250 taloushallinnon ja hankinnan ammattilaista kokoontui maanantaina Helsingissä Basware ONE -tapahtumaan. Syyssateiden piiskatessa pääkaupungin katuja, tapahtuman juontaja Saimi Hoyer ja Baswaren CEO Klaus Andersen avasivat päivän lämminhenkisesti.

Kesällä tehtävässä aloittanut tanskalainen Andersen sai yleisön nauramaan kertomalla lähes luovuttaneensa suomen kielen opiskelun kanssa. Mahdottomalta tuntuva haaste on oppia lausumaan Linnoitustie siten, että taksikuskitkin ymmärtäisivät, minne mies on matkalla.

Andersen kertoi matkustavansa Baswaren pääkonttorin ja Kööpenhaminassa sijaitsevansa kotinsa välillä lähes viikoittain. Hän paljasti myös innostuvansa erityisesti siitä, kun näkee asioiden edistyvän.

– Baswaressa on tehty viime vuosina paljon töitä sen eteen, että teemme entistä paremmin asiat, joissa olemme hyviä, Andersen totesi tervehtiessään yleisöä. 

 

Tapahtuman aluksi juontaja Saimi Hoyer haastatteli Baswaren CEO Klaus Andersenia.

 

Hoyer puolestaan kehotti kuulijoita ottamaan avoimin ja rohkein mielin vastaan päivän aikana esitellyt uudet asiat. Hänen mielestä tapahtuman motoksi sopisi suomalaisen sananlaskun mukainen Kysyvä ei tieltä eksy

Osallistujat sisäistivät neuvon nopeasti.

Tilaisuudessa käytössä olleen Slido -applikaation kautta vieraat saattoivat esittää Baswaren asiantuntijoille kysymyksiä heidän esitysten aikana. Sovellusta käytettiinkin ahkerasti heti avauspuheenvuorosta lähtien. Vuorovaikutuksen tuominen mukaan esityksiin keräsi vierailta kiitosta heti päivän ensimmäisellä kahvitauolla.

Visible Commerce on liiketoiminnan tulevaisuus

Tilaisuuden keynote -puhuja tuli Yhdysvalloista. Baswaren Senior Product Marketing Manager Sush Koka avasi kuulijoille Visible Commerce termiä ja kertoi, miksi sataprosenttinen läpinäkyvyys on liiketoiminnalle tärkeää.

Alkuun hän kuitenkin heitti pallon kuulijoille. Miten me yleisössä määrittelisimme Visible Commercen yhdellä sanalla. Money, data, transparency, knowledge, information – Slidoon tippui vastauksia nopeammin kuin niitä ehdittiin screeniltä lukea.

 

Sush Koka pyysi osallistujia kertomaan yhdellä sanalla, mitä termi Visible Commerce heille tarkoittaa.

 

Lyhykäisyydessään Kokan puheenvuoron voisi tiivistää siten, että Visible Commerce tarkoittaa kaiken yritykseen linkittyvän rahavirran ja toiminnan läpinäkyvyyttä. Se on paitsi tuottavaa, myös eettistä liiketoimintaa: bisnestä, joka teknologian aikakaudellakin tapahtuu ihmiseltä ihmiselle. Kun yrityksessä ollaan kartalla siitä, kenen kanssa se tekee bisnestä ja mitä riskejä yhteistyöhön mahdollisesti liittyy, siellä tehdään liiketoiminnan kannalta parhaita päätöksiä.

Kevin Kamau jatkoi teemasta. Hän antoi esityksessään runsaasti esimerkkejä siitä, miten liiketoiminnan läpinäkyvyys toteutuu analytiikan avulla.

Päivän mittaan tiukkaa asiaa kuultiin myös muun muassa toimittajien hallinnasta Supplier Enablement -palvelulla, hankinnan roolista organisaatiossa, sähköisestä kilpailutuksesta sekä dynaamisista alennuksista. 

AP PRO on Baswaren viime vuosien suurin ohjelmistokehitysprojekti

Iltapäivällä lavalle nousseet Lauri Palokangas ja Perttu Nihti puhuivat molemmat myös Baswaren viime vuosien suurimmasta yksittäisestä ohjelmistokehitysprojektista, AP PRO:sta. Tuote on parhaillaan pilotoinnissa joukolla Baswaren asiakkaita.

– Asiakkailta saatu palaute on ollut tähän mennessä erittäin rohkaisevaa. Lähdimme rakentamaan AP PRO:ta selvittämällä, miten asiakkaamme käyttävät nykyistä AP -työkaluaan. Pyrimme rakentamaan tästä niin hyvän, että lopulta olemme valovuosia kaikkia muita edellä AP-työkalun pääkäyttäjänäkymän helppokäyttöisyydessä, Nihti kertoi. 

 

Tapahtuman ständialueella kävi vilske koko päivän ajan. Tuotetietouden lisäksi tarjolla oli mahdollisuus verkostoitua oman alan kollegojen kanssa.

 

Kehitystyön lopputulos luonnollisesti kiinnosti osallistujia ja päivän kääntyessä lopuilleen lähes kaikki paikallaolijat olivat käyneet katsomassa tapahtuman ständialueelta löytyneen AP PRO:n demon.

Myös päivän iso teema, Visible Commerce, oli puhutellut. Valtaosa osallistujista totesi tapahtuman päätteeksi, ettei vastaisi enää samalla sanalla Sush Kokan aamulla esittämään kysymykseen.

Puheenvuorojen lomaan oli varattu runsaasti aikaa verkostoitumiselle, mikä tuntui lämmittäneen osallistujien mieltä. Baswaren maajohtaja Tapio Niinikoski summasikin omassa puheenvuorossaan varmasti monen tuntemukset.

– Fiilis päivän jälkeen on oikein mukava. On aina mahtavaa saada meidän ihmiset ja asiakkaamme saman katon alle, koska sen seurauksena syntyy yleensä jotain hyvää, hän totesi.

Basware Connect palaa ensi vuonna suurempana kuin koskaan

Basware ONE kulki hienosti edeltäjänsä Basware Connectin jalanjäljillä. Kaikille Basware Connectin ystäville on kuitenkin tiedossa hyviä uutisia. Tapahtuma palaa ensi vuonna suurempana kuin koskaan ja järjestetään 21-23.4.2020 Berliinissä teemalla Push.Play.Connect. 

 

Päivän päätteeksi paljastettiin, mitä kävijät voivat odottaa ensi huhtikuussa Berliinissä järjestettävältä Basware Connect -tapahtumalta.

 

Paikalle odotetaan yli 300 taloushallinnon ammattilaisia ympäri Eurooppaa. Tiedossa on siis jälleen loistava tilaisuus kuulla P2P -prosessin tulevaisuudesta ja taloushallinnon uusimmista trendeistä. Sekä tietysti verkostoitua – tällä kertaa myös ulkomaisten kollegojen kanssa. 

 

Baswaren Ite wiki -profiili

Baswaren kotisivut

Kuvat: Aki Rask