Twitterissä saattoi alkukesästä törmätä Tekoälyrekan tarjoamaa pakohuonepeliä ihasteleviin päivityksiin. Toukokuussa liikkeelle lähtenyt rekka kiersi reilun kuukauden aikana muun muassa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Hämeessä.

Rekassa pääsee vierailemaan jälleen huomisesta alkaen. Alkusyksyn rekka pysyttelee Espoossa, mutta lokakuussa sen kyytiin voi nousta myös Tiedekeskus Heurekan pihalla Vantaalla.

Rekan sisältä löytyvässä pakohuonepelissä kävijät pääsevät ratkomaan tehtäviä vuorovaikutuksessa robotin kanssa. Tehtävissä tutustutaan esimerkiksi dataan ja algoritmeihin. Tarinan keskiössä on koko elämänsä tekoälyä kehittänyt Professori Sytytystulppa, jolla on vahva visio tekoälyn tulevaisuudesta. Pelin edetessä se selkenee myös pelaajille.

 

Tekoälyrekan pakohuonepelissä tehdään yhteistyötä robotin kanssa.


Pakopelin lisäksi tekoälyä esitellään rekan yhteyteen pystytetyssä teltassa, josta löytyy muun muassa kasvojentunnistusta ja puheohjausta hyödyntäviä sovelluksia.

Tärkein kohderyhmä ovat ihmiset, joille digitaalisuus on vieras asia

Tekoälyllä on tulevaisuudessa yhä suurempi rooli kaikkien ihmisten arjessa. Myös Tekoälyrekka syntyi tämän havainnon pohjalta, kun Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä pohti keinoja, joiden avulla kaupunkilaiset voisivat tutustua tekoälyyn. 

”Omnia valmensi viime syksynä 100 espoolaista senioria tekoälymentoreiksi. Tekoälyrekka on jatkumo tälle työlle: Pakkaamme rekkaan käytännön esimerkkejä tekoälystä ja viemme kansantajuista oppia jokaisen kiinnostuneen testattavaksi. Tärkein kohderyhmämme ovat ihmiset, joille digitaalisuus on vielä vieras asia. Haluamme varmistaa, ettei kukaan putoa kehityksen kyydistä, vaan innostuu opettelemaan uutta teknologiaa, jonka avulla arkea voidaan helpottaa jo nyt”, Mäkelä toteaa Omnian tiedotteessa.

Mäkelän vision pohjalta Tekoälyrekan ideoivat ja toteuttivat Aalto-yliopiston ja Omnian opiskelijat yhdessä yhteistyöyritysten kanssa.   

Katso alla olevalta videolta, mitä Mäkelä, Omnian koulutuskuntayhtymän johtaja Sampo Suihko ja Tekoälyrekan opiskelijatyöryhmän projektipäällikkö Samuli Koskinen kertovat projektista.

 


Tekoälyrekan tämän syksyn aikatauluun voi tutustua
tästä.

 

Kuvat: Tekoälyrekka-projekti / Omnia