logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Ouran arvostelu – kokemuksia älysormuksen käytöstä

31.7.2019 - Johannes Puro - Hyvinvointi

Ouran älysormus tuo analytiikkaa Aki Hintsan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallin soveltamiseen

Ouran arvostelu ja kokemuksia Ouran älysormuksesta suhteessa Aki Hintsan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallin soveltamiseen.

En osaa tarkalleen sanoa, miksi hankin alunperin Ouran sormuksen. En ole koskaan käyttänyt älykelloa tai aktiivisuusranneketta. Liikun luonnostaan viitisen kertaa viikossa, mieluiten jalkapalloa tai pipolätkää pelaten, enkä kaipaa liikuntaani mittausta.

Lumilautailijat viihtyvät striitillä, koska rakastavat hyppimistä, siinä missä yleisurheilijat tuijottavat nykyään jatkuvasti tuloksia. Ei ole sattumaa, että vain toisessa suomalaiset ovat maailman huipulla, rakkaudest lajiin.

”Ouran sovelluksen visualisoinnit auttavat ymmärtämään omaa vointia ja reagoimaan siihen”

Oma liikuntani lähtee ennen kaikkea pelaamisen riemusta ja toki siinä sivussa myös urheilun sosiaalisesta puolesta, kuten läpän heitosta pelikavereiden kanssa. Toisekseen kyse on elintavasta: jos olen kaksi päivää liikkumatta, on pakko päästä liikkeelle.

En siis tarvitse älysormusta potkimaan itseäni liikkeelle ja minulle on määrällisillä mittareilla yhdentekevää, oliko treeni “onnistunut”. Oikea kysymys kuuluu, menikö peli laadullisesti hyvin.

Jos pelatessa oli hauskaa, meni.

Miksi siis sanoin älykelloille ei, mutta Ouralle kyllä?

Ouran Silver-malli etusormessa. Oura sopii vasemmassa kädessä kaikkiin sormiini pikkurilliä lukuunottamatta. Älysormuksen arvostelu ja käyttökokemukset alkavat pykälän alempana artikkelissa.

Aki Hintsan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin malli

Minua on alkanut kiinnostaa kasvavasti se, mistä ihmisen hyvinvointi ja onnellisuus muodostuvat. Kuusi vuotta erossa palkkatyöstä yrittäjänä ja ohjelmistoyritysten kumppanina on muokannut täysin sen, miten näen työn teon perimmäisen funktion.

Joskus muinoin tavoitteena oli täyttää tehtävänsä työpaikalla, saada palkkaa ja kehittyä osaajana.

Nykyään työn tarkoituksena minulle on ennen kaikkea tekijänsä hyvinvointi, mikä toki edellyttää myös edellä mainittujen asioiden toteutumista.

Sama pätee luonnollisesti työntekijöihimme, joilta kysymme tasaisesti heidän viihtymistään ja onnellisuuttaan. En muista että tällaista olisi kysytty minulta missään aiemmista työpaikoistani, puhumattakaan hyvinvoinnin mittaamisesta älylaitteilla.

Kysyn tasaisesti työntekijöiltämme heidän viihtymistään työssä ja onnellisuuttaan.

 

Työ ei siis ole minulle enää pakollinen funktio vaan hyvän elämän mahdollistaja sisältäen esimerkiksi riippumattomuuden sijainnista ja omien aikataulujen täyden muokattavuuden.

Ajatus hyvinvoinnin ja onnellisuuden tärkeydestä työssä ja elämässä on noussut keskusteluun ohjelmistoalalla, jossa on kova kilpailu osaajista. Kun palkan suuruus ylittää tietyn tason, sen määrällinen kasvatus ei lisää onnellisuutta samassa suhteessa. Siksi työyhteisöissä on alettu kiinnittää huomiota muihin hyvinvoinnin mittareihin (tässä juttua aiheesta).

