Oracle NetSuite -liiketoiminta-alustaan erikoistunut Staria Oyj kertoo ostaneensa ruotsalaisen NetSuite-ratkaisun palveluntarjoajan Suitespot AB:n. 

Yrityskauppa on luonteva liike ja osa Starian kansainvälistä kasvutarinaa, kertoo toimitusjohtaja Artti Aurasmaa.  

“Staria on pitkään ollut Euroopan palkituin ja sitä kautta merkittävin NetSuite-palveluntarjoaja. Toimimme asiakkaidemme kumppanina NetSuiten myynnissä, käyttöönottamisessa, sekä jatkuvien palveluiden toteutuksessa”, Aurasmaa kuvaa.

Aurasmaa kertoo, että NetSuite on ollut jo pitkään Yhdysvalloissa johtava pilvipohjainen liiketoiminta-alusta. Esimerkiksi uusista listatuista yhtiöistä yli 60% käyttää NetSuitea. Toiminnanohjausjärjestelmän kasvupotentiaali Euroopassa on näin ollen merkittävä, sillä vanhalla mantereella sen markkinaosuus on pienempi. 

NetSuite-kumppanimarkkina on Euroopassa fragmentoitunut ja sisältää paljon pieniä toimijoita. 

“Kuvaavaa on se, että vaikka sijaitsemme täällä pohjolan nurkalla, Staria on silti Euroopan suurin toimija”, Aurasmaa sanoo. 

Artti Aurasmaa pitää toteutunutta yrityskauppaa luonnollisena osana Starian kasvutarinaa.

 

Hänen mukaansa asiakkaille on merkittävää, että ERP-käyttöönottoon löytyy kumppani, joka pystyy toteuttamaan monimutkaisia hankkeita monilla markkina-alueilla. 

“Tyypillisesti asiakkaamme toimivat yli kahdessa maassa. Mitä kansainvälisempää toimintaa yrityksellä on, sitä kompleksisempia toimintoja liiketoiminnassa tarvitaan ja sitä suurempi hyöty NetSuiten toiminnoista saadaan irti”, Aurasmaa kuvaa. 

Hän kertoo, että Staria päätyi ostamaan Suitespotin, sillä yritys on Ruotsin merkittävin NetSuite-toimittaja. Näin yritykset muodostavat yhdessä toimivan kokonaisuuden globaalilla tasolla ja voivat palvella paremmin varsinkin pohjoismaisia asiakkaita. 

Tunnetut suomalaiset kasvuyritykset ovat päätyneet Oracle NetSuiteen

Starian suomalaisia asiakkaita ovat muun muassa yksisarvisten luokkaan kasvaneet Wolt, Aiven, RELEX Solutions ja Supercell. Miksi merkittävää kasvua tavoittelevat yritykset oikein päätyvät NetSuiteen? 

NetSuiten vahvuus juontaa siitä, että se on rakennettu alunperin pilvipohjaiseksi, siinä missä valtaosa muista ERP:eistä on konvertoitu pilveen jälkikäteen. Näin ollen NetSuite skaalautuu luontevasti kasvun myötä. 

Staria puolestaan on löytänyt oman lokeronsa Suomen it-ekosysteemissä tarjoamalla kattavat palvelut NetSuiten liiketoiminta-alustan ympärille. 

”NetSuite tarjoaa ylivoimaiset toiminnallisuudet kansainvälisen taloushallinnon operointiin”

“Me emme vain implementoi ja ylläpidä, vaan tuotamme myös NetSuiten avulla jatkuvia taloushallinnon palveluita, jotka tukevat asiakkaan toimintaa reaaliaikaisesti. NetSuite tarjoaa ylivoimaiset toiminnallisuudet kansainvälisen taloushallinnon operointiin mm. konsolidoinnin osalta, mikä tarkoittaa asiakkaillemme kuukausittain tilinpäätöstasoista kansainvälistä konsernikirjanpitoa. Ei se oikein muilla työkaluilla onnistuisi”, Aurasmaa kehaisee. 

Hänen mukaansa Oracle NetSuiten kehitys on jo historiallisesti rakennettu vastaamaan nopeasti kasvavien ja skaalautuvien teknologiafirmojen tarpeisiin, joihin lukeutuu usein toistuvaa laskutusta. Aurasmaa lisää, että toki alustaa hyödynnetään monilla muillakin toimialoilla.   

“Jos ajatellaan Suitespot-kaupan kokonaislogiikkaa, niin meille tämä on laajempi juttu kuin NetSuite. Se on koko Starian tarinan ydin: emme ole pelkkä perinteinen konsultointitalo, vaan haluamme olla kasvuyritysten kasvun navigaattori, eli olemme kumppanina implementoimassa ja ylläpitämässä talouden infraa ja pystymme tarjoamaan taloushallinnon ulkoistuksen jo 44 eri maassa.” 

Yksi kasvutarinan osa on aiempi Visionbay Solutions -yrityskauppa, joka toi Starian tarjontaan omaa tiedolla johtamisen ipr:ää. Visionbayn aiemmin Huubiana tunnettu tuote tullaan lanseeraamaan kevään aikana uudella nimellä ja käyttöliittymällä. 

“Vaikka Suitespot-kauppa on merkittävä, niin jos asiat menevät kuten on suunniteltu, tämä on meille yksi askel muiden joukossa. Meillä on asiakkaita 44 maassa, ja näemme markkinassa merkittävää kasvupotentiaalia Euroopan laajuisesti”, Artti Aurasmaa lopettaa kuvaten Starian ambitiotasoa.  

 

Starian verkkosivut

Starian Ite wiki -profiili

Lehdistötiedote Starian Suitespot-yrityskaupasta