Modernissa ajassa sotaa voi käydä myös rajojen ulkopuolelta käsin. Ukrainan tueksi on noussut ryhmä IT-osaajia, jotka käyvät sotaa hakkeroinnilla Venäjän pysäyttämiseksi.

Kansainvälisistä voimista apua modernissa sodankäynnissä

“Olemme luomassa IT-armeijaa. Tarvitsemme digitaalisia kykyjä”, julisti Ukrainan varapääministeri Mykhailo Fedorov Twitterissä 26.2.2022, kaksi päivää Venäjän ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen. 

Fedorov kutsui IT-osaajia liittymään Ukrainan joukkoihin taistelemaan Venäjää vastaan. Kyseessä oli liike, jollaista ei ole koskaan aiemmin nähty sodassa. Fedorov peräänkuulutti kaikentasoisia osaajia, sillä tehtäviä löytyisi kaikentasoisille hakkereille, raportoi Techcrunch 27.2.2022 julkaistussa artikkelissa.

Vain muutamassa tunnissa tuhannet hakkerit olivatkin jo kokoontuneet Ukrainan tueksi. IT-osaajat yhdistyivät Telegram-ryhmässä, joka kulkee nimellä “IT army of Ukraine” (Ukrainan IT-armeija). Päivän aikana armeijan koko kasvoi 10 000 hakkerista 186 000 ihmisen kokoiseksi ryhmäksi. 

Telegram-ryhmässä nimetään venäläisiä nettisivuja, joihin Ukraina toivoo hakkerien hyökkäävän. Tämän jälkeen jäsenet yhdistävät voimansa ja toteuttavat hyökkäyksen. Kun tuhansilla hakkereilla on sama päämäärä, tuloksia on pystytty saavuttamaan tehokkaasti.

Hakkerit onnistuivat esimerkiksi häiritsemään Venäjän suurimpiin pankkeihin kuuluvan Sberbankin toimintaa heti, kun siitä annettiin toimeksianto ryhmässä. Pankin nettisivut olivat hetken kaatuneina, mutta ne onnistuttiin lopulta palauttamaan entiselleen.

Kuva: CNBC

Anonymous julistanut sodan Venäjän kanssa

Uuden IT-armeijan lisäksi jo aiemmin perustetut hakkeriryhmät ovat nousseet Ukrainan tueksi. Tunnettu hakkeri- ja aktivistikollektiivi Anonymous julisti sodan Venäjää vastaan Twitterissä lähes välittömästi ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen.

Anonymous on kertonut pyrkivänsä toiminnallaan pitämään Venäjän hallituksen nettisivut kaatuneina ja välittää objektiivista tietoa sodasta venäläisille valtion sensuurin läpi. Tämän lisäksi kollektiivi pyrkii pitämään ukrainalaiset verkossa mahdollisimman tehokkaasti torjuen valtioon kohdistuvia cyber-iskuja.

“Venäjä saattaa pudottaa pommeja viattomien ihmisten päälle, mutta Anonymous käyttää lasereita tappaakseen venäläisiä nettisivuja”, Anonymous kirjoittaa Twitterissä.

Anonymous on toistaiseksi onnistunut kaatamaan muun muassa Venäjän hallituksen ja valtion omistaman uutiskanava RT:n nettisivut.

Häirinnästä yhä suurempiin cyber-iskuihin

Toistaiseksi suurin osa Anonymouksen ja Ukrainan IT-armeijan kaltaisten hakkerikollektiivien hyökkäyksistä on rajoittunut siihen, mitä tietoturva-asiantuntijat kutsuvat hajautetuiksi palvelunestohyökkäyksiksi (DDoS). Näissä hakkerit kaatavat palvelimen täyttämällä sen väärennetyllä liikenteellä. 

Pitkät DDoS-hyökkäykset elintärkeitä kohteita, kuten pankkeja, vastaan voivat olla haitallisia. Tähän astiset hyökkäykset ovat kuitenkin jääneet lyhyiksi, ja useimmat yritykset ja hallitukset ovat onnistuneet tuomaan palvelut takaisin verkkoon vain muutamassa tunnissa. Hakkerit eivät tästä ole jääneet neuvottomiksi.

Bloomberg raportoi artikkelissaan valkovenäläisestä hakkeriryhmästä, joka onnistui toiminnallaan häiritsemään Ukrainaan kulkevaa junaliikennettä. Häirinnän tavoitteena oli estää venäläisten sotilaiden liikkuminen Ukrainaan. Hakkerit tekivät rautatiejärjestelmän reititys- ja kytkentälaitteet käyttökelvottomaksi salaamalla niiden käyttöä varten tarvittavia tietoja. Ryhmä kertoo, että hyökkäys hidasti junaliikennettä. 

Hakkeriryhmän kekseliäs hyökkäys tuskin jää viimeiseksi. IT-alan osaajat ympäri maailmaa jatkavat toimintaansa ja etsivät uusia tapoja hankaloittaa Venäjän valtion toimintaa. Uusi sodankäynnin muoto voi aiheuttaa hyvinkin yllättäviä käänteitä sodan tapahtumien kulussa.

 

Kansikuva: BBC