Mistä hyvä vointi ja onnellisuus sitten muodostuvat? Jokainen vastaus on luonnollisesti yksilöllinen eikä ihminen voi pakottaa itseään onnelliseksi. Yksi parhaista tavoista jäsentää hyvän elämän rakennusaineita on lääkäri Aki Hintsan kehittämän mallin avulla, joka esitellään Oskari Saaren kirjassa Voittamisen Anatomia.

Muun muassa huippu-urheilijoita ja yritysjohtajia hoitanut Hintsa muotoili kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallin yksilön terveyden ja hyvän elämänlaadun edistämiseksi. Mallin keskeisenä teesinä on se, että tehdäkseen työtä ja suorittaakseen parhaalla mahdollisella tavalla ihmisen täytyy voida hyvin.

Siksi Hintsa pienensi työelämässä ylisuorittaneiden työmääriä, lisäsi työpöydän taakse jämähtäneiden liikuntaa ja otti uraohjuksilta kännykät pois illoiksi.

Pomoaan, McLarenin tallipäällikkö Ron Dennisiä, Hintsa pyysi olemaan kiusaamatta Kimi Räikköstä liialla mediasirkuksella, josta introvertti Jäämies rasittui.

Haile Gebrselassien maailmankatsomuksesta ja elämänhallinnasta inspiroitunut Hintsa myös kyseenalaisti sitä, kuinka suurella sydämellä suomalaiset huippujuoksijat oikeasti juoksevat.

Aki Hintsan menestyksen ympyrä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Visualisointi by allekirjoittanut.

 

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallin corea on ihmisen oma identiteetti, eli asiat, jotka kukin kokee aidosti merkityksellisiksi ja inspiroiviksi. Kun tämä elämän keskiö, kuten Gerbrselassiella tiivis perhe-elämä ja laatuaika läheisten kanssa, on kunnossa, omaa hyvinvointia voi rakentaa kehän corea ympäröivien kuuden muuttujan avulla.

Nämä muuttujat ovat:

  • Yleinen terveys
  • Biomekaniikka
  • Palautuminen
  • Ravinto
  • Fyysinen aktiivisuus
  • Henkinen energia

Ehkä Ouran sormus on niin kiinnostava siitä syystä, että se lupaa ottaa askeleen aktiivisuusrannekkeita ja -kelloja lähemmäksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittaamista.

Oura tuottaa dataa levosta, eli Hintsan mallissa palautumisesta, sekä fyysisestä aktiivisuudesta. Samalla se kuitenkin koskettaa myös muita mallin osia, kuten ravintoa. Esimerkiksi joskus krapulaa keski-ikäisenä poteneet tietävät alkoholin vaikutuksen seuraaavan päivän valmiuteen.

Oura tuottaa dataa sormesta mittaamalla

Ouran sormuksen sensorit mittaavat käyttäjänsä sormesta ruumiinlämpöä, sykettä ja sykevälivaihtelua, sekä käyttäjän liikkumista kiihtyvyysanturin ja gyroskoopin avulla.


Tämän datan Ouraring välittää bluethoothilla mobiilisovellukseen, joka visualisoi käyttäjälleen tietoa seuraavista aihepiireistä:

  • Valmiustaso (readiness)
  • Uni (sleep)
  • Aktiivisuus (activity)

Oura siis visualisoi käyttäjänsä unen keston ja vaiheet, sekä hereilläoloajan aktiivisuuden vaiheet, ja antaa näihin perustuen ohjeita lepoon ja liikuntaan.

Keräämästään datasta Oura piirtää käyttäjälleen kuvaa valmiustasosta, jolloin voidaan saada välillisesti tietoa esimerkiksi stressin tai matkustamisen vaikutuksesta omaan suorituskykyyn.

Ouran sovelluksen etusivu kehottaa tähtäämään korkealle sopivan levon ja aktiivisuuden jäljiltä. Valmius-score 87

 

Ouran sovelluksen visualisoinnit auttavat ymmärtämään omaa vointia ja reagoimaan siihen. Huomasin nopeasti haluavani saada sovelluksen unta kuvaavat diagrammit suotuisaan asentoon, sillä se tarkoittaa parempaa fiilistä. Helppoa se ei allekirjoittaneelle kuitenkaan ole.

