käynnistää it-projektin mahdollisimman vaivattomasti. Jopa kuukausia kestävä sopivien tekijöiden etsiminen ei sovi tällaiseen ajatteluun. 

– Ohjelmistokehittäjien rekrytointimarkkina on erittäin kilpailtu. Arviomme mukaan uuden osaajan rekrytointi vie tyypillisesti kaksi tai kolme kuukautta. Verkoston avulla asiakas saa projektin käyntiin ilman vaivalloista rekrytointityötä. Me valikoimme juuri heidän projektiinsa parhaiten sopivat osaajat ja hoidamme sopimusneuvottelut, Saarinen kertoo. 

Samalla kun it-projekteja ostavien yritysten tarpeet ovat muuttuneet, työelämän murros on muuttanut myös it-ammattilaisten ajatuksia. Saarisen mukaan yhä useampi ohjelmistokehittäjä suuntaa freelanceriksi, ja samoin tekee iso osa muidenkin toimialojen työntekijöistä. Konsulttiyhtiö Gartner on ennustanut, että vuonna 2025 jopa 40 prosenttia kaikista työntekijöistä tekee myös keikkatyötä. 

Vapauden vastapainona freelancerina työskentelyyn liittyy kuitenkin omat haasteensa, joista yksi merkittävimmistä on huoli seuraavan projektin löytymisestä.

Digia Hub tarjoaa it-alan huippuosaajille mahdollisuuden hallita omaa työelämäänsä ottamalla vastaan heille itselleen mielenkiintoisia ja ajankohtaan sopivia projekteja. Freelancer-konsultit ovat usein teknisiä ihmisiä, joille myyntityö tai sopimusneuvottelut eivät ole sydämenasia. Olemme tällöin luonteva kumppani, sillä hoidamme ne hänen puolesta.

Digia Hub tarjoaa it-alan huippuosaajille mahdollisuuden hallita omaa työelämäänsä ottamalla vastaan heille itselleen mielenkiintoisia ja ajankohtaan sopivia projekteja.”

Saarinen painottaa, ettei Digia Hub siirrä freelancereille mitään velvoitteita, kuten toimitusvastuuta. Heiltä odotetaan vain ammattimaista työskentelyä. 

Verkostoon liittyvän ei myöskään tarvitse pelätä yksinäistä puurtamista, sillä freelancerit pääsevät mukaan Digian omille työntekijöille tarkoitettuun heimotoimintaan. Sen tarkoituksena on tukea digialaisten oppimista ja kehittymistä muun muassa työpajojen kautta.

Kokeneita ammattilaisia

Saarinen kertoo Digia Hubin asiakaskunnan edustavan Suomen johtavia yrityksiä. Lisäksi siihen kuuluu iso osa tärkeimmistä julkishallinnon asiakkaista. Freelancer-konsultin käyttöä pohtivien yritysten päätöstä saattaa helpottaa tieto siitä, että suurimmalla osalla freelancerin tien valinneista it-ammattilaisista on takanaan vuosien työura.

Freelancer-kehittäjät ovat lähes poikkeuksetta kokeneita ammattilaisia, joiden työn tuottavuus ja laatu ovat korkeaa luokkaa. Lisäksi freelancer-kehittäjät mahdollistavat projektin skaalautuvuuden, jolloin projektiin saadaan mukaan uusia tekijöitä nopeallakin aikataululla, Saarinen painottaa.

Freelancer-kehittäjät ovat lähes poikkeuksetta kokeneita ammattilaisia, joiden työn tuottavuus ja laatu ovat korkeaa luokkaa.”

Seuraavaksi Digia Hubin prosessin osia aletaan automatisoida. Tarkoituksena on helpottaa sekä asiakkaiden ostamista että freelancereiden projektin etsintää. 

Portaalin jatkokehityksessä pyritään siihen, että asiakastarpeiden ja sopivien kandidaattien yhdistäminen tapahtuisi automaattisemmin, ja tarjolla olevat projektit näkyisivät aina sopiville konsulteille, Saarinen kertoo.

Haastattelun lopuksi kysyn, millaisia terveisiä hän haluaisi lähettää Digia Hubista kiinnostuneille. Vastaus on ytimekäs.

– Kannattaa kokeilla! Verkosto kasvaa koko ajan.

 

Lue lisää Digia Hubista

 

Digian Ite wiki -profiili

Digian verkkosivut

 

Kansikuva: Digia