Ite wikin haastattelussa on tällä kertaa Mika Baggström, joka työskentelee S1 Networksilla yhtiökumppanina ja myyntijohtajana. Tuttavallisesti hänen tittelinsä on valokuitumestari.

S1 Networks on yritysasiakkaiden valokuituyhteyksiin keskittyvä tietoliikenneoperaattori.

Kertoisitko alkuun tiiviisti itsestäsi?

Vastaan S1 Networksilla myynnistä ja markkinoinnista.

Harrastan uintia ja käynkin uimassa viisi kertaa viikossa. Päivärytmini menee siten, että nousen aamulla aikaisin ja teen töitä noin kolme tuntia. Sitten menen uimaan, jonka jälkeen työt jatkuvat. Olen harrastanut uintia jo vuodesta 2015.

Minulla on kaksi kouluikäistä lasta ja vaimo. Perhe pitää IT-teknologiaveteraanin liikkeellä. Liikkuva kivi ei sammaloidu!

Miten työurasi alkoi?

Olen tehnyt myyntitöitä vuodesta 1992 lähtien. Minulla oli aiemmin 20 matkapuhelinliikettä 17 eri paikkakunnalla. Alkuperäiseltä koulutukseltani olen huonekalujen entisöijä, mutta en ole työskennellyt päivääkään niissä hommissa.

Olen aina ollut kiinnostunut IT-alasta ja opiskelin sitä matkan varrella. Teknologia ja tekniikka ovat kiehtoneet ihan pienestä pitäen, joten tämä ala on unelmatyöni! Lisäksi nautin myyntityöstä.

Miten tietoliikennemarkkina on muuttunut urasi mittaan?

Olin mukana jo internetin alkuajoista lähtien ja seurasin sen kehittymistä, kasvua ja monipuolistumista. Olen nähnyt, miten tiedonsiirtomäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. 

Vuonna 2010 markkinat alkoivat muuttua ja tuli tarve nopeammille yhteyksille. Verkkoon kytkettyjen pilvipalveluiden ja muiden palveluiden käyttö alkoi yleistyä.

Tietoliikenteen kasvu jatkuu edelleen ja vuoteen 2030 mennessä ennustetaan, että dataa liikkuu verkossa 150 kertaa enemmän kuin nyt. 

Tämä kasvu korostaa tarvetta nopeille ja vakaille yhteyksille. Siksi operaattorit investoivat jatkuvasti valokuituyhteyksiin, jotta tähän kasvavaan tarpeeseen pystytään vastaamaan entistä paremmin.

On tärkeää huomata, että langattomat mobiiliyhteydet eivät tule korvaamaan valokuituyhteyksiä. Suomi on tällä hetkellä jäljessä valokuitukattavuuden osalta. Tämä korostaa tarvetta lisätä valokuituverkkoa maassamme.

Miten S1 Networks sai alkunsa?

S1 Networks sai alkunsa, kun porukkamme tunnisti tarpeen, johon tarvittiin ratkaisu. Yritys perustettiin v.2011, jolloin valokuituliittymien hintataso oli todella korkea. Tässä vaiheessa meillä oli ihan oma tarve edullisen, mutta silti laadukkaan valokuidun käyttöön. Lähdimmekin itse miettimään, miten voisimme kehittää asiaa – ja siitä se sitten lähti.

Alusta asti halusimme keskittyä vain valokuituteknologiaan ja olimme ainoa operaattori, joka näin teki. Muilla operaattoreilla oli tarjolla myös kupari- ja mobiiliyhteyksiä.

Kilpailijat sanoivat silloin meidän olevan hulluja. Vastasimme, että tuotamme näitä palveluita ja that’s it. Olemme varmaan edelleenkin ainoa operaattori Suomessa, joka keskittyy vain valokuituyhteyksiin yrityksille.

S1 Networksin tavoitteena on aina ollut tuottaa laadukkaita valokuituyhteyksiä muita edullisemmin. Pian suuret firmat alkoivat ottaa meihin yhteyttä ja tulivat asiakkaiksemme. Yhtäkkiä meillä oli nimekkäitä referenssejä, joita yhdisti tarve nopeille tietoliikenneyhteyksille.

