Asiakassuositukset ovat yksi tärkeimmistä tietolajeista it-hankinta- ja myyntiprosessissa. Luonnollisesti asiakkaan tarvetta vastaava aiempi referenssikokemus, jossa on esimerkiksi sopiva toimiala-, prosessi-, tai teknologiamatch, on usein hyvä lähtökohta kumppanuudelle.

Myös henkilösuhteet ja -kemiat ovat tietenkin aina kaikki kaikessa.

Mutta laadukkaat asiakassuositukset, parhaimmillaan yhdistettynä sopivaan referenssiin, ovat myös erittäin tärkeitä.

Me suorastaan janoamme saada tietää, että valitsemamme ohjelmistokehityskumppani tai SaaS-ohjelmisto on pätevä ja valinta oikea.

”Me suorastaan janoamme saada tietää, että valitsemamme ohjelmistokehityskumppani tai SaaS-ohjelmisto on pätevä”

Tämä asia ei paljoa eroa kuluttajaprosesseista. Jos olet joskus valinnut elokuvan IMDB-arvosanan perusteella tai sovelluksen sovelluskaupan arvosteluiden perusteella, tiedät mistä puhun.

B2b-päättäjät eivät ole sen kummempia, paitsi että kumppanivalinta on liiketoiminnassa vielä kriittisempää. Huonon elokuvan vielä katsoo, mutta pieleen mennyt ERP-hanke on sietämätön.

Siksi koostimme tähän artikkeliin visuaalisen listan niistä it- ja ohjelmistoyrityksistä, jotka ovat keränneet eniten sanallisia suosituksia ja asiakaskokemuksia Suomen it-markkinassa.

Esimerkkejä it- ja ohjelmistoyritysten julkaisemista asiakassuosituksista ja -kokemuksista.

Mikä on asiakassuositus, tai -kokemus?

Luotettava asiakassuositus vaatii asiakkaan esiintymistä omalla nimellään. Toisaalta pelkkä suosittelijan nimi ei riitä, vaan suosituksen on sisällettävä sanallinen kuvaus toimittajan työstä tai toimitetun ohjelmiston tai laitteen toiminnasta.

Mukana ovat kaikki Suomen it-yritykset Ite wikin tietokantaan perustuen. Sillä, käyttääkö it-yritys Ite wikiä ilmais-, perus-, vai premium-profiililla ei ole vaikutusta listaukseen. Mukana on siis yli 2.000 merkittävintä digitalisaatiokentän toimittajaa Suomessa.

”Osa suosituksista alkaa kyllä olla jo melko iäkkäitä”

Osa suosituksista alkaa kyllä olla jo melko iäkkäitä. Silmään osui esimerkiksi TietoEvryn referenssilista, josta suurin osa on lisätty yli viisi vuotta sitten!

Toki asiakkuudet voivat jatkua pitkäänkin, mutta yleisesti ottaen tuoreet referenssiasiakkuudet ja -suositukset kertovat liiketoiminnan positiivisesta kehittymisestä.

Digitalisaation osaajayritysten referenssejä Ite wikissä. Referenssin ulkoasu kertoo, sisältääkö referenssi suosituksen vai ei.

 

Alempana lisää analyysiä siitä, mitä asiakassuositusten saaminen vaatii ja mitä niiden puuttuminen tarkoittaa liiketoiminnalle.

Neljän kärjessä ohjelmistopalvelutalo, talotekniikan ohjelmisto, Microsoft-osaamista, sekä digitaalista viestintää

(Päivitys artikkeliin: tietokantavirheen vuoksi Digia puuttui tutkimusdatasta, ja päivitetyn datan perusteella yritys nousi vertailussa sijalle yksi)

Eniten asiakassuosituksia ja kokemuksia keränneet it- ja ohjelmistoyritykset ovat seuraavat:

1. Päivitetylle sijalle yksi sijoittui Digia,  joka tarjoaa asiakkailleen avaimia älykkään liiketoiminnan kehittämiseen. Digia lupaa tarjota asiakkailleen laajat ratkaisukokonaisuudet ja erikoistuneet palvelualueet heidän täsmätarpeisiinsa. Digialla on peräti 114 asiakassuositusta.

2. Sijalle kaksi sijoittui Admicom, joka tukee talotekniikan, rakentamisen ja teollisuuden yritysten liiketoimintaa kehittämänsä ohjelmisto-ja palvelukokonaisuuden kautta. Admicom on kerännyt pyöreät sata asiakassuositusta ja -kokemusta!

3. Kolmanneksi sijoittui Innofactor, jolla on Pohjoismaissa laaja Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja joka työllistää yli 500 asiantuntija. Myös Innofactorin suosittelijoiden määrä on melkoinen, 80 kappaletta.

