Ite wikin käyttäjäyritykset ovat jälleen syksyn mittaan julkaisseet lukuisia uusia asiakastarinoita. Tämänkertainen referenssikoosteemme sisältää kahdeksan tuoretta tarinaa digitalisaatiosta.

Gofore toimi kumppanina Keskisuomalaisen verkkoympäristön yhtenäistämisprojektissa

Yrityskaupoilla kasvanut mediatalo Keskisuomalinen aloitti vuodenvaihteessa 2018–2019 verkkoympäristönsä yhtenäistämisprojektin. Tavoitteena oli luoda konsernin noin 70 lehdelle yhteiset digitaaliset perustukset, joiden päällä kehitystyö olisi nopeaa ja notkeaa.

”Mietimme projektin alussa, kuka voisi sparrata meitä yleisesti kokonaisratkaisun kanssa. Määrittää hankkeelle suuntaviivoja kanssamme ja tarkistaa, ollaanko menossa oikeaan suuntaan”, Keskisuomalaisen tekninen projektipäällikkö Jutta Iistamo-Javanainen kertoo.

Valituksi tuli Gofore, joka oli aiemmissa tarjouskilpailuissa antanut hyvän kuvan itsestään alan ammattilaisena. Gofore konsultoi Keskisuomalaista yleisestä arkkitehtuurista, pilvipalveluista sekä kirjautumisratkaisuista.

Lue referenssi kokonaisuudessaan

Tutustu Goforen Ite wiki -profiiliin

 

Purson valaisinten myyntiprosessi digitalisoitui Summiumilla

Ammattivalaistusratkaisuja julkisiin tiloihin tarjoava Purso Oy hyppäsi tarjousprosessissaan 2020-luvulle Wapicen tarjoaman Summiumin avulla. Nyt tarjousprosessi kulkee Summium® CPQ:n kautta, jonne ohjautuvat Summium® Selectorin kautta asiakkaiden lähettämät tarjouspyynnöt. 

Suurin hyöty aikaisempaan käytäntöön verrattuna tulee nopeudesta ja palveluturvallisuudesta. Myyjät pystyvät keskittymään tehokkaammin asiakkaan ongelmanratkaisuun, kun aikaa ei mene tarjouksessa tarvittavien tietojen etsimiseen. Myös uusien henkilöiden perehdytys on suoraviivaistunut.

Lue referenssi kokonaisuudessaan

Tutustu Wapicen Ite wiki -profiiliin 

Lue myös: Summium Selector digitalisoi teollisuuden myynnin

 

Uusi verkkokauppa yritysmyyntiin

Verkkovaraani toteutti Café Esplanadille verkkosivu-uudistuksen sekä WooCommerce-kaupan. Verkkokauppa on Café Esplanadin uusi aluevaltaus, jonka tarkoituksena on tarjota kahvi- ja konditoriapalveluita yrityksille.

Verkkosivujen ulkoasu tehtiin asiakkaan toiveen mukaan yritysilmeeseen sopivaksi. Värimaailmassa on käytetty kahvilan sisällä vallitsevaa värimaailmaa ja muotoja.

Café Esplanadin henkilöstö pystyy reagoimaan tilauksiin nopeasti WooCommercen mobiilisovelluksen avulla.

Lue referenssi kokonaisuudessaan

Tutustu Verkkovaraanin Ite wiki -profiiliin

Lue myös: Saavutettavuus tulee pakolliseksi verkkokaupoille – Tulevaisuudessa yhtä tärkeää kuin mobiiliresponsiivisuus

 

Kisko Labs rakensi päiväkotien ja perheiden arkea helpottavan TouGo-sovellusperheen

Yksityinen päiväkotiketju Touhula lähestyi Kisko Labsia vuonna 2019. Toiveissa oli rakentaa uudelleen jo käytössä ollut TouGo-sovellus. Tavoitteena uudelle sovellukselle oli säilyttää samat viestinnälliset ominaisuudet kuin aiemmassa sovelluksessa, mutta rakentaa ne uudelleen tehokkaampien teknologioiden ja paremmin suunnitellun palvelukokemuksen avulla. Uudelleenrakentamisen avulla haluttiin tehdä mahdolliseksi myös sovelluksen helpompi ylläpito ja jatkokehitys.

Kisko Labs rakensi TouGosta useita versioita palvelemaan eri osapuolia. Vanhempien käyttöön rakennettiin selaimessa toimiva web-sovellus sekä sovelluskaupasta ladattavat iOS- ja Android-sovellukset. Myös päiväkotien henkilökunnan käyttöön toteutettiin oma Android- ja web-sovellus.