Koko ajan olemme kasvaneet ja jossain vaiheessa piti miettiä, että toimitammeko yhteyksiä muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle. Nyt toimitamme niitä ympäri Suomen.

Pääpaino on yliopistokaupungeissa ja taajamissa sijaitsevissa yrityksissä, joissa meillä on omat verkot. Rakennamme jatkuvasti omaa verkkoa ja laajennumme edelleen.

Mitkä ovat tärkeimpiä kiinnostuksen kohteitasi digitalisaatiokentässä?

Henkilökohtaisesti olen kiinnostunut kaikista teknologian muodoista, jotka auttavat työskentelyssä. Tähän kuuluvat esimerkiksi pilvipohjaiset palvelut ja ohjelmistojen integrointi.

Olen myös kiinnostunut automaatioista, jotka oikein toteutettuina säästävät aikaa ja tehostavat toimintaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti olla nopeampi, tehokkaampi ja tarjota entistä parempia palveluja asiakkaillemme.

Miten tiivistäisit S1 Networksin tarjonnan?

Olemme valokuituoperaattori, joka tarjoaa valokuituyhteyksiä yrityksille. Liiketoimintamme perustuu kahteen periaatteeseen: tarjoamme ainoastaan valokuituliittymiä ja ainoastaan yrityksille.

Tavoitteenamme on olla yritysten operaattori ja luotettava yhteistyökumppani.

Miksi yritysten kannattaa toimia S1 Networksin tapaisen operaattorin kanssa?

Yritykset hyötyvät huomattavasti yhteistyöstä pienemmän operaattorin kanssa, joka tarjoaa henkilökohtaisempaa ja nopeampaa palvelua. Pienempi operaattori on taatusti sitoutuneempi asiakkaisiinsa ja on myös helpompi vaihtoehto asiakkaan kannalta.

Asiakkaamme hyötyvät monella tapaa palveluistamme. Tarjoamme nopeammat ja luotettavammat yhteydet kohtuullisella hinnalla. Suuremmat operaattorit eivät välttämättä huomioi asiakkaiden tarpeita samalla tavalla kuin me.

Haluan korostaa, että meillä valokuituyhteys ei ole vain liittymä, vaan asiakkaamme saavat aina mukanaan DDoS-suojauspalvelun, joka suojaa yrityksien verkkoa mahdollisilta hyökkäyksiltä. Tämä on yksi niistä tärkeistä ominaisuuksista, jotka erottavat meidät kilpailijoistamme.

Olemme ylpeitä siitä, että olemme Avainlippu-operaattori eli yrityksen omistus on Suomessa. S1 Networks on työntekijöidensä omistama. Lisäksi hyödyntämämme palvelut ostetaan suurimmaksi osaksi kotimaasta.

Mitkä ovat valokuidun suurimmat lisäarvot tai mahdollisuudet? Mihin tarpeeseen tai ongelmaan se vastaa?

Valokuituteknologia on tulevaisuuden ykkösvaihtoehto. Valokuitu tarjoaa vertaansa vailla olevan nopean ja vakaan yhteyden, joka ei kärsi kapasiteetin rajoituksista tai hidasteista. Lisäksi valokuituyhteys on symmetrinen, mikä tarkoittaa, että tiedon lähettäminen ja vastaanottaminen onnistuu yhtä nopeasti.

Valokuitu on joustava ja skaalautuva, sillä sen nopeutta voidaan säätää helposti yrityksesi tarpeisiin sopivaksi. Lisäksi sen käyttöönotto ei vaadi kalliita laiteinvestointeja, mikäli valokuituverkko on valmiiksi alueella.

Valokuitu on myös erittäin toimintavarma, sillä se ei ole riippuvainen säätilasta. Se on kestävä ja ympäristöystävällinen teknologia, joka vastaa tulevaisuuden vaatimuksiin.

Kun valitset valokuidun, voit olla varma, että netti toimii ilman häiriöitä tai pätkimistä. Valokuidun avulla voit varmistaa yrityksesi toiminnan sujuvuuden ja tehokkuuden, joka vastaa tulevaisuuden vaatimuksiin.

Loppuun terveiset lukijoille / asiakkaille?

Tervetuloa asiakkaaksi! Vielä ehdit hypätä meidän verkkoon!

 

S1 Networksin verkkosivut

S1 Networksin Ite wiki -profiili