Kaikki varmasti muistavat ajan, kun sähköposteja lukeakseen tai Googlea käyttääkseen oli ensin päästävä istumaan takaisin pöytätietokoneen ääreen. Taskussa kulkevien mobiilisovellusten ansiosta tämä on kuluttajille enimmäkseen jo muinaishistoriaa, mutta monissa yritysprosesseissa edelleen päivittäistä arkea.

Ohjelmistotalo Mysteerio on kehittänyt ratkaisuja jähmeän desktop-ERP:n ja -CRM:n viemiseen kohti nykyaikaa.

Mysteerion toimitusjohtaja Henri Nyström työskenteli armeijatavarasta ja ehkä Suomen räväkimmästä markkinointiviestinnästä tunnetun Varustelekan johdossa kymmenen vuotta, ensin operatiivisena johtajana ja lopulta toimitusjohtajana.

– Varustelekalta vuonna 2015 lähdettyäni olen päätynyt kehittämään erilaisia digitaalisia tuotteita sekä kuluttajille, että yrityksille. Perustimme Mysteerion vuonna 2014 kahden ala-astekaverini kanssa. Olimme tehneet muutaman drupal-projektin, ja päätimme niiden pohjalta perustaa suoraan oman yrityksen. Saimme nopeasti yhden ison asiakkuuden, johon sisältyi useita WordPress-sivustoja, ja niin päätimme laajentaa WP:n pariin, kertoo Nyström.

– Siitä homma on pikkuhiljaa kasvanut ja kehittynyt, ja olemme alkaneet tekemään entistä enemmän räätälöityjä ohjelmistoratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin.

Yksi näistä tarpeista on liiketoimintakriittisten ohjelmistojen käytettävyys.

Tärkeä informaatio piilossa ERPeissä ja CRMissä

ERP ja CRM ovat usein laajoja järjestelmiä, joiden käyttö ei ole kovin suoraviivaista, eikä ulkopuolisia sidosryhmiä voi päästää suoraan käsiksi bisneskriittisiin järjestelmiin.

Piilossa järjestelmän uumenissa on kuitenkin informaatiota, jonka jakamisesta olisi etua niin yrityksen omille työntekijöille, kuin sidosryhmillekin.

Nyströmin mukaan turha työ vähenee ja yritysten toiminta pyörii paremmin ja tehokkaammin, kun ulkopuoliset myyjät, alihankkijat, asiakkaat ja muut sidosryhmät pääsevät suoraan käsiksi heille olennaisiin tietoihin.

ERP- ja CRM-järjestelmät on suunniteltu tyypillisesti desktop-käyttöön, vaikka monet työt tehdään edelleen kentällä tai tehtaissa, joissa pöytätietokoneelle ei pääse.

Samaan aikaan ERP- ja CRM-järjestelmät on suunniteltu tyypillisesti desktop-käyttöön, vaikka monet työt tehdään edelleen kentällä tai tehtaissa, joissa pöytätietokoneelle ei pääse.

Nyströmin mukaan ei ole oikeastaan yhtäkään ERP:iä, jota voisi järkevästi käyttää mobiililaitteella. Sen sijaan uuden sukupolven CRM:t toimivat hänen mukaansa useammin myös jossain määrin mobiilissa. Esimerkiksi Salesforcea käytetään joissain myyntitiimeissä pelkästään mobiililaitteilla.

– ERPit keskittyvät todella isoihin kokonaisuuksiin, mutta harva työtehtävä vaatii kaikkien ominaisuuksien käyttöä kerralla. Yleensä vain yhtä nurkkaa järjestelmästä käytetään kerrallaan. Siksi jokaista toiminnallisuutta ja tietoa ei ole pakko tuoda kaikkien käyttäjien nähtäville, Nyström toteaa.

Tähän tarpeeseen ovat syntyneet Mysteerion kehittämät käytettävyyskerrokset, joiden kautta olennaiset tiedot ERP:n ja CRM:n uumenista saadaan näkyville niitä tarvitseville henkilöille.

Olennaiset tiedot ERP:n ja CRM:n uumenista saadaan näkyville niitä tarvitseville henkilöille.

Erillisessä mobiilikäyttöliittymässä voidaan valita, mitä tietoa sen kautta voidaan nähdä tai lähettää ja mitä toimintoja mobiilisovellus sisältää.

Esimerkkinä toteutuksen eduista Nyström käyttää painotaloa. Kun painopalveluiden tarjoaja alkaa jakaa dataa tilauksista, asiakkaat pystyvät suoraan itse tarkistamaan, missä vaiheessa tuotantoputkea heidän tilauksensa menee.