Lue referenssi kokonaisuudessaan

Tutustu Kisko Labsin Ite wiki -profiiliin

 

Kampanjamainen verkkosivusto Itämeren pelastamiseksi

Esmes Digital loi John Nurmisen Säätiölle kampanjamaisen verkkosivuston, jonka avulla kerättiin varoja Itämeren pelastamiseksi. 

Toteutuksessa erityistä huomiota kiinnitettiin lahjoitustoiminnon helppokäyttöisyyteen sekä useiden eri maksutapojen suoraan integrointiin. Ratkaisussa hyödynnettiin Esmesin kehittämää monistettavaa lahjoitustoimintoa, jolla mahdollistettiin maakohtaisesti yksilöidyt maksutavat. Sivusto rakennettiin monikielisenä WordPress-toteutuksena.

Lue referenssi kokonaisuudessaan

Tutustu Esmesin Ite wiki -profiiliin

 

Pyykkijahti-peli joukkoistuksen välineeksi

Zoneatlas kehitti Pyykkijahti-pelin, jonka avulla jokainen ulkoilija voi päivittää epätarkaksi merkityn rajapyykin sijainnin älypuhelimellaan. 

Toteutuksessa päädyttiin web-pohjaiseen ratkaisuun, jotta pelin aloittaminen on mahdollisimman helppoa ja se toimii kattavasti sekä uusilla että vanhemmilla laitteilla.

Joukkoistettu tiedonkeruu on osoittautunut toimivaksi menetelmäksi heti palvelun julkaisuhetkestä alkaen. Syyskuun alkuun mennessä Pyykkijahdissa oli bongattu jo yli 15 000 rajapyykkiä lähes 4 000 pelaajan toimesta. Palveluun tuotiin myös uusia ominaisuuksia, kuten rajapyykin merkitseminen kadonneeksi. Vanhat pyykkimerkit ovat voineet vuosien saatossa tuhoutua, peittyä tai kulua lähes tunnistamattomiksi.

Lue referenssi kokonaisuudessaan

Tutustu Zoneatlaksen Ite wiki -profiiliin

 

Valviran uusi raportointijärjestelmä

Valvira uudistaa raportointijärjestelmänsä ja kasvattaa osaamistaan tiedolla johtamisessa aloittamalla pitkäkestoisen yhteistyön eCraftin kanssa. eCraft valikoitui Valviran kumppaniksi alkuvuonna 2021 järjestetyssä kilpailutuksessa. 

Valvira hankkii eCraftilta uuden raportointijärjestelmän käyttöoikeuksineen sekä siihen liittyvän toimitusprojektin. eCraft vastaa jatkossa myös Valviran raportointijärjestelmään liittyvistä ylläpito-, kehitys-, ja konsultointipalveluista.

Lue referenssi kokonaisuudessaan

Tutustu eCraftin Ite wiki -profiiliin

 

Turvallinen identiteettiratkaisu Betonmastille

Norjan suurimpiin rakennusliikkeisiin kuuluva Betonmast aloitti yhteistyön Innofactorin kanssa, koska se halusi hallita ja turvata työntekijöidensä sähköisiä identiteettejä tehokkaammin.

Betonmast päätti hyödyntää pilvi-infrastruktuurin tarjoamia mahdollisuuksia ottamalla käyttöönsä Microsoft Identity Manager -ratkaisun. Pilvisiirtymä on vahvistanut yrityksen luottamusta hyödyntää uusia teknologioita.

”Kyseessä oli pitkä prosessi, jonka aikana hyödynsimme jatkuvasti ohjelmistokehittäjien ja projektijohtajien osaamista. Me myös tarvitsimme kumppania tälle matkalle. Meitä rohkaisi tieto siitä, että Innofactor tuntee hyvin Microsoft Identity Manager -ratkaisun ja siihen liittyvät teknologiat”, kertoo Betonmastin IT Manager Øyvind Tørnblad.

Lue referenssi kokonaisuudessaan

Tutustu Innofactorin Ite wiki -profiiliin

 

Etsitkö kumppania yrityksesi digitalisaatioprojektille? Kokeile Ite wikin yrityshakua ja referenssihakua sopivan it-toimittajan löytämiseksi.

Lue myös aiemmat referenssikoosteemme:

Esittelyssä IT- ja ohjelmistoalan tuoreet referenssit

Digitalisaatio porskuttaa koronasta huolimatta – esittelyssä 10 it- ja ohjelmistoalan referenssiä alkuvuodelta

Kuvat: kuvakaappauksia yritysten Ite wiki -profiileissa julkaistuista referensseistä