Koronapandemia vaikuttaa sosiaaliseen elämään, kuluttamiseen, työskentelyyn ja koulutukseen. Miljoonat ihmiset joutuvat viettämään entistä enemmän aikaa sisätiloissa ja verkossa, ja suuri osa yrityksistä on siirtänyt työntekijänsä konttorista koteihin. Äkillisesti syntyneet poikkeusolot luovat kyberrikollisille otolliset olosuhteet käyttää kriisiä hyväkseen.

Äkillisesti syntyneet poikkeusolot luovat kyberrikollisille otolliset olosuhteet käyttää kriisiä hyväkseen. 

Yritykset ovat heränneet kiinnittämään huomiota koronaviruksen myötä kohonneisiin turvallisuusriskeihin. Lähes 70 % suuryrityksistä suunnittelee lisäpanostuksia kyberturvallisuuteen koronaviruksen vuoksi, kertoo finanssiuutissivusto LearnBonds.

Investoinnit kyberturvallisuuteen ovat olleet kasvussa jo jonkin aikaa. Vuonna 2017 yritykset käyttivät maailmanlaajuisesti 34 miljardia dollaria kyberturvaratkaisuihin. Ennen koronavirusta tämän summan ennustettiin nousevan 42 miljardiin dollariin vuonna 2020. Todellinen summa voi kuitenkin nousta reippaasti ohi ennusteen, LearnBonds kirjoittaa.

68 % yrityksistä suunnittelee lisäpanostuksia kyberturvallisuuteen koronaviruksen vuoksi. Sen lisäksi 55 % yrityksistä aikoo lisätä investointeja automaatioon. Kolmanneksi eniten aiotaan investoida älykkääseen analytiikkaan, jonka ilmoittaa prioriteetikseen 53 % yrityksistä. 49 % ilmoitti kärkipanostuksekseen hybridipilviratkaisut ja 46 % tekoälyn.

68 % yrityksistä suunnittelee lisäpanostuksia kyberturvallisuuteen koronaviruksen vuoksi.

Kysely paljasti myös, että lisätyt panostukset kyberturvallisuuteen tarkoittivat leikkauksia muihin teknologioihin. Investoinnit virtuaalitodellisuuteen ja lisättyyn todellisuuteen, lohkoketjuihin ja reunalaskentaan ovat laskussa. Niihin aikoo panostaa vain kolmasosa vastanneista yrityksistä.

Uutisoimme aiemmin tänä vuonna Accenturen State of Cyber Resilience -tutkimuksesta, jonka mukaan vain alle 20 % organisaatioista pystyy vastaamaan kyberhyökkäyksiin tehokkaasti. Lisäinvestoinnit kyberturvaan eivät siis olisi pahitteeksi monissa yrityksissä.

 

Lue myös: