Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 jotain yhteisöpalvelua viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden suomalaisten osuus kasvoi jo 69 prosenttiin. Lisäksi 36 prosenttia suomalaisista käyttää sosiaalista mediaa useasti päivässä. Se on yhdeksän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2019.

Aktiivisimmin yhteisöpalveluja käyttävät 1624-vuotiaat, mutta niiden aktiivikäyttö yleistyi viime vuonna selvästi myös keski-ikäisten (45–54-vuotiaat) keskuudessa. Tiedot käyvät ilmi viime vuoden lopulla julkaistusta Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan Suomessa seuratuin sosiaalisen median kanava on Facebook, jota käyttää 58 prosenttia suomalaisista. WhatsAppia käyttää puolet suomalaisista, ja kolmanneksi suosituin yhteisöpalvelu on Instagram. Sekä WhatsApp että Instagram ovat Facebookin omistamia palveluja.

Nuoret suosivat selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän myös TikTokia ja Jodelia. Esimerkiksi TikTokia käyttää 34 prosenttia 1624-vuotiaista, kun seuraavassa ikäryhmässä (25–34-vuotiaat) sitä käyttää vain 9 prosenttia. Tätä vanhemmissa ikäryhmissä TikTokin käyttö oli vieläkin vähäisempää. 

 

Suomalaisten eniten seuraama sosiaalinen media on Facebook. Moni käyttää myös WhatsAppia.

Yritysten suosituimmat sosiaalisen mediat

Sosiaalinen media näyttelee koko ajan isompaa roolia myös yritysten markkinoinnissa ja myynnin tukena. Uudemmat sosiaalisen median kanavat kiinnostavatkin jo osaa yrityksistä. Yritysten somemarkkinointia State of Social Media 2021 -kyselytutkimuksella selvittänyt Meltwater kertoo, että esimerkiksi TikTokin käytön aikoo aloittaa vielä tämän vuoden aikana 9 prosenttia tutkimukseen osallistuneista yrityksistä.

Kaikkiaan tutkimukseen osallistui viime vuoden lopulla yli 850 pohjoismaista sosiaalisen median ammattilaista. Heistä 351 työskenteli B2B-yrityksessä. Näiden vastaajien mukaan LinkedIn on B2B-yritysten tärkein somekanava. Sitä käyttää jopa 94 prosenttia B2B-yrityksistä. Myös Facebookin ja Instagramin hyödyntäminen on yleistä. Myös YouTubea käyttää jo 68 prosenttia B2B-sektorin toimijoista.

B2C-sektorin yritysten eniten käyttämä sosiaalisen median kanava on puolestaan Facebook. Toisiksi eniten käytetään Instagramia.

Myös yritysten näkemys organisaatiolleen tärkeimmästä sosiaalisen median kanavasta riippui siitä, toimiiko yritys pääasiassa kuluttaja- vai yritysasiakkaiden parissa. 

graphic

Meltwater kysyi State of Social Media -tutkimukseen osallistuneilta yrityksiltä, mitä sosiaalisen median kanavaa he pitävät tärkeimpänä omalle organisaatiolleen. B2C- ja B2B-yritysten vastauksissa oli selviä eroja.

Työntekijät halutaan mukaan brändin kasvattamiseen

Moni organisaatio on ollut myös valmis kasvattamaan sosiaalisen median budjettiaan. Meltwater kertoo, että State of Social Media -tutkimukseen osallistuneista yrityksistä 43 prosenttia käyttää tänä vuonna somemarkkinointiin enemmän rahaa kuin vuonna 2020. 

Panosten kasvaessa yhä useampi yritys toivoo myös työntekijöidensä osallistuvan oman yrityksen brändin vahvistamiseen. Reilu neljännes organisaatioista kertoo jo kannustaneensa työntekijöitään aktiivisempaan viestintään sosiaalisessa mediassa.

 

Kuva: Unsplash

Lue myös:

Millainen on nuorten unelmien some? Tutkimus kertoo sen perustuvan pehmeille arvoille ja kunnioitukselle