Oura kuitenkin totisesti motivoi yrittämään nukkua fiksummin ja liikkua enemmän.

Ouran lisäarvo syntyy sormuksella saatavan datan tarkkuudesta ja jatkuvasta mittaamisesta. Näin se pääsee yhdistelemään suomalaisten mittausinnovaatioiden kuten Firstbeatin, Polarin kellojen ja Applelle myydyn Bedditin ominaisuuksia.

Oura häviää sykevöille ja -kelloille urheilusuorituksen mittauksen tarkkuudessa – sovellus ei tarjoa reaaliaikaista dataa sykkeestä ilmeisesti prosessin raskauden vuoksi. Toisaalta se pakottaa nukkumaan koru sormessa toisin kuin lakanan alle piilotettu Beddit.

Mutta oman suorituskyvyn kokonaisarvioinnissa Oura pääsee yhdistelemään kilpailijoiden ominaisuuksia ja näin antamaan suosituksia omasta valmiudesta kunakin päivänä.

”Miten näin pieni wearable voi tuottaa niin tarkkaa dataa akun kestäessä kerrallaan viikon?”

Sanoisin, että kyse on todellisesta teknologisesta innovaatiosta, joka on yksi tiennäyttäjä aikana, jona terveydenhuolto siirtyy kasvavasti potilaiden hoidosta näiden terveyden ylläpitämiseen.

Miten näin pieni wearable voi tuottaa niin tarkkaa dataa akun kestäessä kerrallaan viikon?

Ouran laatu ja toimintavarmuus on kuitenkin käyttäjäkokemusten mukaan kaikkea muuta kuin timanttinen.

Ouran arvostelut Google Play kaupassa kertovat karua kieltä aiemmista (ja myös tämänhetkisistä) kehityshaasteista muun muassa yhteydenluonnissa sormuksen ja sovelluksen välillä. Ouran sovelluksen arvosana on kirjoitushetkellä 3,2/5 ja useat pettyneet arvostelut syövät sormuksen konversiota karvaasti.

Ouran arvosteluja ja asiakaskokemuksia Google Play -sovelluskaupassa.

 

Myös oma sormuksen käyttöni alkoi oudoilla bugeilla kun aktiviteettien lisääminen ei onnistunut lainkaan ja sovellus antoi vain ”unknown erroria” ja valitti myös yhteysongelmista, vaikkei niitä todellisuudessa ollut. Haasteet kuitenkin katosivat ensimmäisen päivän jälkeen kokonaan ja sormus on toiminut loistavasti.

Laitoin Ouralle viestiä ongelmista twitterissä, mutta siihen reagoitiin vasta pienen kuitin jälkeen, eli markkinointiviestintään Ouralla ei olla ilmeisesti palkattu kesätyöntekijöitä:

Tällainen välinpitämättömyys on aika uskomatonta internet-aikana: Ouran tapaisen tuotteen asiakkaat opiskelevat nimittäin verkossa pilkuntarkasti tuotteen toimivuuden ja twitterviestit muun muassa näkyvät Googlen hakutuloksissa ja myös indeksioituvat niihin.

Rahoituksen puutteesta henkilöstövaje ei  Ouran tapauksessa johdu.

Kestämätöntä bisnesmallia paikataan nimekkäillä rahoittajilla

Ouran hinta yrityksen omassa verkkokaupassa on 314 euroa, mutta tuotteesta löytyy myös blingimmät Stealth ja Diamond -versiot joiden hinta on 419 ja 1049 euroa. Hinnasta saa kuitenkin alennuslinkillä pois 50 euroa esimerkiksi vierailemalla Ouran verkkokaupassa ja klikkaamalla myöhemmin mainoslinkkiä.

Asiakas voi tilata verkkokaupasta muovisen sovitus-kitin ja päivittää tilaukseensa sopivan koon. Minulle Oura saapui noin kuukausi tilauksen tekemisestä, eli monien kuukausien odotusajoista on päästy eroon.

