Online-tarjoustyökalu Duuers lupaa nopeuttaa, helpottaa ja tehostaa pienyrittäjän arkea.

Duuersin perustajien Paula Viinamäen ja Jussi Paanajärven mukaan Duuersin tekemässä tutkimuksessa selvisi, että suuri osa pienistä yrityksistä käyttää jopa 27 tuntia työaikaa kuukaudessa tehottoman tarjoustyöskentelyn vuoksi.

Tarjoustyökalulla tehokkaampaa ajankäyttöä

Viinamäki ja Paanajärvi halusivat muuttaa tavan jolla tarjouksia tehdään ja hallinnoidaan. Heidän mukaansa suuri osa yrityksistä käyttää tarjousten tekemiseen edelleen Word- ja pdf-dokumentteja, jotka aiheuttavat pitkiä sähköpostiketjuja ja päänsärkyä muutosten hallinnassa.

– Niistä ei myöskään näe mitä asiakkaan päässä tapahtuu. Nykyaikana tällainen säätäminen on turhaa ja tuottaa vain ylimääräistä stressiä, Paanajärvi toteaa.

Alun perin palvelua kehitettiin keskittyen rakennusalaan.

– Rakennusalalla digitalisaatio on vielä tuloillaan ja voi saada aikaan merkittäviä parannuksia tuottavuudessa. Hyvin nopeasti kuitenkin ilmeni, että palvelulle löytyi tarve myös muilta aloilta ja suuremmistakin yrityksistä, kaksikko kertoo.

“Rakennusalalla digitalisaatio on vielä tuloillaan ja voi saada aikaan merkittäviä parannuksia tuottavuudessa.”

Duuers on suunnattu pienille yrityksille, mutta palvelee lähtökohtaisesti ketä tahansa tarjousten lähettäjää.

– Halusimme auttaa erityisesti pieniä yrityksiä tuottavampaan ja tehokkaampaan ajankäyttöön. Duuers onkin suunniteltu alusta saakka yrittäjiä ja heidän tarpeitaan kuunnellen, Viinamäki ja Paanajärvi kertovat.

– Kaikki lähtee hyvästä käytettävyydestä ja käyttöönottokokemuksesta – kiireisillä yrittäjillä kun ei ole aikaa aina opetella kaikkea uusiksi.

Tarjoukset nopeammin ja paremmalla onnistumisprosentilla

Duuersin tarkoituksena on säästää aikaa ja auttaa yrittäjiä hallitsemaan myyntiprosessia. Olennaiset tiedot pystyy tallentamaan tarjouksen elementeiksi ja käytettäviksi yhden klikin päähän.

– Yrittäjän aika on rahaa, joten työkalujen pitää pystyä tuottamaan selkeää lisäarvoa, ja lisäksi olla nopeita ottaa käyttöön, toteaa Jussi Paanajärvi.

“Yrittäjän aika on rahaa, joten työkalujen pitää pystyä tuottamaan selkeää lisäarvoa, ja lisäksi olla nopeita ottaa käyttöön.”

Ajansäästön lisäksi palvelu lupaa nostaa esille asiakkaan brändin.

– Se miten vahvasti yrityksen brändi saadaan esille kuvilla, logolla, väreillä ja jopa videoilla on ollut asiakkaille iso juttu, Paanajärvi hehkuttaa.

Jussin mukaan Duuersin käyttäjille on ollut suuri helpotus saada sähköpostien määrä ja viestintä takaisin hallintaan. Tarjousten yhteydessä oleva live-chat -työkalu mahdollistaa suoran keskusteluyhteyden asiakkaan kanssa. Tarjouksen tekijä saa ilmoituksen kaikesta asiakkaan päässä tapahtuvasta, kuten tarjouksen avaamisesta ja kommentoinnista.

”Live-chat -työkalu mahdollistaa suoran keskusteluyhteyden asiakkaan kanssa.”

– Tarjouksia on mahdollista päivittää niin kauan kun niitä ei ole hyväksytty. Tämä helpottaa sopimisessa ja sen avulla vältetään turhaa versioiden pallottelua sähköpostissa. Lisäksi virheiden korjaaminen on helpompaa, ja näitähän sattuu! Paanajärvi toteaa.

Tyytyväisiä asiakkaita

Paanajärven ja Viinamäen mukaan “Takaisin ei ole enää paluuta” on yleinen kommentti tarjoustyökalua kokeilleiden yrittäjien suusta.

“Mä pelkäsin lähteä kokeilemaan uutta työkalua, sillä olen todella huono kaikissa tietokonehommissa ja näissä digipalveluhässäköissä, mutta onneksi lähdin mukaan, sillä Duuers osoittautui todella helppokäyttöiseksi”, kertoo Duuersia käyttävä yrittäjä Heikki Holmström Munkkiniemen Remonttipalvelu Oy:stä.

 

Duuersin Ite wiki -profiili
Duuersin verkkosivut