Aalto-yliopistossa käynnistyy ensi viikolla kaikille avoin Design Talks -luentosarja. Kahdeksasta keskustelusta koostuvan kokonaisuuden aikana asiantuntijat pureutuvat muotoilun hyötyihin eri tilanteissa ja eri näkökulmista, Aalto yliopisto kertoo verkkosivuillaan. Luentosarja jatkuu toukokuuhun 2022 asti.

Kaikilla luennoilla kuullaan Aalto-yliopistosta tulevan puhujan lisäksi yliopiston ulkopuolista keskustelijaa. Jokaisella keskustelulla on myös oma teemansa

Ensimmäisellä luentokerralla 9.12. aiheena on kestävän kehityksen muutosten muotoilu. Aalto-yliopistolta ääneen pääsee professori Idil Gaziulusoyn, jonka lisäksi yleisö kuulee Adventure Clubin Kimmo Timosen mietteitä.

Myöhemmissä keskusteluissa teemoina ovat muun muassa muotoilun merkitys yrityksissä, kaupungeissa ja saavutettavuudessa. Keskustelijoiksi saapuvat ainakin Postin Head of Design Juho Paasonen ja Helsingin kaupungin Päivi Hietanen.

Kaikki keskustelut käydään englanniksi ja kolme ensimmäistä järjestetään Zoomissa. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet voi lukea Aalto-yliopiston verkkosivuilta.

 

Lue myös: 

Hiljattain Fraktion Design Lead Vitali Gusatinsky kertoi Ite wikille, miten jokainen tiimi voi hyötyä muotoilun menetelmistä. Lue Gusatinskyn haastattelu kokonaisuudessaan: 

Fraktiolla keskitytään asiakkaiden sparraamiseen ja valmentamiseen – “Luomme tiimejä, jotka osaavat hyödyntää ketteriä menetelmiä käyttäjälähtöisesti”

 

Kuva: Unsplash