Ouran rahoituksen pitäisi olla kunnossa, sillä yritys julkisti 4,5 miljoonan euron rahoituskierroksen joulukuussa 2018. Yritys on kuitenkin tehnyt tappiota jokaisena tilikautenaan.

Ouran Healthin liikevaihto ja liiketoiminnan tulos. Kuva Helsingin Sanomat.

 

En voi olla ihmettelemättä tappion tekemistä ja arvokkaan yrityksen osuuksien jakamista ulkopuolisille. Ouran taloushaasteet synnyttää se, että tuotteita myydään yksitellen kohtuullisen pieneen hintaan jokaisen uuden käyttäjän lisätessä samalla yrityksen jatkuvia kustannuksia. Kun Ouran arvolupauksena on tuottaa käyttäjälleen jatkuvaa hyvinvointia, en ymmärrä miksei tuotteen ympärille ole muotoiltu subscription-mallia?

Kun Ouraa on myyty jo 100.000 kappaletta, esimerkiksi kolmen euron kuukausimaksulla sormus tuottaisi 300.000 euroa kuukaudessa ja 3,6 miljoonaa euroa vuodessa enemmän.

Tässä taloustilanteessa uusia rahoittajia ei olisi tarvittu, vaikka vastaavaa näkyvyyttä, jonka yhteistyö Shaquille O’Nealin ja Will Smithin kanssa tuo, ei saa tietysti mistään.

Silti Startupien ei kannattaisi koskaan siirtää bisneksen tekoa hamaan tulevaisuuteen luottaen ympäripyöreästi siihen, että ”kyllä se joskus lähtee pyörimään kannattavasti”.

Kokemuksia Ouran käytöstä

En ole koskaan käyttänyt koruja jos kelloa ei lasketa. Ajatus sormuksen jatkuvasta käytöstä onkin lähtökohtaisesti aika ahdistava.

En voi käsittää, kuka haluaisi kulkea vapaaehtoisesti metalliklöntti sormessa?

Ajattelin kuitenkin, että onhan osa avioliiton solmineistakin tottunut sormuksen käyttöön,  joten ehkä itsekin tottuisin siihen. Sormus kannattaa tilata etusormea varten, koska keskisormessa ja nimettömässä sormus painaa kahta viereistä sormea ikävästi.

Kun mittauksen aloittaa, sormusta alkaa kuitenkin kaipaamaan nopeasti. On ärsyttävää jos päivän aktiivisia osia jää tallentamatta ja data haukkuu laiskaksi. Välillä sormus kolahtelee erilaisissa aktiviteeteissa muihin objekteihin ja on pakko ottaa pois.

Esimerkiksi puita pilkkoessa ja futispalloa torjuessa alkoi nopeasti tuntua siltä, että sormus kannattaa ottaa pois. Ouran rakennusmateriaali on titaniumia, mutta hienolle elektroniikkalle ei tee mieli antaa tärskyjä saati painaa sitä raskailla esineillä.

Jos harrastuksinasi on lätkä tai salillakäynti, Ouran käyttö voi olla masentavaa, sillä jos koru ei pääse tallentamaan elämän aktiivisia osia, et pääse mitenkään päivittäisiin liikuntatavoitteisiin.

Oura on vedenpitävä, mutta uidessa sormia tekee mieli puristaa yhteen, koska vesi liukastaa  sormuksen. Ainakaan rintauinti ei tosin juurikan heilauta aktiivisuusmittareita suuntaan tai toiseen.

Liikunnassa Oura tuntuu minulla tunnistavan kolme moodia: korkean aktiivisuuden, joka vaatii juoksulenkin tasoista liikettä, matalan aktiivisuuden, joka syntyy esimerkiksi kuntopiiristä, uinnista tai melonnasta, sekä passiiviset hetket kuten löhöilyn.