4. Neljänneksi eniten suosituksia on kerännyt kaupallisen viestinnän toimisto Kaimana, joka on viestintätoimisto Republicin, sekä teknologiayhtiöiden Reasonin ja Pixelsin, sekä mainos- ja digitoimisto Redlandin fuusio.

5. Viidettä sijaa listauksessa pitää Valu Digital, joka suunnittelee ja toteuttaa vaativia WordPress-verkkopalveluita keskisuurille ja suurille organisaatioille.

6. Kuudenneksi sijoittui Louhos Digital, jonka edeltäjät olivat Viestintäliigana ja Whitestonena tunnetut digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin osaajatalot. Louhos lupaa toteuttaa asiakkailleen tarvelähtöisiä verkkopalveluita sekä tuloksellista digimarkkinointia.

7. seitsemänneksi listauksessa sijoittui Suomen suurin Netsuite-palvelutarjoaja Staria, joka tarjoaa joustavia liiketoimintaratkaisuja kasvuyrityksille sekä Suomessa että ympäri maailman. Starian asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa Wolt, Relex, sekä Kotipizza.

8. kahdeksanneksi listauksessa sijoittui räätälöidyn ohjelmistokehityksen osaajayritys Tecinspire, joka toteuttaa helppokäyttöisiä ja laadukkaita digitaalisia ratkaisuita kaikille laitealustoille

9. Yhdeksättä sijaa pitää Suomen suurimpiin lukeutuva it-toimittaja Tietoevry. Tietoevryllä on profiilissaan merkittävät 56 Asiakassuositusta!

10. Kymmenettä sijaa pitää hallussaan Mepco Total – Accountor Solutions, joka tarjoaa työvälineet työsuhteen elinkaaren kehittämiseen, palkka- ja henkilöstöhallinnon tehostamiseen sekä johtoa ja esimiehiä palvelevan tiedon tuottamiseen.

Top 100 it-konsultti- ja ohjelmistoyritykset Suomessa asiakassuositusten määrään perustuen

 

Asiakassuositusten hallinta vaatii onnistuneita projekteja, hyviä asiakassuhteita ja markkinointiviestinnän osaamista

Asiakassuositusten ylläpito vaatii vaivannäköä. Ensinnäkään epäonnistuneista kehityshankkeista tai huonosti toimivasta softasta ei saa asiakassuosituksia. Ja epäonnistumisia it-hankkeissa riittää, ikävä kyllä.

Ensisijaisesti pitää siis pystyä tuottamaan lisäarvoa.

”Epäonnistuneista kehityshankkeista tai huonosti toimivasta softasta ei saa asiakassuosituksia”

Toisekseen markkinoinnin, myynnin ja johdon täytyy kyetä viestimään suosituksista asiakkaiden kanssa ja ylipäätään uskaltaa pyytää suosituksia. Suositusten saaminen kertoo siis jotain asiakassuhteen toiminnasta ja markkinointiviestinnän osaamisesta.

Lisäksi markkinoinnin täytyy kyetä sisällöntuotantoon ja julkaisuun verkossa. Kuulostaa simppeliltä, mutta on yllättävän monessa it-alan yrityksessä työn ja tuskan takana.

Asiakaskokemuksia luetaan valtavia määriä

Asiakassuosituksia ja referenssejä luetaan niin valtavia määriä, että jokaisen markkinointitiimin (ja yritysjohdon) kannattaisi herätä asian tärkeyteen.

Ohessa joitain kaikki yrityksen asiakaskokemukset keräävien sivujen lukukertoja viime kesältä lähtien. Yleensä kyse on ostopäätöksen äärellä olevasta asiakkaasta, joka on Googlannut lisätietoa toimittajasta.

Referensseistä asiakaskokemuksia luetaankin sitten kymmeniätuhansia kertoja vuosittain.

Esimerkkejä asiakassuositukset koostavien sivujen lukukerroista puolen vuoden aikana. Lisäksi suosituksia luetaan referensseistä kymmeniätuhansia kertoja vuosittain.

Tarjouksenne oli hyvä, mutta ikävä kyllä….

Yksi tämän bloggauksen funktio on herätellä it- ja ohjelmistoyritysten markkinointia suositusten tärkeyteen.

Asiakassuositusten puuttuminen Ite wikistä on maksanut ohjelmistoyrityksille miljoonia vuosien mittaan, niin paljon niitä luetaan pitkin hankintaprosessia.

Jos olette päässeet lukemaan sähköpostista viestin, jossa sanotaan, että ”Tarjouksenne oli hyvä, mutta ikävä kyllä olemme päätyneet toiseen toimittajaan”, syynä ei ole välttämättä ollut hinta tai henkilökemiat.