Toistaiseksi Mysteerio on rakentanut käytettävyysratkaisuja räätälöidysti, mutta tulevaisuuden suunnitelmissa siintää palvelun tuotteistaminen.

– Tietyt elementit ovat näissä toteutuksissamme hyvin samanlaisia ympäristöstä ja toimittajasta riippumatta. Näiden elementtien varaan voimme rakentaa tuotteen ja tekemään lisäksi tarvittaessa asiakaskohtaiset konfiguraatiot. Meillä on ajatuksena tehdä yleisimpiin käytössä oleviin järjestelmiin valmiit rajapinnat. Jos rajapinnat ovat jo olemassa, se tietenkin helpottaa hommaa.

Esimerkiksi taloushallinnon ohjelmisto Passeliin jouduttiin eräässä hankkeessa rakentamaan väliin palikka, joka muuttaa datan käytettäväksi myös toisaalla.

Onko Mysteerio paikkaamassa legacy-softien aukkoja?

– Kyllä, mutta asiakastarve ja käsiteltävä data vaihtelee paljon. Ymmärrän, ettei jokaiseen laajaan kokonaisuuteen ole lähdetty hiomaan näitä asioita. Järjestelmää kustomoidaan joka tapauksessa ajan saatossa vastaamaan  asiakkaan tarpeisiin, joten samalla voidaan kehittää ketterästi myös mobiilikäytettävyyttä, Nyström selittää.

 

Henri Nyström teki kymmenen vuoden uran Varustelekan johdossa.

Avaamalla tietyn informaation sitä tarvitsevien käyttöön lisätään tehokkuutta ja vähennetään tyhjäkäyntiä

Nyströmin mukaan turhaan työhön kuluu tuhottomasti aikaa, kun esimerkiksi ERP:n tai CRM:n tietoihin ei pääse käsiksi suoraan kentältä.

Hän kertoo esimerkin valmistavasta teollisuudesta.

– Yrityksellä, joka valmistaa esimerkiksi ovia tai ikkunoita, kaikki asentajat voivat olla alihankkijoita. Asentajan on tiedettävä, minne hän menee, milloin, ja mitä tarvikkeita ottaa mukaansa. Paikan päälle tullessaan asentaja huomaa kahvan puuttuvan. Asentajan on soitettava toimistoon työntekijälle, joka tietokoneen äärellä naputtelee tarvikkeen tilaustiedot ERP:iin. Asentajia voi olla jopa satoja, ja yritys joutuu käsittelemään lukemattomia vastaavia puheluita.

Yleensä tarvittava tieto on jo olemassa järjestelmässä, mutta siihen käsiksi pääseminen vaatii väliin ihmisen.

Yleensä tarvittava tieto on jo olemassa järjestelmässä, mutta siihen käsiksi pääseminen vaatii väliin ihmisen.

ERP:n kylkeen rakennettu mobiilikäytettävyyskerros mahdollistaa ylimääräisten puhelinsoittojen eliminoimisen, sillä asentaja pääsee suoraan matkapuhelimellaan esimerkiksi tilaamaan tarvikkeita ja tarkistamaan varastotilanteen tai aikataulut.

Nyström kertoo, että käytettävyysratkaisuille olisi tarvetta useassa paikassa, mutta monilla aloilla ei aktiivisesti etsitä uusia digitaalisia ratkaisuja.

– Monessa yrityksessä on se asenne, että “näin on aina tehty”. Etenkin matalan digitaalisuusasteen toimialoilla on ensin istutettava ajatuksen siemen, että “hetkinen, liiketoimintaa voisi tehdä tehokkaammin ja paremmin”.

”Käytettävyysratkaisuille olisi tarvetta useassa paikassa, mutta monilla aloilla ei aktiivisesti etsitä uusia digitaalisia ratkaisuja.”

Toivoa sopii, ettei joka yrityksessä tarvitse odottaa sukupolvenvaihdosta, että digitalisaatiota saadaan puskettua eteenpäin.

No, ainakaan Henri Nyströmin päätä ei palele.

Mysteeriossa työskentelee tällä hetkellä 10 henkilöä, mutta hän asettaa vuodelle 2019 rohkean kasvutavoitteen:

– Pyrimme tuplaamaan henkilöstömme vuoden 2019 loppuun mennessä.

 

Mysteerio oy:n Ite wiki-profiili

Mysteerio oy:n verkkosivut