Ouran sovellus visualisoi liikunnallisen aktiivisuuden päivän mittaan. Kuvan valkoiset pylväät syntyivät juoksulenkillä. Treenin jälkeinen dataton gäppi syntyi saunomisesta, jonka ajaksi sormus on otettu pois sormesta.

 

Aloitin Ouran käytön keskellä kesälomaa, joten minulla ei ole kokemusta älysormuksen arkikäytöstä, mutta olen varma että sen analytiikka laittaa ajattelemaan liikkumista työpäivän aikana. Oma passiivisuus toimistotyöläisenä on varmasti pysäyttävää kun sen näkee visualisoituna.

Unen mittaamisessa Oura visualisoi hereilläoloajan, sekä kevyen- REM- ja syvänunenvaiheet. Oura tuntuu tunnistavan unen vaiheet todella tarkasti. Esimerkiksi levon kannalta arvokkaalle REM-unelle on tyypillistä unien näkeminen ja Oura tuntuu tunnistavan nämä jaksot tarkasti.

Samoin levottomat, heräilyä sisältävät jaksot, joita allekirjoittanut kerää öisin järjestäen, paistavat analytiikasta kirkkaan valkoisina.

Unta kuvaavassa datassa Oura visualisoi hereilläoloajan valkoisena, REM-unen kirkkaan turkoosina, kevyen unen ja syvän unen tummemmilla turkoosin sävyillä.

 

Ouralla on selvä vaikutus omaan motivaatioon levätä paremmin ja laiskemmilla käyttäjillä sormus tuo varmasti motivaatiota liikuntaan yhtä lailla.

Ouran visualisoinnit ovat tyylikkäät ja käyttöliittymäsuunnittelun kulmasta fiksusti rajatut. Ouralle kertyy niin paljon dataa, että älysormuksen palvelumuotoilussa on ollut varmasti valtavasti työsarkaa datan rajaamiseksi ja sopivien visualisointien suunnittelemiseksi.

Itse koen Ouran antaman datamäärän juuri sopivaksi: se tarjoaa keskeiset muuttujat näyttävinä visualisointeina ja alkaa ohjata käyttäjäänsä pikku hiljaa historiatietoon perustuen. Oura on ollut myös vaivatonta integroida arkeen: en jumita laitteella liikaa, mutta katson tilanteen muutaman kerran päivässä.

Facebookin käyttöni on romahtanut jo aiemmin ja nyt se sai uuden kilpailijan joka tarjoaa paljon mielenkiintoisempaa sisältöä. On vaikea nousta niiden muutaman sovelluksen joukkoon, joita ihmiset käyttävät aktiivisesti, mutta Oura onnistuu haasteessa varmasti.

Oura myös selvästi kiinnostaa ympäröiviä ihmisiä suuresti. Puolisoni esimerkiksi kysyy usein, että minkälaiset tilastot edellisyönä tuli.

Monia varmasti kutkuttaa päästä kokeilemaan sormusta itse. Oura on kuitenkin henkilökohtainen sikäli, että sormuksen suositukset perustuvat käyttäjän historiatietoon, eikä analytiikkaa kannata hämmentää vieraalla datalla.

Melkein tekisi mieli vetää yksi ilta kaupungilla aamuyöhön all-in, että pääsisi näkemään miltä Ouran data näyttää.

Se saa kuitenkin odottaa vielä toistaiseksi.

On liian kivaa voida hyvin.

Kokemuksia Ouran pidempiaikaisen käytön jäljiltä

Olin alunperin ajatellut julkaisevani ouran arvostelun keskellä kesää, noin kymmenen päivän käytön jäljiltä.

Koska Play-kaupassa oli rivi karvaita palautteita, ajattelin kuitenkin, että on parempi testata sormusta pidempään ennen julkaisua.

Nyt sormukseni on toiminut moitteetta jo 26 päivän ajan. Kysyin myös toiselta pitkäaikaiskäyttäjältä hänen sormuksensa toiminnasta, eikä mitään ongelmia ollut ilmennyt.

