Suomalaiset teknologiayritykset IWA ja NXme yhdistyvät. Yhdistymisen tuloksena syntyy Oivan, joka palvelee suomalaisia ja kansainvälisiä asiakkaita ja työllistää 106 asiantuntijaa. Oivan yhdistää IWA:n web- ja mobiilikehitysosaamisen NXme:n operointi- ja tietoturvapalveluihin. Yhtiö työskentelee pääasiassa kiinteistö- ja rakennusalan sekä finanssialan yritysten, julkishallinnon organisaatioiden ja startupien kanssa.

Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa IWA:n perustaja ja toimitusjohtaja Rami Korhonen. Hänen tukenaan on hallitus, jota johtaa Ohjelmisto- ja e-business ry:n johtajana ja IWA:n toisena perustajana tunnettu Rasmus Roiha. Lisäksi hallituksessa on NXme:n perustaja Oiva Karppinen sekä yksi henkilöstön edustaja.

 

 

Korhonen kommentoi yhdistymistä:

“IWA ja NXme on toiminut yli kymmenen vuotta hajautetulla ja kansainvälisellä mallilla alalla, jossa on suosittu asiakkaan tiloissa istuvia resursseja. Vuoden 2020 dramaattiset tapahtumat ovat pakottaneet organisaatiot siirtymään etätöihin. Nyt jo pitkään käyttämämme hajautettu tiimimalli sopii asiakkaidemme tarpeisiin paremmin kuin koskaan aiemmin. Oivan on rakennettu yhdistämällä IWA:n vahva sovelluskehitystausta ja NXme:n kovan luokan tietoturvaosaaminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Se palvelee asiakkaitamme sovellusten koko elinkaaren ajan, alkaen suunnittelusta ja toteutuksesta ja päättyen tietoturvalliseen operointiin.”

”Oivan on rakennettu yhdistämällä IWA:n vahva sovelluskehitystausta ja NXme:n kovan luokan tietoturvaosaaminen yhdeksi kokonaisuudeksi.”

Pitkästä historiasta huolimatta yhtiö katsoo tiukasti tulevaisuuteen, yhtiön tiedotteessa kerrotaan. Oivan tavoittelee koronaepidemiasta huolimatta tänäkin vuonna jopa 35 prosentin kasvua, joka enteilee selvästi yli kahdeksan miljoonan euron liikevaihtoa. Tavoitetta tukee muun muassa uunituore yli neljän miljoonan euron arvoinen monivuotinen kehityssopimus kansainvälisen telekommunikaatioalan toimijan kanssa.

Viitenä vuonna peräkkäin yli 30 prosentin liikevaihdon kasvun saavuttanut yritys työllistää yli sata työntekijää neljässä toimipisteessä Suomessa, Arabiemiirikunnissa, Thaimaassa ja Vietnamissa.

“Oivan on aidosti kansainvälinen ja monikulttuurinen yritys, sillä sen asiantuntijat edustavat yli kymmentä kansallisuutta ja tämän vuoden liikevaihdosta noin 75 prosenttia tulee ulkomailta”, yhtiöstä kerrotaan.

 

Oivanin verkkosivut

 

Lue myös: