Digitalisaation ilosanomaa levittävä Vuoden Digipalvelu palkittiin viidettä kertaa. 9.11.2023 Bottalla järjestetyssä gaalassa vuoden 2023 digipalveluksi kruunattiin Yle Areena.

Vuoden digipalvelu -palkinnon jakaa Suomen ohjelmistoalan etujärjestö Software Finland, joka tunnettiin aiemmin nimellä Ohjelmistoyrittäjät Ry.

”Tämä palkinto on suunnattu digipalvelulle, joka on jollakin tavalla mullistanut tapamme elää, tuonut iloa arkeemme, helpottanut ikävän asian hoitamista tai sujuvoittanut elämäämme”, Software Finland kuvaa vuoden digipalvelun valintaa.

Vuoden Digipalvelun 2023 suurimmaksi valintakriteeriksi nousi yhteiskunnallinen merkittävyys ja vaikuttavuus. Olennaista oli myös se, että palvelu oli kasvanut osaksi suomalaisten arkea.  Kuka tahansa sai ehdoottaa palkinnon saajaa ja ehdotuksia kertyikin yli kuusikymmentä kappaletta.

”Tällä kertaa haettiin yhteiskunnallisesti merkittävää ja laadukasta koko kansan palvelua”

“Kandidaatteja karsittiin mahtavasta listasta, ja palkitsemiskriteerit olisi voitu keksiä lukuisalle yritykselle. Tällä kertaa haettiin yhteiskunnallisesti merkittävää ja laadukasta koko kansan palvelua”, tuomariston puheenjohtaja North Patrol Oy:n toimitusjohtaja Perttu Tolvanen kertoo.

Tämän pääkriteerin perusteella Yle Areena nousi Vuoden Digipalveluksi 2023. 

Yle Areena: koko kansan palvelu

Palkinnon otti vastaan Yle Areenan päällikkö Tanja Iikkanen. Iikkanen omisti palkinnon välittömästi kaikille palvelun kehittäjille, ja totesi, että palkintoa täytyisi olla ottamassa vastaan hänen lisäkseen lavan täydeltä ihmisiä. Hän kiitteli tuomaristoa kovan uurastuksen huomioimisesta ja palkitsemisesta.

Yle Areena on kasvanut suureksi osaksi suomalaisten mediankulutusta. Mittaustulosten perusteella Areena on suomalaisten käytetyin suoratoistopalvelu, päihittäen muun muassa Netflixin ja muut kansainväliset suoratoistopalvelut. Koko kansan palveluksi asemoitunut Yle Areena onnistuu saavuttamaan jo 43 miljoonaa kuukausittaista vierailua, sekä aseman Suomen 3. arvostetuimpana brändinä vuonna 2023.

Vuoden Digipalvelu 2023 -palkinnon otti vastaan Yle Areenan päällikkö Tanja Iikkanen. Kuva: Mikke Pöyhönen

 

Iikkanen  kuvasi puheessaan Yle Areenan menestyksen historiaa. Hän kertoi, että ennen asiakkaat saivat yhdenmukaisen käyttökokemuksen ja vastaanottivat samanlaista viestintää ja tarjontaa. Nyt, median murrosaikakauden aikana, kuluttajille halutaan tarjota henkilökohtaisempaa kokemusta. Asiakkaiden käyttäytymistä seurataan käyttäjätilien kautta, jolloin pystytään ennustamaan ja opastamaan parhaaseen kokemukseen yksilöllisellä tasolla.

“Yhdeltä monelle -mallista ollaan siirrytty yhdeltä yhdelle -ajattelutapaan.”

Iikkanen mainitsi puheessaan Yle Areenan viisi menestyksen avainta. Areena oli yksi ensimmäisistä suoratoistopalveluista Suomessa, ja Iikkasen mukaan aikaisin liikkeellä oleminen on ollut yhtiölle merkittävä etu. Pitkän kehitystyön avulla Yle Areenan saatavuus on mahdollistettu kaikille käytetyimmille päätelaitteille ja alusta on voitu integroida vahvaksi osaksi suomalaisten arkea. Myös kilpailun tuomaristo arvosti tätä tekijää voittajaa valitessaan.

Muiksi menestyksen avaimiksi Iikkanen mainitsi vahvan kotimaisen tarjonnan, esitysoikeudet, edullisen ja kattavan verkon, sekä vahvan brändin. Nykyisellä suoratoistopalveluiden kilpailutasolla Yle Areena voi Iikkasen mukaan erottua vain vetovoimaisen brändin ja asiakaskokemuksen sekä kirkkaan sisältölupauksen avulla. Asiakkaat ovat tottuneet odottamaan maailmanluokan sisältökokemusta, ja tätä Yle Areena haluaa suomalaisille tarjota. 

”Aiomme pysyä hyvinvoivana niin pitkään kuin vain mahdollista”, Iikkanen toteaa.

Vuoden Digipalvelu -tuomaristo koottiin ohjelmistoalan eri osaajista

Vuoden Digipalvelun voittajan valitsi ensimmäistä kertaa riippumaton tuomaristo. Nämä ohjelmistoalan ammattilaiset tulivat hyvin monenlaisista taustoista, minkä kautta saatiin monenlaisia näkemyksiä valintaan. 

”Vuoden Digipalvelu-voittajan valintaprosessi sujui erittäin jouhevasti, kun huomioidaan, että tuomaristossa oli kolmetoista innokasta jäsentä ja ehdokkaita oli yli 50 kappaletta. Perttu Tolvanen veti kuitenkin tuomariston puheenjohtajana valintaprosessin särmästi läpi ja saimme konsensuksen valintakriteereistä, sekä noin kymmenestä parhaasta ehdokkaasta, joiden joukosta voittaja äänestettiin eri kriteereihin perustuen. Loppujen lopuksi valinta oli sikäli helppo, että kaikki tuomariston jäsenet pitivät Yle Areenaa ellei parhaana, niin erittäin pätevänä ehdokkaana voittajaksi”, kuvaa tuomariston jäsen Johannes Puro.

Entä mitkä digipalvelut haastoivat Yle Areenaa finaalissa?

”Finalistien joukossa oli kyllä useita loistavia digipalveluita, kuten 112-sovellus, MobilePay, HSL:n reittiopas, sekä Kanta-palvelu, joka tuli suomalaisille tutuksi etenkin koronaepidemian myötä. Eli ihan kovassa seurassa Yle Areena menestyi”, Puro kertoo.

Vuoden digipalvelu-tuomaristo skoolasi lokakuussa 2023 saatuaan valinnan tehtyä. Kuva: Johanna Lohiluoma.

Vuoden Digipalvelu -tuomariston jäsenet olivat:

Päätuomari Perttu Tolvanen, North Patrol

Riku Ahlroth, Country Leader – Software, Oy IBM Finland AB

Akira Ahola, Head of Marketing & Communications, Wunder Oy

Katarina Engblom, Director, Global Partner Solutions, Microsoft

Samuli Hokkanen, Toimitusjohtaja, Crasman Oy

Mika Holmberg, CEO, 2NS

Sonja Hyrynsalmi, Tutkija, LUT

Ilkka Mäkitalo, CEO, Howspace

Henna Niiranen, Business Area Director, Vincit

Johannes Puro, Co-founder, Itewiki

Liisa Rusanen, Toimitusjohtaja, Codeo Oy

Minna Ruusuvuori, Kaupallinen johtaja & osakas, Taitopilvi Oy & CEO, Hear Hear Media

Miika Syrjänen, Liiketoimintajohtaja, Fujitsu Finland Oy