Käyttöliittymää on oppinut käyttämään koko ajan paremmin ja olen myös onnistunut kellottamaan medium-tason rasitusta sovellukseen. Kumma kyllä esimerkiksi jalkapallon peluu, jonka jäljiltä on aivan puhki, ei välity yhtä raskaana liikuntana kuin kevyt, mutta tasainen lenkki.

Oura siis arvostaa jatkuvaa aerobista liikuntaa ja esimerkiksi lihaskunnon teko ei sormukseen juurikaan vaikuta.

Futispelillä pääsee Ouran mukaan medium-tason aktiivisuuteen, kevyellä lenkillä taas korkeaan.

 

Akilleen kantapääni on selvästikin nukkuminen, mutta Oura ei olekaan unilääke, vaan tarjoaa ainoastaan dataa unen kestosta ja vaiheista. Vahvan motivaation Oura kyllä antaa oman unen seuraamiseen ja parantamiseen. Vähän kuin vanhempi, joka laittaa lapsensa nukkumaan ajoissa.

Onnistuin nukkumaan yhden aivan totaalisen levottoman yön hellepäivän jäljiltä ja Oura osasi kertoa syyn kurjaan olotilaan aamulla: unen lyhyyden ja katkonaisuuden lisäksi turhaa tietoa poistava syvä uni ja uutta tietoa käsittelevä REM-uni olivat minimissään.

Huonosti nukuttu yö tuotti minimaalisesti REM- ja syvää unta.

 

Varsinkin kesäiset illanvietot ystävien seurassa, kun lapset on saatu nukkumaan, aiheuttavat hallaa unelle. Aina ei yksinkertaisesti malta mennä nukkumaan järkevään aikaan.

Kuten Aki Hintsan mallissa esitetään, hyvinvointi on balanssin hakemista eri muuttujien välille ja armeijamainen suorittaminen ei johda hyvinvoinnin kannalta hyvään lopputulokseen.

Itsensä mittaaminen ei varmasti sovikaan kaikille ja viisitoista vuotta taaksepäin (eli 21-vuotiaana) se olisi tuntunut turhalta.

Tällaiselle aktiivista ruuhkavuosielämää viettävälle yrittäjälle Oura on kuitenkin ollut osuva hankinta.

Maailma aukeaa Ouran myötä kuin markkinointijohtajalla, joka saa ensimmäistä kertaa Google Analyticsin auki.

Ja alkaa siihen sormuksen pitoonkin vähitellen tottua.

 

Johannes Puro

Aiheesta muualla

 

It- ja ohjelmistoalan työpaikat

Kaikki it-alan työpaikat »

Muita julkaisuja

Suvi Lindström - S-Pankki
Oliko S-Pankin rallivideo kopioitu Vincitiltä? Ex-markkinointijohtaja osoitti videoiden yhtäläisyydet, S-Pankki kiistää plagioinnin
Johannes Puro - Nimitykset
Anthony Gyursanszky Codenton uudeksi toimitusjohtajaksi – yrityksen tulevaisuudesta päättää koko työyhteisö
Veera Kujansuu - Somevaikuttaminen
Väite: jopa puolet somevaikuttajien seuraajista feikkejä
Suvi Lindström - Talous
Vauhdikas video: S-Pankin pääekonomisti lukee talouden nuotit Marcus Grönholmin ralliauton kyydissä
Suvi Lindström - Koneoppiminen
Koneoppiminen voi auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa
Suvi Lindström - Ohjelmistorobotiikka
Ohjelmistorobotin hankintaprosessi muistuttaa ihmisen rekrytointia
Johannes Puro
Tubecon 2019 – Tubettajat ja Esports ovat nousseet isoksi osaksi nuorten populaarikulttuuria
Johannes Puro - Toimitusketjun hallinta
Milloin toimitusketjun hallintaan (SCM) tarvitaan ratkaisu toiminnanohjausjärjestelmän rinnalle?
Suvi Lindström - Microsoft Dynamics 365 Ratkaisuverstas
Microsoft Dynamics 365-alustan mahdollisuudet aukeavat Digian Ratkaisuverstaalla
Lataa lisää