Kyse on yhtä hyvin voinut olla luotettavuudesta, jota kilpailijat ovat rakentaneet asiakassuosituksilla. Huomionarvoista on se, että suosituksia halutaan lukea vertailevilla alustoilla, kuten IMDB:ssä tai Googlen sovelluskaupassa.

Suomen it-markkinassa Ite wiki toteuttaa tätä funktiota.

Mistä asiakaskokemukset löytyvät?

Jokaisen Ite wikin käyttäjäyrityksen kaikki asiakassuositukset löytyvät profiilin lisäksi urlin it-yritys/kokemuksia takaa, eli esimerkiksi www.itewiki.fi/tietoevry/kokemuksia. Eniten asiakakokemuksia luetaan kuitenkin suoraan referensseistä.

Vaikka artikkeli esittelee It-yritykset asiakaskokemusten määrän perusteella, haluan huomauttaa, että suuri suositusten määrä ei ole itseisarvo.

”suuri suositusten määrä ei ole itseisarvo”

Ensinnäkin jo kohtuullinen määrä suosituksia, esimerkiksi 4-5, voi olla erittäin toimiva.

Suositusten määrän mittaaminen ei huomioi sitä, kuinka paljon työtunteja kuhunkin hankkeeseen on uponnut, eli miljoonien perusjärjestelmän uusinta vertautuu suositusten valossa kevyeen alle kymppitonnin verkkosivuhankkeeseen.

Tietynlaisen kuvan listaus kuitenkin antaa siitä, keitä Suomen it-markkinassa suositellaan ja mitkä ohjelmistoalan yritykset hallitsevat tämän viestinnän ja uskottavuuden kannalta niin olennaisen prosessin.

Linkit listattujen yritysten Ite wiki -profiileihin

Voit tutustua listauksessa pärjänneiden yritysten Ite wiki -profiileihin ohesta:

Yrityksen nimi

Admicom Oyj 
Innofactor Oyj 
Kaimana 
Valu Digital Oy 
Louhos Digital 
Staria Oyj 
Tecinspire Oy 
Tietoevry Oyj 
Mepco Total – Accountor HR Solutions 
Enter SystemSolutions 
Gofore Oyj 
Sofokus Oy 
Digitoimisto Dude Oy 
HiQ Oy 
Poutapilvi web desig 
Wapice Oy  
Tehden Oy 
Etteplan 
Viskan Oy Ab 
Kooders 
SC Software Oy 
Tosibox Oy 
Hurja Solutions Oy 
Monitor ERP System Finland 
Anders Innovations O 
Druid Oy 
Advania Finland Oy 
NetSuite 
CGI Suomi Oy 
SprintIT Oy 
Loihde Factor Oy 
Efima Oyj 
Cinia Oy 
Lemonsoft Oyj 
Hion Digital Oy 
Kisko Labs Oy 
Vincit 
MeKiwi Oy 
myneva Finland Oy 
Oivan 
Miradore Oy 
Haltu Oy 
Verkkovaraani Oy 
Oscar Software Oy 
Lime Technologies Oy 
Frends iPaaS 
Taito United Oy 
Trimedia Oy 
Valtti  
Valamis 
S1 Networks Oy 
DB-Manager Oy 
Generaxion Oy 
Haltian Oy 
Red & Blue Oy 
Sysart Oy 
Virnex Group Oy 
Rakettitiede Oy 
Espeo Software Oy 
Roima Intelligence I 
QPR Software Oyj 
Ambientia 
Visma Amplio Oy 
EM Systems Oy 
Taimer Oy 
Winpos Oy 
Webscale Oy 
Visma Enterprise Oy 
SAP Finland Oy 
Fellowmind 
Fraktio Oy 
Gapps 
Elkome Oy 
Vere Oy 
Huld Oy 
Cinode 
Line Carrier Oy 
Esri Finland Oy 
Codemate 
Finnchat Oy 
Crasman Oy 
Gredi Oy 
SuperApp 
Emce Solution Partne 
Rubic HR Finland Oy 
Zoined Oy 
Kotisivukone 
Taitori Oy 
Saarni Nepton Oy 
Monad Oy 
eLuotsi Finland Oy 
Ready Solutions Oy 
Avoin.Systems Oy 
Contribyte 
Maxtech 
Integral Oy 
Industryhack 
Mainostoimisto Luma 
Mediasignal Group 
Ceili Oy 

 

Lue myös 

Tunnistat jatkossa luotettavat it- ja ohjelmistokumppanit Trusted IT partner -sertifikaatista

Näitä osaamisalueita it-yritysten markkinointi tarvitsee onnistuakseen

Katsotuimmat it- ja ohjelmistoyritykset Ite wikissä vuonna 2020 – TOP150 lista